Matteuksen evankeliumissa puhutaan
paljon Jumalan valtakunnasta, joka on Jumalan omien asuinpaikka. Se
ei ole nähtävänä täällä maailmassa, vaan sen voi nähdä ja
sinne pääsevät kuoleman jälkeen ne, jotka ovat noudattaneet
Jumalan raamatussa antamia käskyjä, jotka voidaan tiivistää
rakkauden kaksoiskäskyyn: rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi,
eli kunnioita, auta ja suojele elämää maan päällä.
Asia ei kuitenkaan ole ihan näin
yksinkertainen, sillä elämä ei ole koskaan kovin suoraviivaista.
Siksi Matteuksen evankeliumissa esitetään useita vertauksia, jotka
valottavat Jumalan tahdon noudattamisen eri puolia.
Matt. 13. luku on omistettu siemenelle
ja sen tuottamalle hedelmälle. Meidän tehtävämme on kylvää
Jumalan Sanaa, ja Sana itse tekee sen minkä vuoksi se on
lähetetty. Me emme anna kasvua siemenelle, se tekee sen itse. Mutta
meidän ei tule myöskään estää sanaa tekemästä tehtäväänsä.
Näin tapahtuu, jos emme ymmärrä sanaa ja siksi sivuutamme sen, jos
epäilemme, jos pelkäämme, jos mieluummin askartelemme omaisuuden
keräämisen parissa. Nämä asiat voivat estää siementä
kasvamasta eli sanaa tekemästä sitä hedelmää, jonka vuoksi se on
lähetetty. Näin voimme toimia Jumalan valtakuntaa vastaan, estää
jollekin pääsyn sisälle siihen.
Samaan ryhmään kuuluu myös
kertomus vehnästä ja rikkaviljasta - jota ennen kutsuttiin
valhevehnäksi - jotka kasvavat rinnakkain pellossa. Me ajattelemme
suoraviivaisesti, että maailmassa on hyviä ihmisiä, jotka ovat
tuota vehnää, ja sitten on pahoja ihmisiä, jotka ovat valhevehnää.
Näin ajattelemalla jaamme jo ihmiset kahteen ryhmään: valtakuntaan
menijät ja sen ulkopuolelle jäävät. Mutta juuri tätä
kahtiajakoa kyseinen kohta kieltää meitä tekemästä: Vehnän ja
valhevehnän pitää kasvaa loppuun asti yhdessä, koska vasta sitten
voidaan todeta, mikä tähkä tuottaa hedelmää ja mikä tuottaa
syötäväksi kelpaamatonta satoa. Ennen loppua ei ole luvallista
tuomita ketään kelpaamattomaksi, ja yksin Jumala voi tuomita
ihmisen. Ja tämän tuomiovallan Jumala on antanut Jeesukselle (Matt.
28:18). Hänellä yksin on valta tuomita ja armahtaa kenet hän
haluaa armahtaa.
Vertauksessa puhutaan
palvelijoista, jotka halusivat kitkeä rikkaviljan pois heti kun sen
huomasivat. Talon herra - eli Jumala - kielsi heitä sitä tekemästä,
koska hän oli se, joka kylvi, eivät palvelijat. Hänellä yksin oli
valta päättää kylvöstään. Toiset eivät voi mennä sorkkimaan
peltoa ilman hänen lupaansa. Jos palvelijat, eli me, olemme
tottelemattomia kylväjälle ja poistamme oman ymmärryksemme mukaan
ne, joita me pidämme väärinä ja vahingollisina, me saatamme
vahingoittaa myös hyvyyttä maailmassa. Yleensä ajattelemme että
kertomuksen palvelijat ovat hyvää tarkoittavia, mutta meidän pitää
myös muistaa, että monessa vertauksessa palvelijat heitetään ulos
toimittuaan isäntänsä käskyjä vastaan. Meidän tulee
pidättäytyä jakamasta ihmisiä pahoihin ja hyviin, koska se ei ole
meidän tehtävämme.
Me haluaisimme että kaikki
yhteiskunnassamme olisivat yhtä hyviä kuin me olemme ja yhtä
omistautuneita yhteiskuntamme hyvinvoinnille, ja siksi haluamme ajaa
toisinajattelijat pois läheltämme. Mutta kristinusko pystyi
etenemään Rooman valtakunnassa vain siksi, että se otti
kaikenmaailman barbaarit mukaan omaan ryhmäänsä, kysymättä
olivatko he hyviä vai pahoja. Joka otti kasteen, hänestä saattoi
odottaa, että hän tulisi kantamaan hedelmää. Tai sitten ei, mutta
se ei ollut meidän ongelmamme, vaan Herran, joka lopussa tuomitsee
kaikki hedelmien mukaan. Jos niitä ei ole, kasvi tai ihminen
heitetään tuleen. Vaikka olisit alunperin kylvetty vehnänä,
mutta et tee hedelmää, se ei auta. Vain ne, jotka ovat tuottaneet
hedelmää, pääsevät Herran aittoihin suojaan. Palvelijat olivat
valmiit tuomitsemaan tuleen jo keskeneräiset kasvit. Meidän tulee
odottaa ja vasta elonkorjuun aikana näemme mitä näistä tuli.
Siksi Jeesus kuoli kaikkien edestä, maailmassa elävien hyvien ja
pahojen, jotta kaikilla olisi mahdollisuus tuottaa hedelmää, ja
tulla pelastetuksi Jumalan viljavarastoon, hänen valtakuntaansa.
Merja Merras
