Joulukanonin ihmeitä (The wonders of the Kanon of Christmas)

 Olen nuoruudesta lähtien ihaillut ortodoksisen kirkon raamatunkäyttöä jumalanpalveluksissa. Mitä muuta vigilia on kuin täynnä sitaatteja raamatusta ja mielekkäästi esitettynä! Kun niitä paljon kuuntelee, alkaa tehdä mieli ottaa selvää, miksi juuri nämä raamatunkohdat on tässä lausuttu. Nyt joulupaaston aikana on joulukanoni se, joka aiheuttaa askarrusta. Miksi nämä osin oudotkin vertaukset?

Joulukanonin ovat sepittäneet 700-luvulla pyhittäjä Kosmas, Majuman piispa, sekä Johannes Damaskolainen, mutta se pohjautuu niihin raamatunlukukappaleisiin, joita joulun aikaan kirkossa luettiin. Näitä kuunneltuaan runoilijat sitten kehittivät kontakit, stikirat, irmossit ja kanonit. En puutu nyt joulukanonin rakenteeseen ja historiaan, vaan ainoastaan sen muutamiin jakeisiin, jotka ovat ehkä vieraampia lukijalle.

4. veisun irmossi: "Kristus, sinä olet Iisain kannosta versonut vesa ja siitä puhjennut kukka. Oi suuresti ylistetty ruumiiton Jumala! Sinä tulit ihmiseksi puhtaasta Neitseestä ikään kuin olisit laskeutunut alas metsäiseltä vuorelta. Kunnia olkoon voimallesi, oi Herra!"

Tiedämme kyllä, mistä on peräisin Iisain kannosta versonut vesa. Se löytyy sellaisenan Jesajan kirjan 11. ja 53. luvuista. Iisai oli Daavidin isä, kuten käy ilmi 1.Sam. 16. luvusta. Mutta mitä tarkoittaa laskeutua alas metsäiseltä vuorelta? Tässä ovat kääntäjät käyttäneet melkoisia vapauksia. Alkuteksti löytyy profeetta Habakukin kirjan 3. luvusta: "Jumala tulee Temanista, Pyhä Paranin vuorelta. Hänen valtasuuruutensa peittää taivaat, hänen ylistystänsä on maa täynnä."  Septuaginta on kuitenkin lisännyt Paranin vuoreen selitystä: kataskiu daseos. Tämä voidaan kääntää: Pyhä tulee pimeältä varjoiselta Paranin vuorelta. Tarkoituksena on painottaa Jumalan asuinpaikan pimeyttä, luoksepääsemättömyyttä. Suomalaiseen käännökseen sopii varsin hyvin metsäinen vuori, vaikka se ei täysin vastaakaan vuoren pimeyttä. Irmossin ajatus sen sijaan on selvä: Kun Kristus syntyy ihmiseksi, hän tulee maailmaan samoin kuin Jumala Paranin vuorelta, siis täytenä Jumalana.

Saman sanoo toisen kanonin 4. veisun irmossi toisella tavalla: "Profeetta Habakuk muinoin veisussaan ennalta julisti ihmiskunnan uudelleen luomista... sillä puhtaasta neitseestä, pyhästä vuoresta, on syntynyt lapsukainen, Sana, joka uudistaa kaikki kansat."

4. veisun troparissa sanotaan: "Oi Kristus, Jakob nimitti sinua muinoin kansain odottamaksi..."  Missä sanotaan, että kansat odottivat pelastajaa?  Jo raamatun alkulehdiltä asti osoitetaan, miten vieraat kansat ovat Israelin ohella Jumalan pelastussuunnitelman osana. Jakob osoitti tämän siunatessaan poikiaan ja antaessaan Juudalle erityisaseman: "Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen suvultaan, kunnes tulee hän, jota kansat tottelevat" (1.Moos. 49:10).

4. veisun troparissa sanotaan: "Oi Kristus, sinä sijoituit neitseen kohtuun niin kuin kaste laskeutuu villaan..." Tässä viitataan Tuomarien kirjan 6. lukuun, jossa Gideon pyytää Jumalalta merkkiä: "Jos huomisaamuna villassa on kastetta, mutta maan pinta on kuiva, minä tiedän, että sinä teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut...Ja niin tapahtui."  Kaste villassa oli luonnonvastaista, jos maa oli täysin kuiva. Samoin neitseellinen synnytys on luonnonvastaista.

5. veisun irmossi: "Sinä lähetit meille suuren neuvosi enkelin, joka antaa meille rauhan..." Jesaja ennustaa: "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas" (9:5).  Septuaginta on kääntänyt lauseen hieman eri tavalla: "Häntä kutsutaan nimellä Suuren neuvon enkeli (megales boules aggelos)". Heprean alkutekstissä pele' jo'ets ei tarkoita enkeliä, vaan ihmeellistä neuvonantajaa, joten Septuaginta on tässä tulkinnut lausetta alkutekstiä enemmän.

6. veisun troparissa puhutaan tähdestä: "Kristus meidän Jumalamme, joka ennen aamutähteä syntyy, tuli tykömme lihassa..." Samoin eksapostilariossa esiintyy kirkas kointähti: "Tänään on korkeudesta luoksemme tullut Vapahtaja, kirkas kointähti..."

Betlehemin tähden taustalla viitataan aina Bileamin ennustukseen: "Tähti nousee Jakobista ja valtikka kohoaa Israelista... Jakobista polveutuu hallitsija, joka tuhoaa vihollisensa...(4. Moos.  24:17,19). Evankeliumin kirjoittajat eivät olleet tähtitieteilijöitä, mutta Jeesuksen ja Paavalin opettamina he tunsivat hyvin Vanhan testamentin ja sen ennustukset. Meidänkin pitäisi jo luopua tuijottamasta itse luomaamme raamatunhistoriaa, ja sen sijaan perehtyä Vanhan testamentin sanomaan, sillä Uusi testamentti on kudottu Vanhan testamentin langoista.

9. veisun irmossissa esiintyy merkillinen sana kerubi-istuin: "Minä näen oudon ja ihmeellisen salaisuuden: Näen luolan taivaana, Neitseen kerubi-istuimena..." Myös kiitosstikiroissa esiintyy sama kuva: "Neitsyt istuu kerubien tavoin helmassaan lihaksi tullut Jumalan Sana..."

Vanhassa testamentissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten Jumala antoi ohjeet oman palvontapaikkansa rakentamisesta. Ilmestysmajaan (uusi käännös pyhäkköteltta) tuli rakentaa liitonarkki (uusi käännös puhuu arkusta, mutta koska liitonarkki ei ole mikä tahansa arkku, olisi parempi käyttää entistä sanaa arkki). Sen kannen päälle molempiin päihin tuli tehdä kullasta kerubien kuvat (mm. 2. Moos. 37:7; 1. Sam. 4:4), sillä nämä olennot vartioivat sitä paikkaa, josta Jumala puhui kansalle (4. Moos.7:89). Joulukanonissa on Neitsyt Maria siis asetettu liitonarkin kannen päälle tuomaan Jumalan sanoma ihmiskunnalle: teille on syntynyt Vapahtaja.

Olen kuullut myös toisenlaisen selityksen kerubi-istuimelle. Silloin viitataan Hesekielin kirjan alussa olevaan näkyyn merkillisistä olennoista, jotka ovat antaneet aiheen mm. Pantokrator ikonille: "...tulen keskusta säihkyi kuin sula kulta, ja keskellä hehkua näkyi neljän olennon hahmot...niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, mutta oikealla puolen oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän kasvot, ja vielä niillä oli kotkan kasvot, kaikilla neljällä yhtä lailla... Ne kaikki kulkivat kasvojensa suuntaan, sinne, minne henki niitä johti... Jokaisen vieressä oli pyörä, joka kosketti maata... Kun olennot liikkuivat. liikkuivat pyörätkin niiden vierellä... Ja ylhäällä, niiden päällä olevan levyn yläpuolella, oli jotakin, mikä hohti kuin safiiri. Se oli valtaistuimen muotoinen, ja tällä valtaistuinta muistuttavalla istui joku ihmisen kaltainen... Loiste ympäröi istuimen, se oli kuin sadepäivänä pilvessä näkyvä kaari. Sellainen on näöltään Herran kirkkaus."

Hesekielin tekstissä ei kuitenkaan puhuta kerubeista. Koska alkutekstissä olennoilla mainitaan olleen siivet, siitä seuraa ilmeinen tulkinta: kyseessä ovat enkelit, kerubit. Enkeleillä ajatellaan olevan siivet, jotta he voisivat nopeasti, kuin tuulen siivin, viedä sanomia sinne missä kulloinkin tarvitaan. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys sanansaattajan tehtävästä, vaan jostain muusta. Siipiä tarvitaan liikuttamaan vaunua, jolla on pyörät. Tarkoituksena on osoittaa, että Jumala voi liikkua missä tahansa ja minne tahansa näiden vaunujen avulla, eikä kukaan pääse häneltä pakoon. Hän on tullut vaunun siivin pakolaisten mukana Baabeliin ja on aikanaan johdattava heidät myös pois sieltä. Saman näyn kaikuja on myös Ilmestyskirjan 4-5. luvuissa. Enkelijoukot ovat siinä ylistämässä Jumalaa, jonka valtaistuin on aikojen lopun tunnelmissa siirretty taivaaseen.

Kirkon jumalanpalvelustekstit ovat siis täynnä raamattua; sekä Vanhaa että Uutta testamenttia. Selvää on, että kirkossa käytössä olevat tekstit pohjautuvat kreikankieliseen raamattuun, jota Kirkon isät käyttivät. Itse asia ei kuitenkaan siitä paljoa muutu, vaan sanoma nousee esiin kirkkaana ja toivontäyteisenä.

Kristus syntyy - kiittäkää!

Avioliitto ja porneia (Marriage and Porneia)

 Raamatussa puhutaan usein avioliitosta sekä myös avioliiton ulkopuolisista suhteista, joita nimitetään sanalla porneia. Avioliitto asetetaan esikuvaksi ja kaikki muut suhteet ovat porneiaa. Mistä tässä on kysymys? Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa vertaukset portosta ja porneiasta tarkoittavat Jumalan kansaa, joka ryhtyy seuraamaan muita jumalia. Sekä aviorikos että epäjumalanpalvelus ovat samaa juurta. Molemmissa on kyse uskottomuudesta sille, joka on ottanut huolehtiakseen toisesta. Avioliittoa solmittaessa luvataan, että minulla on vapaa tahto ja vakava mieli astua tähän liittoon. "Kovasydämisyyden tähden" (Matt.19) avioliitto voi myös purkautua. Vaikka kasteessa ihminen on luvannut seurata Kristusta, hänestä voi myös erkaantua "kovasydämisyyden tähden". Silloin on päämäärään eli iankaikkiseen elämään pääseminen vaakalaudalla.

Avioliittolla on kolme tarkoitusta: lasten synnyttäminen ja kasvattaminen, puolisoiden keskinäinen tukeminen sekä perheen mahdollisuus olla henkiseksi tai aineelliseksi avuksi niille, jotka tarvitsevat tukea. Ortodoksisessa avioliittoon vihkimistoimituksessa on määrätty luettavaksi ote Paavalin kirjeestä efesolaisille (5:20-33), jossa hän vertaa avioliittoa Kristuksen ja Kirkon väliseen liittoon. Aviomiestä verrataan Kristukseen ja vaimoa kirkkoon, joten mies on vaimon pää eikä seurakunta voi olla olemassa ilman Kristusta ja hänen lakiaan. Tämä sama kielikuva on esillä 2.Kor.11:2 ja myös Ilm. 21:1-3, joten se on aika yleinen ja ansaitsee siksi huomiota.

Uudessa raamatunkääännöksessä on yritetty sievistellä alkuperäinen lause "Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset niin kuin Herralle" muotoon "Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon..." Joskus papit ovat omavaltaisesti vaihtaneet annetun epistolan ja lukevat sen sijaan 1. korinttilaiskirjeen 13. luvun rakkauden ylistyksen, koska eivät halua julistaa vanhanaikaista alistumista. No, onhan rakkaus hyvä asia, mutta Jumalan laille alistuminen vaatii jokapäiväistä työtä. Mielikuva, joka meille tulee sanasta olla miehelle alamainen, alistettu, on aikojen saatossa saanut negatiivisen merkityksen, koska miehet ovat käyttäneet ylivaltaansa usein väärin. Mutta kyllä tuossa samassa efesolaiskirjeen kohdassa kerrotaan myös, miten sitä käytetään oikein: "Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta... Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään."

Avioliitto on kadottanut nykyaikana paljon arvostuksestaan. On tapana asua yhdessä vuosikaudet ja tehdä muutama lapsikin ennen kuin teennäisen polvistumiskosimisen jälkeen voidaan ajatella avioliittoa. Voisi jopa sanoa, että avioliitto instituutiona on menettänyt merkityksensä. Tasa-arvon vaatimus on ajanut sen kumoon, ja puolisot näyttävät taistelevan siitä, kumman tahto on tärkeämpi. Ja naiset tietysti voittavat... Myös Jumalan ja Kirkon välisessä liitossa Kirkko näyttää haluavan sanoa viimeisen sanan eikä Jumala - eli siis hänen Sanansa.  Jumalan lakia on kirkossa alettu selittää itselle parhaiten soveltuvalla tavalla. Näin on tehty mm. samaa sukupuolta olevien avioliittovaatimuksessa. Ei tässä tilanteessa parane julistaa Paavalin efesolaiskirjettä! Mutta jos avioliitto on kriisissä, myös ne kolme avioliiton tarkoitusta joutuvat kriisiin: lapset eivät saa perheessä tarvitsemaansa elämisen esikuvaa, puolisot eivät etsi toistensa hyvää, ja perheen ulkopuolinen maailmakaan ei saa sitä tukea, minkä tasapainoinen perhe voi muille antaa.

Meitä kehotetaan tarkkailemaan itseämme, eikä naapureita ja muita ihmisiä, miten he noudattavat lakia. Autuas on se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa tämän käskyjä noudattaneena (Luuk.12:42-44). Usko ei siis raamatussa ole sitä, mitä ajattelemme, mielessämme pidämme totena tai tunnustamme suullamme. Ei, usko on sitä, että myös teemme niin kuin meitä on Herran laissa käsketty tekemään.

 

Merja Merras

Onko ihminen alunperin ollut hyvä vai paha? (Has a man originally been good or bad?)

 Satuin lukemaan kirjan Hyvän historia, tekijänä Rutger Bregman. Kirjassa pyritään lukuisin tutkimuksin osoittamaan, miten ihminen on historiansa aamuhämärissä ollut kanssaihmisiinsä myönteisesti suhtautuva, avulias ja kunnollinen. Jos nykyisin esitetään kysymys, olemmeko me ihmiset todella tällaisia, on vastauksena useimmiten, no ei todellakaan. Me olemme itsekkäitä, aina tappeluun valmiita, toisiamme syöviä varsinaisia paskiaisia. Jos joku yrittää tehdä jotain hyvää, niin ajatellaan, että se vain tekee noin antaakseen itsestään hyvän vaikutelman, tai sillä on varmasti tässä joku itsekäs taka-ajatus.

Miksi me ajattelemme nyt näin, jos alunperin olimme toisillemme ystävällisiä? Bregman esittää syyksi erityisesti uutiset, joita herkeämättä seuraamme ja jotka ruokkivat meissä ajatusta siitä, että ihmiset tekevät pahaa kaiken aikaa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Uutiset ahdistavat ja myrkyttävät mieliämme. Koska uutiset ovat aina epäkohtien esille tuomista, ne vääristävät ajattelumme ihmisten todellisuudesta. Emme sentään joka hetki ole pahaa tekemässä, vaan varsin paljon ihmiset tekevät myös hyvää.

Alussa ihmiset olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka tarvitsivat toistensa tukea elantonsa hankkimiseen. Työt oli jaettu, jotta saataisiin maksimaalinen tulos. Ei kannattanut ryhtyä pullikoimaan vastaan, koska jos yksi ryhtyi hankalaksi, siitä seurasi, että koko järjestelmä horjui.

Samaa kertoo raamattu. Alussa oli vain paimentolaisia, jotka etsivät laumalle hyviä laitumia ja kaivoivat tarpeellisia kaivoja. Kaikki osallistuivat elannon saamiseen. Ryhmää johti sen vanhin, patriarkka, jonka auktoriteetti oli horjumaton. Hän hoiti tehtäväänsä kaikkien parhaaksi, jakoi, määräsi, huolsi ja ratkaisi kiistakysymykset. Ilman häntä kaikki olisi ollut epävarmaa. Uusin nykyajan harha on se, että työyhteisöjä voitaisiin hoitaa ilman esimiestä. Mitähän siitäkin tulee? Jokainen pelaisi omaan pussiinsa.Varsinkin kun työikäisiltä puuttuu se elämän kokemus, jota patriarkalla – tai meidän aikamme eläkeläisillä - oli yllin kyllin. 

Kun paimentolaiselämän kilpailijaksi tuli maanviljelys ja kaupunkilaiselämä ja sitä hallitseva kuningas, alettiin mennä alaspäin kovaa kyytiä. 1.Sam. 8:11-18 kertoo selkeästi, mihin kuningasvalta johtaa, mutta Israelin kansa halusi kuitenkin kuninkaan ”koska kaikilla muillakin on”. Hyvinhän tämä seikkailu ei päättynyt, sillä kaikki kuninkaat olivat toistensa kaltaisia ja lopulta suurvalta tuli ja valloitti koko maan. Israelin ja Juudan profeetat yrittivät saada kansan taas jaloilleen jatkamaan elämää paimentolaisuuden ihanteiden mukaisesti. Hesekielin kirjan 34 luku kertoo hyvän paimenen ominaisuuksista. Tämä ajattelu kantaa Uuteen testamenttiin asti, missä Jeesus toteuttaa hyvän paimenen kuvan täydellisesti. 

Kristinusko siis vei eteenpäin hyvän ihmisen ideaa – kunnes sen pysäytti kirkkoisä Augustinus perisyntiopillaan. Hän julisti ihmisen synnynnäistä pahuutta, syntisyyttä ja kieroutta. Kirkko meni tähän mukaan, myös ortodoksinen kirkko, joka munkkilaisuuden kautta julisti ihmisen jatkuvaa ja päättymätöntä syntisyyttä. Syntien katuminen asetettiin ihmisen elämän perusvireeksi. Eihän siinä oikein ehdi tehdä hyvää lähimmäisilleen, jos joka hetki pitää rypeä oman syntisyytensä alhossa. Minua on aina puhutellut ehtoollisrukouksissa olevat lauseet: ”Ole minulle armollinen, ei vain siksi, että minä olen heikko, vaan myös senkin tähden että minä olen sinun luotusi... Pelasta minut hyvyytesi tähden.”

Miten voisimme vahvistaa meissä olevaa alkuperäistä hyvää ja suitsia pahaa? Siihen vastaa seuraava tarinanpoikanen:

Isoisä: ”Minussa taistelee kaiken aikaa kaksi sutta: toinen on paha, ahne, kateellinen ja ylimielinen. Toinen on hyvä, rakastava, antelias, rehellinen ja luotettava. Nämä sudet taistelevat myös kaikkien muiden ihmisten sieluissa.

Pojanpoika: Kumpi susi voittaa?

Isoisä: Se jota sinä ruokit.”

 

Merja Merras

 

 

 

 

 

Keskustelu (A discussion concerning same-sex marriages)

Joudun joskus keskusteluihin ihmisten kanssa, joilla on varmat mielipiteet raamatusta. Kun keskustelemme lähemmin käsiteltävästä asiasta, voivat mielipiteet muuttua – tai ainakin tarkentua. Esitän tässä viimeisimmän keskusteluni raamatun arvovallasta. Keskustelu sai alkunsa – kuten niin usein tapahtuu - homoliittojen sallimisesta.

Se toinen: Jos sinulta kysytään mielipidettä homoliitoista, niin mitä vastaat?

Minä: Sanon, että jokainen saa tehdä niin kuin itse haluaa, mutta omia raamatun tekstin vastaisia päätöksiä ei pidä perustella toisilla raamatun sanoilla eikä myöskään niillä selityksillä, joilla pyritään raamatun alkuperäinen teksti mitätöimään.

Se toinen: Mutta onhan meillä yliopistoissa ihan tieteellinen raamatuntutkimus, joka viime aikoina on antanut ymmärtää, että homokielteiset kohdat eivät enää nyky-yhteiskunnassa ole voimassa, koska ne ovat oman aikansa tuotteita ja vastaavat oman aikansa ongelmiin.

Minä: Raamatussa sanotaan useissa kohdin, että Jumalan käskyt ovat voimassa aina ja kaikkialla, sillä ihminen on sama asuipa hän missä päin maailmaa tahansa ja millä aikakaudella tahansa. Hyvä esimerkki tästä on Abrahamille annettu käsky uhrata poikansa Iisak (1.Moos. 22). Käskyllä tietenkin koeteltiin Abrahamin uskollisuutta, mutta kertomuksessa se toimii opetuksena Jumalan käskyjen ehdottomuudesta.

Se toinen: Mitä sanot siihen, että tieteen mukaan raamatun eri osat on kirjoitettu eri aikakausina ja koottu yhteen vasta meidän aikanamme? Eikö siis raamattu edusta ihmiskunnan eri vaiheita? Lisäksi raamatun ulkopuolelle on jätetty monia kirjoituksia, joista näkee, että mielipiteitä on ollut erilaisia eri aikoina.

Minä: Yleisen tieteellisen käsityksen mukaan Vanha testamentti on kirjoitettu sellaiseksi kuin me sen nyt tunnemme 300-luvulla eKr. tai vaihtoehtoisesti 500-luvulla eKr. Itse kannatan 300-lukua, sillä se selittää sen mihin raamattua tarvittiin ja miksi se sai syntynsä. Tuolloin hellenistisen kulttuurin perustana olivat kreikankieliset eepokset Ilias ja Odysseia, jotka kuuluivat jokaisen kouluja käyneen henkilön sivistykseen. Nuo eepokset ihannoivat sankaruutta ja esittivät jumalat mielivaltaisina hallitsijoina jäljitellen tuon ajan kuninkaita. Raamattu on syntynyt seemiläisen kulttuurin piirissä, ja sen tarkoituksena oli tuoda vaihtoehto vallitseville macho näkemyksille, ja osoittaa, että vain yksi Jumala hallitsee maailmaa ja kaikkia sen kansoja. Sankaritkin ovat vain ihmisiä heikkouksineen. Tuo yksi Jumala on antanut lakinsa ihmiskunnan noudatettavaksi, alkaen Israelista. Lain noudattamisen kielteiset ja myönteiset puolet esitetään kertomuksin, niin kuin opetus on kaikkina aikoina annettu.

Se toinen: Mutta onhan Vanhassa testamentissa useita macho miehiä, kuten kuningas Daavid, joka surmasi surutta vihollisiaan?

Minä: Raamatun kertomukset on luettava kokonaisuuksina eikä episodeina. Daavid aloitti ”uransa” paimenpoikana ja Jumalan lakia noudatten eteni aina kuninkaaksi asti. Mutta sitten hän erehtyi kuvittelemaan suuria itsestään ja alkoi käyttäytyä itsevaltaisesti. Muista vaikka Batseban juttua. Lopulta hän nöyrtyi Jumalan edessä (Ps. 51) ja sai armosta säilyttää kuninkuutensa, vieläpä hänelle luvataan omasta dynastiastaan suurkuningas. Mutta tämä tuleva ei ole antiikin tarujen mukainen kuningas, vaan aivan toisenlainen ja toisenlaiseen maailmaan viittaava.

Se toinen: Mihin oikeastaan Vanhaa testamenttia tarvitaan, jos Jumalan ihmisille antamat lait on esitetty Uudessa testamentissa, esim. vuorisaarnassa, kattavasti?

Minä: Vanhaa testamenttia tarvitaan, jotta ihminen muinaisen historian avulla ymmärtäisi, miten heikko ja kyvytön hän on ratkaisemaan omia tai maailman ongelmia. Suurvallat seuraavat toisiaan ja ihminen musertuu niiden sotilassaappaiden alle. Ihminen esitetään hukkuvana olentona, jolla ei ole pelastusta näköpiirissä. Mutta Vanhan testamentin ihmisille on kuitenkin luvattu helpotus ja parannus tähän olotilaan, kunhan aika on kypsä. Näin ihmiskuntaa valmistetaan Vanhan testamentin avulla uuteen liittoon.

Se toinen: Ahaa, siis ihmiskuntaa piti valmistaa Jeesuksen tuloon, niinkö ajattelet?

Minä: Juuri niin. Mitä merkitystä jollain lain opettajalla, jonka roomalaiset ristiinnaulitsivat, olisi ihmiskunnalle, jos kukaan ei ymmärtäisi, mitä hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa merkitsevät? Vanhassa testamentissa oli opittu uhrin merkitys syntien sovittajana, ja se että ihmisen alistuminen Jumalan tahtoon on kaiken hyvän alkulähteenä. Jeesus oli kuuliainen Isän Jumalan tahdolle aina karmeaan loppuunsa saakka, ja samalla hän osoitti olevansa syntiuhri maailman elämän edestä. Hän kuoli, jotta me saisimme elää. Eikä elää vain tässä maailmassa, vaan siinä tulevassa, jossa Daavidin dynastian kuningas Jeesus Kristus on hallitseva ikuisesti.

Se toinen: No nyt ymmärrän vähän paremmin. Vielä on kuitenkin vaikeaa ymmärtää, miksi Jumala olisi kiinnostunut joidenkin homojen yhteiselämästä.

Minä: Ei hän olekaan. Jos kaksi miestä asuu yhdessä ja heillä on hyvä suhde keskenään, asia on OK. Venäjällä oli käytössä aika pitkään Bysantista saatu idea ns. ystävyysliitosta. Siinä kaksi miestä solmii ihan kirkossa ystävyysliiton luvaten tukea ja auttaa ja rakastaa toisiaan tuli mitä tuli. Mutta kun huomattiin, että ystävyysliittoa käytettiin homoseksin siunaamiseen, silloin tämä liitto poistettiin kirkon toimituksista. Ystävyys ja rakkaus on siis kaikkialla ja kaikkina aikoina hyväksytty ja siunattu asia, mutta seksisuhteisiin pätee edelleen se mitä sekä Vanha että Uusi testamentti asiasta sanovat (3.Moos.18:22; 20:13; Room. 1:21-32; 1Kor. 6:9-11).

Se toinen: Tässä asiassa siis näkemyksemme eroavat, enkä voi ymmärtää miksi homoseksi olisi pahasta.

Minä: Raamattu sanoo, että Jumalan lakia on noudatettava, vaikkei ymmärräkään sääntöjen tarkoitusta. Säännöt ovat niin kuin Jumala on ne meille kirjoittanut ja sillä siisti. Joko noudatat niitä tai et, ja olet itse vastuussa valinnoistasi.

 

 

 

 

 

Tarvitaanko saarnaa? (Does one need a sermon?)

Nyt korona-aikana olen seuraillut jumalanpalveluksia eri seurakunnista ja kuunnellut erilaisia saarnoja. Samalla olen tullut miettineeksi, mihin saarnaa oikeastaan tarvitaan. Raamattu on ihan selvää puhetta, ja vertauksetkin voidaan käsittää: ”Mene ja tee sinäkin samoin”. Paavalin aikana tavallinen tallaaja ymmärsi tekstin heti eikä tarvinnut seminaarin käynyttä oppinutta sitä selittämään. Miksi Rooman virkamiehet muuten olisivat pelänneet Paavalin saarnoja?

Ennen Kristusta monet juutalaiset olivat menettäneet heprean kielen taitonsa, eivätkä he enää ymmärtäneet pyhiä kirjoituksiaan. Heille piti kääntää Vanhan testamentin teksti. Näin syntyivät arameankieliset ns. targumit.Teksti käännettiin ja samalla sen vaikeasti tulkittavat kohdat selitettiin. Meille on säilynyt näitä targumeja muistiinmerkittynä, vaikka ne syntyivät kyllä sillä hetkellä kun niitä jumalanpalveluksessa tarvittiin. Kun diakoni meidän jumalanpalveluksessamme pyytää pappia siunaamaan hänen lukemansa evankeliumiteksti ja pappi sanoo: ”...antakoon sanat sinulle evankeliumin sanoman julistamiseen” silloin on kyseessä juuri tämä targum idea. Diakonin tuli kääntää teksti kuulijoille ymmärrettävälle kielelle ja samalla selvittää sen vaikeat kohdat. Meillä ei tätä ongelmaa enää ole, vaan diakoni lukee sen raamatunkäännöksen mukaan minkä piispainkokous on nähnyt Suomen kirkolle hyväksi. Venäjällä usein luetaan evankeliumi ensin kirkkoslaavin kielellä, jota nykyihminen ei enää pysty täysin ymmärtämään, ja sen jälkeen se luetaan venäjäksi, jotta kaikki voisivat saada tarkoitetun opetuksen.

Ensimmäisten vuosisatojen kristitty ei tarvinnut saarnaa evankeliumin selittämiseen. Hän ymmärsi sen ihan sellaisenaan. Me jotka elämme kaukana hänen ajastaan, joudumme kyselemään, mitä tämä ja tämä tekstissä esiintyvä asia oikein tarkoittaa. Siihen tarvitaan selitystä. Mutta nimenomaan tekstin selitystä eikä puhujan omia kokemuksia tai filosofointeja. Usein saarnan pitäjä kertoo saarnansa aluksi omin sanoin sen minkä teksti on ilmoittanut, ja sen jälkeen hän saattaa – jos on hyvä – selvittää tekstissä esiintyvät ”vaikeat” kohdat. Siihen voisikin lopettaa, sillä teksti puhuu itse puolestaan.

Raamatunselitys on oma tieteenhaaransa, johon on kietoutunut paljon ylimääräistä ainesta, jota ei aina tarvita tekstin ymmärtämiseen. Esim. erilaiset luokittelut ja ryhmittelyt: muotohistoria, lajikritiikki, traditiokritiikki, synoptinen ongelma. Raamatun teksti on Jumalan puhetta ihmisille eikä sitä ole tarkoitettu saksilla ja pinseteillä eriteltäväksi. Teksti tulisi saattaa tuoreena ja ymmärrettävänä kuulijalle.

Jos olet ajatellut ryhtyä lukemaan raamattua kannesta kanteen, voit sen hyvin tehdä, mutta käytä apunasi jotain raamatun sanakirjaa, jossa hankalat sanat ja ilmaisut selitetään ymmärrettävästi. Uuden testamentin osalta auttaa, jos voit lukea suomen ohella jotain muunkielistä käännöstä, esim. englantia (Revised Standard Version). Silloin huomaat, että suomenkielinen käännös on tulkintaa, ja englanninkielinen on lähempänä alkutekstiä.Voit myös lukea kirkon isien kommentaareja, kunhan muistat että hekin olivat oman aikansa lapsia, joihin oli vaikuttanut se yhteiskunta, jonka keskellä he elivät. He kuitenkin halusivat koko sydämestään ymmärtää Jumalan puhetta ihmisille eikä heitä ajanut maailmallinen halu hallita tekstiä ja osoitttaa sen epäkohtia.

Merja Merras

 

 

 

 

 

Pietari ja heikoin lenkki (Peter and the weakest link)

”Sinä olet Pietari ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16:18-19)

Tämä kohta selitetään usein niin, että Pietarilla olisi jumalallinen auktoriteetti toimia Kristuksen sijaisena maan päällä, ja hän voisi lausua tuomion tai vapautuksen sanan asiasta kuin asiasta. Mutta avainten yläpuolelle on kuitenkin asetettu evankeliumin sanat. Ne eivät ole Pietarista lähtöisin, vaan ne on uskottu hänelle ja muille apostoleille evankeliumin sanoman eteenpäin viemiseksi. Kellään ei ole taivasten valtakunnan avaimia, ainoastaan opetuksen mahdollisuus, ja vain evankeliumin opetuksella on jumalallinen auktoriteetti (Matt. 15:7-9; 16:24-27; 18:18). Evankeliumin tulkinnasta taas Paavali sanoo selvästi: ””Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti...Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut”(1.Tim. 1:8; 2.Tim.3:14).

Meidän asiamme ei ole tuomita toista. Se mikä hänet tuomitsee, on Jumalan sana. Onko joku tuomittava tai onko hänet vapautettava, ei ole meidän murheemme. Kunhan pidämme huolen siitä, että sana jota opetamme, on Kirkon elävää Jumalan sanaa, eikä omia mielipiteitämme tai uskomuksiamme. Siksi raamatun käskyt on tunnettava tosi tarkkaan. Silloin on se, minkä sidot maan päällä, sidottu myös taivaassa. Jos taas opetat jotain, joka on raamatun sanan vastaista, voi sinulle käydä niin kuin kävi Pietarille: ”Mene pois minun edestäni Saatana, sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä mikä on Jumalan, vaan sitä mikä on ihmisten” (Matt. 16:23).

Matteuksen evankeliumissa puhutaan paljon laumasta ja sen heikoimmasta jäsenestä, eli sellaisesta joka horjuu Jumalan lain ja oman tahtonsa noudattamisen välillä. Jumala on tehnyt raamatussa selväksi, miten tulee menetellä tuon heikomman jäsenen kanssa. Raamatun ohjeet – jos niitä noudatamme - varjelevat meitä tulemasta ylpeiksi, sillä kukaan ei ole synnitön. Samalla ne auttavat, ettei tuo heikoin jäsen tuhoutuisi. ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin (laumaan). Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta...Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin”(Matt.18:15-18). Toisin sanoen hän on vapaa menemään takaisin siihen laumaan, josta oli lähtenyt tullakseen kristityksi. Me emme häntä siitä estä. 

Mutta sitä ennen hänelle on tehtävä selväksi mikä on hänen syntinsä, jonka kanssa hän ei kristittynä voi elää. Paavali sanoo 1.Kor. 5. luvun alussa synnintekijästä Kristuksen laumassa: ”Hänet on Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä Saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.” Seurakunta eli kirkko ei vapauta ketään eikä tuomitse ketään. Se vain sanelee lain säädökset. Kirkon antama rangaistus ei tähtää henkilön tuhoon, vaan se on opetukseksi. Jos synnintekijää ei oikaista, hän voi ajatella, että hänen käytöksensä on sallittua Jumalan edessä. Mutta jos näin ei ole, silloin Jumala voi tuomita hänet kadotukseen viimeisenä päivänä. Siksi kirkon opetuksella ja sen esiintuojilla on aina oltava mielessään parannuksenteko. Lihan teot tuomitaan, jotta henkilöllä olisi mahdollisuus tulla hengelliseksi eli toimia Jumalan lain mukaisesti.

Usein vanhemmat puuttuvat lastensa riitoihin tuomitsemalla kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siinä on oma ongelmansa. Lapsen ei ole hyvä tottua siihen, että joku ylempi taho aina ratkaisee riidan jonkun hyväksi, sen sijaan että hän itse nöyrtyisi ja huomaisi virheensä ja neuvottelisi vastapuolen kanssa siitä, miten tästä jatketaan. Aikuisenakin olemme valmiit käyttämään samaa konstia ajatellen: Jos vain saan lain puolelleni, voin pakottaa toiset omalle kannalleni. Ne jotka haluavat viedä asiansa maallisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, toimivat vastoin Paavalin sanaa: ”Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien (ts. kristittyjen) ratkaistavaksi?”(1. Kor.6) Eli siis kristittyjen tulee neuvotella riita-asiansa omassa keskuudessaan ja Kristuksen lain perusteella. Molempien on nöyrryttävä huomaamaan omat virheensä ja sovittava, miten asiassa jatketaan. Maallisessa oikeudessakin voidaan nykyisin toimia ns. sovittelumenetelmällä. Jos siis he ovat sen hyväksi nähneet, niin miksemme mekin? 

Merja Merras                     (Fr. Marc Boulos)

Jumalan Poika vai ihmisen poika? (God's Son or the son of man)

Evankeliumeissa luemme Jeesuksesta milloin Jumalan Poikana ja milloin ihmisen poikana. Mutta näitä sanoja käytetään tarkasti. Jeesus saa raamatussa nimen Jumalan Poika vain Jumalan ilmoittamana. Kun Pietari tunnustaa Jeesuksen: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika”, Jeesus heti lisää tähän että sen on sinulle ilmoittanut minun Isäni, joka on taivaissa (Matt.16:16-17). Eli siis Pietari puhui tässä Jumalan suulla. Vain Jumala voi ilmoittaa Jeesuksen omana poikanaan. Ihminen voi ottaa vastaan tämän tiedon ja viedä sitä eteenpäin, kun hänelle selviää, että Jeesus tekee jumalallisia tekoja Isän Jumalan voimalla, kuten Matt. 14:33 ja 26:63. Vain Jumalan tahto ja sen täyttäminen määrittää Jeesuksen Jumalan pojaksi. 

Mutta muuten Jeesuksesta puhuttaessa ihmisille jää käyttöön vain sanat kuningas ja Messias, joiden välityksellä hänen jumalallinen voimansa ilmenee. Jeesusta kutsutaan kuninkaaksi, mutta hän ei silti ole kuningas aikakauden ymmärtämässä mielessä, eikä myöskään Messias juutalaisten odottamana poliittisena vapauttajana. Hän ei myöskään ole sellainen jumalan poika kuin esim. Julius Caesar, joka katsoi saaneensa arvon jumalilta mahtinsa ja voittojensa tähden, ja lyötätti rahoihinsa merkin divvus, jumalallinen. 

Kun teksti puhuu Jeesuksesta ihmisen poikana halutaan muistuttaa Danielin kirjan näystä, jossa ihmisen pojalle annetaan kaikki valta (Dan. 7:13-14). Jeesus halusi olla vain ihminen – ben adam, ja sellaisena hänet todella nähtiin kansan keskellä. Jeesus esitetään evankeliumin kertomuksissa usein paimenena. Vanhassa testamentissa David oli aluksi paimen, ja Jumalaan turvaten hän sellaisena voitti Goljatin (1.Sam.17:45-47). Kun Daavidista tuli kuningas, hän alkoi käyttäytyä muiden kuninkaiden tapaan, ja siitä seurasi samaa kuin muillakin kuninkailla: murhia, valtataisteluja, sotia. 

Joissakin kohdin raamattua alkuperäinen ihmisen poika on aikojen saatossa muutettu Jumalan Pojaksi, koska muuten ei ole voitu tekstiä ymmärtää. Tällainen kohta on esim. sokeana syntyneen evankeliumissa (Joh. 9:35-38). Alkuteksti sanoo: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” Useat käännökset – kuten v. 1933 suomalainen - ovat kääntäneet: ”Uskotko Jumalan Poikaan?” Tämä on esimerkki käännöksestä, josta näkyy että kääntäjät eivät ole ymmärtäneet lukemaansa, ja parannelleet sitä oman käsityksensä mukaan. Sokeana syntynyt on uusilla silmillään nähnyt vain ihmisen (pojan), ei Jumalaa, ja tähän ihmiseen hänen tuli nyt uskoa, vaikka näön saaminen olikin jumalallista toimintaa.

Kirkastusvuorella Jeesus loisti valoa kirkkaammin. Opetuslapset näkivät hänet valona. Siihen saakka Lakia oli pidetty ainoana valona, joka ohjaa ihmisiä oikeaa tietä, etteivät he kompastuisi pimeässä (Ps. 119:105). Jeesuksesta on nyt tullut tuo valo, koska hän heijastaa Isän valoa. Seuraavaksi puhutaan kirkkaasta pilvestä, josta kuului Isän ääni. Taivaalla näkyvä pilvi on yleensä tumma eikä ainakaan kirkas, mutta tässä kirkas pilvi kuvaa tulipatsasta, jossa Jumala on ja jossa hän lähestyy ihmistä (2.Moos. 24:15-18). Sekä Jeesus että Mooses (eli laki) ja Elia (eli profeetat) kaikki yhdessä välittivät Jumalan tahdon ihmisille. Jeesus on se, jonka Jumala julistaa pojakseen. 

Kun sitten Kirkastusvuoren ilotulitus oli päättynyt, jäljelle jäi vain Ihmisen Poika Jeesus ja pelästyneet opetuslapset. Jeesus oli tavallisen ihmisen – ben adamin, ihmisen pojan – näköinen. Se mikä hänessä on erilaista kuin jumalten poikina pidetyissä hallitsijoissa, on hänen opetuksensa. Ja tässä opetuksessa näkyy ja kuuluu Jumalan ääni ihmiskunnalle. 

Merja Merras

 

Jumalan eri nimet (God's different names)

Koska me luemme raamattua suomenkielellä, on meille selvää mitä tarkoitamme, kun puhumme Jumalasta ja Herrasta. Mutta jos lukisimme raamattua sen kirjoittamisaikana hepreaksi tai kreikaksi, Jumalaa tarkoittavat sanat eivät olisi yksiselitteisiä. Ne sisältävät monia kulttuurikerrostumia.

Rooman valtakunnassa niitä henkilöitä, jotka eivät uskoneet jumaltarustojen jumaliin, kutsuttiin ateisteiksi. Myös kristittyjä nimitettiin ateisteiksi tällä perusteella. Polyteismi oli tuolloin arkipäivää. Jokaisella jumalalla oli oma alueensa, josta se piti huolta. Kun oltiin pulassa kuivuuden takia, pyydettiin apua sateen jumalalta. Kun ei lasta syntynyt perheeseen, piti kääntyä taas toisen jumalan puoleen. Merihädässä oleva kääntyi meren jumalan puoleen. Raamatussa ei tätä kielletä, koska se oli tosiasia ympäröivässä yhteiskunnassa. Israelilaisille kuitenkin tähdennetään, että TEILLÄ ei saa olla muita jumalia. Teidän Jumalanne valta kattaa kaiken sen toiminnan, minkä ihminen kohtaa. Muita pantheonin jumalia ei tarvita.

Mooses sanoi israelilaisille: ”Herra on Jumala niin taivaassa kuin maan päällä eikä toista Jumalaa ole... Älkää tehkö minkäänlaista patsasta tai muuta jumalankuvaa...älkää kumartako älkääkä palvoko niitä. Ne on Herra, teidän Jumalanne, jättänyt muille kansoille...”(5. Moos.4) Siis muiden jumalien faktuaalista olemassaoloa ei kielletä, mutta ne eivät ole funktionaalisia, ne eivät saa toimia Israelin kansan parissa. 

Raamatun hepreassa on useita jumaluuksia tarkoittavia sanoja: 'el tai 'eloah sopivat kaikkiin jumaliin. Mutta raamattu antaa Israelin kansan yhdelle Jumalalle nimen 'elohim. Siinä 'eloah sanaan on lisätty -im pääte, joka tekee sanasta monikon. Joskus tämä sana esiintyy myös määrätyllä artikkelilla varustettuna: ha'elohim, mutta näiden eroa en nyt käsittele. Sen sijaan pohditaan sitä, miksi raamattu haluaa esitellä yhden ainutkertaisen Jumalan monikollisena sanana? Jo luomiskertomuksessa 'Elohim oli se, joka loi sanallaan maailman ja kaiken mitä siinä on. Ei siis ole mitään luoja-jumalaa erikseen, ja muiden erikoisalojen jumalia sen lisäksi. 'Elohim kattaa kaiken ja siksi hänet pitää esittää monikollisena. 

Ensimmäisen käskyn teksti kuuluu sananmukaisesti:”Älä pidä muita jumalia minun kasvojeni edessä, (al-panai)”. (Ex.20:3; Deut. 5:7). Vanhassa raamatunkäännöksessa on säilytetty tarkka käännös, mutta uudessa käännöksessä on loppusana jätetty kääntämättä. Onko ehkä ajateltu, ettei se lisää asiaan mitään? Mutta päinvastoin: se on hyvin oleellinen. Tässä halutaan sanoa, että kun tulet minun eteeni, pidä huoli siitä, että muut jumalat eivät ole silloin läsnä, eli et ajattele heitä ja heidän mahdollisia apujaan. Ja milloin sitten olet Jumalan edessä? Raamattu sanoo, että olet aina Jumalan edessä. Hän näkee sinut missä ikinä oletkin (Ps. 139), vaikkapa olisit vieraiden jumalten alttarin ääressä.

Kun Vanha testamentti käyttää Jumalasta nimeä Jhvh (Jahve) se painottaa, että tällä Jumalalla on omat käskynsä esitettävänä ja noudatettavana. Kun Israel vietiin pois Egyptin orjuudesta, tuo väkevä Jhvh Jumala vei heidät vuorelle, jossa hän otti heidät omakseen – ei silkasta ystävällisyydestä, vaan noudattamaan hänen käskyjään (5.Moos.5).

Septuagintassa emme voi kohdata näitä erikoisuuksia. Jumala on siellä ho theos, eli käytetään samaa sanaa kuin kaikista muistakin jumalista. Silloin kuin alkutekstissä on Jhvh 'Elohim, silloin Septuaginta kääntää kyrios ho theos. Kyrios ei tarkoita mitä tahansa herraa,vaan tuo kunnianimi oli varattu kuninkaalle, jolla oli kaikki valta hallussaan. Tällaisena Kyrios siirtyi myös kristilliseen ajatteluun, ja Jeesus sai tuon kunnianimen ylösnousemisensa jälkeen, sillä hänelle ”on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”, kuten Matt. 28:18 ilmoittaa.

Merja Merras

Sota, nälänhätä, rutto (War, famine, plague)

Elämme vaikean tautipandemian aikaa kaikkialla maailmassa. Suomessa on yritetty parhaan tiedon mukaan estää epidemiaa leviämästä ja tässä on käytetty keinoja, joita ei aikaisemmin ole täällä nähty, ei edes sodan aikana. Mutta karanteenisäännöksetkään eivät aina auta, vaan tauti kulkee omia salakavalia teitään. Se on osoitus siitä, että me emme hallitse luonnon voimia, emme maanjäristyksiä, tulvia tai tauteja, vaikka nämä vaikeudet eivät kestäkään ikuisesti. Ne aiheuttavat paljon tuskaa, mutta niillä on alkunsa ja loppunsa.

Vanhassa testamentissa Jumala uhkaa kansaa kolmella vitsauksella: miekalla (cherev), nälänhädällä (ra'av) ja rutolla eli tarttuvilla taudeilla (dever) jos hänen lakiaan ei noudateta (Jer. 24:8-10; 27:4-11; 34:10-17; 42:13-17, Hes. 14:17-23). Nämä kolme uhkaa esiintyvät myös Ilmestyskirjan ennustuksissa:”Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin” (Ilm. 6:8).

Heprean kielessä sanat muodostuvat kolmesta konsonantista. Siitä riippuen mitkä vokaalit pannaan konsonattien väliin, voidaan sanan merkityksiä laajentaa. Sanalla dever (rutto), on samat konsonantit kuin sanalla davar, joka merkitsee Sanaa, erityisesti sitä sanaa minkä Jumala antaa käskyissään. Tarttuvat taudit ovat siis yhteydessä Jumalan sanaan, eli hänen käskyjensä noudattamiseen. Myös miekka on yhteydessä Jumalan käskyjen noudattamiseen. 5.Mooseksen kirjassa 4:9-20 kerrotaan, miten Jumala puhui Horebilla israelilaisille tulen keskeltä antaessaan heille lakinsa. Horeb ei ole paikka, vaan nimi, jolla on merkitys, kuten kaikilla heprean kielen erisnimiksi ajatelluilla sanoilla on. Horeb (chorev) on sama sana kuin miekka (cherev), ja näin miekalla on myös yhteytensä Jumalan lain noudattamiseen.

”Jos noudatatte Herran, Jumalanne, käskyjä ja kuljette hänen tietään, hän tekee teistä pyhän kansansa, kuten hän on teille vannonut... Herra antaa teille runsain mitoin kaikkea hyvää...jos tottelette Herran, Jumalanne, käskyjä, jotka minä (Mooses) teille annan, ja noudatatte niitä ja elätte niiden mukaan. Ette saa poiketa oikealle ettekä vasemmalle siltä tieltä, jonka minä teille osoitan.” (5. Moos. 28:9-14)

Luulisin, että ihmiskunta on runsaasti poikennut sekä oikealle että vasemmalle Jumalan laeista. Tämä tauti on vastaus siihen, ihan raamatun kirjaimen mukaan. Kaikki nuo pelottavat uhat ovat testejä ihmisille. Karanteenin ja muiden toimenpiteitten lisäksi taudin voittamiseen on vain yksi tie: katumus. Katumus on avain: me teemme syntiä Jumalan lakia vastaan, kaikki tekevät, mutta jos ihminen katuu syntejään, hänelle on luvattu armahdus. Siksi pandemian aikana ei mikään muu ole niin tärkeää kuin tehtyjen syntien näkeminen, niiden tunnustaminen ja armon anominen. ”Jokainen käntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa. Ehkäpä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme” (Joona 3:8-9). Korinttilaiskirjeessä muistutetaan siitä, että kaikki Jumalan lakien vastainen toiminta aiheuttaa rangaistuksen. ”Nämä tapahtumat ovat varoittavia esimerkkejä, ja ne on kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja...Teitä kohdannut koettelemus (peirasmos) ei ole mitenkään epätavallinen, Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli koettelemuksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” (1.Kor.10)

Vaikka Jumalan voitto lopulta onkin selvää, se ei tarkoita, että uskovat voivat rentoutua luottaen siihen, että Jumala armahtaa. Vain marttyyrit ovat jo turvassa antamansa uhrin takia (Ilm. 7:13-17), muut tulevat kohtaamaan Jumalan tuomion (Ilm. 20:11-15). Siihen asti uskovien on parasta tehdä kaikki voitavansa välttääkseen joutumasta niiden joukkoon jotka ”kieltäytyvät katumasta” (Ilm.16:15; 1.Tess.5:1-10).

Merja Merras

 

Jumalan ainokainen poika (God's Only-begotten Son)

Minua on kauan askarruttanut liturgian alussa oleva julistus: ”Jumalan ainokainen kuolematon poika ja sana, joka meidän pelastuksemme tähden olet tahtonut lihaksi tulla... yksi Pyhästä Kolminaisuudesta ja Isän ja Pyhän Hengen kanssa kunnioitettava Kristus Jumala, pelasta meidät.”

Tiedämme, että tämän julistuksen on sepittänyt Bysantin keisari Justinianos 500-luvun alussa harhaoppeja vastaan. Tosin sanat Jumalan ainokainen poika (monogenes hyios) ovat peräisin jo nikealaisesta uskontunnustuksesta vuodelta 325.

Tuo sana ainokainen on ollut pohdintojeni kohde. Me olemme tottuneet puhumaan Jeesuksesta Jumalan ainoana poikana, siis että isä Jumalalla oli yksi ainoa poika, meidän Vapahtajamme. Toisaalta tiedämme, että uskontunnustus on huolellisesti mietitty ja sen ilmaisut ovat peräisin raamatusta, lukuunottamatta homo-ousios sanaa (samaa olemusta kuin Isä), jota ei sieltä löydy, ja josta käytiin perusteellinen keskustelu argumentteineen ja vasta-argumentteineen.

Mutta miksi uskontunnustus on päätynyt ilmaisuun Jumalan ainokainen poika? Miksi sanomme ainokainen eikä ainoa? Ainokainen on yritys kääntää sana monogenes, pelkkä ainoa olisi monos (esim. Ps. 72:18). Monogenes esiintyy Johanneksen evankeliumissa kolmessa kohdassa:”Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta jonka Isä ainoalle pojalle antaa”(1:14), ”...ainoa poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut” (1:18) ja ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa”(3:16). Tässä uuden käännöksen mukaan. Kreikankielinen alkuteksti on näissä kohdissa monogenes, ja tämä sana merkitsee enemmän kuin ainoa. Ehkä tarkin käännös olisi ainutsyntyinen. Mutta sana voidaan ymmärtää myös erityiseksi, ainutlaatuiseksi. Englanniksi on mahdollista löytää sille tarkka käännös: the only one of its kind, special. Uusi suomenkielinen käännös on häivyttänyt mahdollisuuden huomata ero sanojen ainoa ja ainokainen välillä! 

Vanhassa testamentissa on yksi sana, joka näyttäisi olevan tuon ainokaisen taustalla, ja se on jachid. Tämä sana esiintyy Iisakin yhteydessä, ja se on vain hepreankielisessä alkutekstissä. Septuagintassa puhutaan vain rakastetusta pojasta. Jumala sanoo Abrahamille: ”Ota mukaasi ainoa (jachid) poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi...” (Gen. 22:2) Tarinan lopussa kuulemme Jumalan sanovan: ”Koska sinä tämän teit etkä kieltänyt minulta ainoaa (jachid) poikaasi, minä vannon itseni kautta, että siunaan sinua runsain määrin...”(22:16) Iisakin uhraaminen tuo selvästi mieleen Jeesuksen uhrina, jota Jumala ei kieltänyt antamasta, jotta kaikki kansat tulisivat siunatuiksi. Lisäksi Jeesus oli jachid, ainoa laatuaan, special, erityinen, jonka hänen syntymänsä neitseestä vahvistaa. Iisakiin nämä määreet sopivat hyvin, sillä hän syntyi hedelmättömästä äidistä ilman isän siementä. (Tämän voimme lukea Gen. 18:11-14; 21:1-7) Siksi Iisak oli Jeesuksen lailla ainutlaatuinen, erityinen. Abrahamilla oli ennestään toinenkin poika, Ismael, joten Iisak ei ollut hänen ainoansa, mutta ainutlaatuinen kuitenkin syntymänsä perusteella. Voimmehan tosin spekuloida, että 100-vuotias Abraham olisi vielä kyennyt siittämään lapsen, onhan sitä ihmeitä näissä asioissa ennenkin nähty. Mutta Vanhan testamentin tieto Abrahamin iästä on annettu nimenomaan osoittamaan inhimillinen toiminta mahdottomaksi. Vain Jumala voi toimia tässä tapauksessa.

Vanhassa testamentissa on siis ennustettu Jeesuksen tuleminen useissa selvissä kohdissa, joista tämä on yksi, ja toinen kaikille selvä ennustus on Jes. 53. Ei siis ihme, että rabbit ovat määränneet, ettei tätä lukua saa lukea juutalaisten jumalanpalveluksissa. Se on niin ilmeinen viittaus Jeesukseen, etteivät rabbit pysty sitä muuten selittämään. Tästä meillä on mainio todistus youtube videossa: http://youtube.com/watch?v=cGz9BVJ_k6s Onko tämä video näytelty vai aito, sillä ei ole merkitystä. Se osoittaa selvästi, miksi ilman Jes. 53:a juutalaiset eivät ole voineet ymmärtää Jeesusta luvatuksi Messiaaksi.

Ukko Nooa oli kunnon mies... (Old man Noah was a respectable man...)

Näinhän on Suomessa kauan rallatettu, eikä syyttä, sillä ukko Noa oli todella kunnon mies, sellainen jonka kaltaiseksi raamattu toivoo kaikkien tulevan. ”Noa oli nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä” (Gen.6:9). Ihminen ei voi olla nuhteeton, kunnon mies, ellei hän kulje Jumalan käskyjen tietä. Myös Abrahamia kehotetaan samaan: ”Vaella nuhteettomasti edessäni” (17:1), sillä vain näin hän sopii Jumalan suunnitelmiin. Jumala käskee Sanansa kautta. Jumala vain lausuu Sanan ja Noa tekee mitä on käsketty tehdä. Pelastus tulee Jumalan Sanasta, ei Nooan tekemisistä. Sanat ovat kuin siemen, jonka istutamme, ja siemen kasvaa ja saa aikaan pelastuksen. Sitä eivät tuota meidän tekomme, vaan se että ”vaellamme Jumalan (siemenen) yhteydessä”. Jumala antaa Sanan, hän itse ei tee mitään. Hänen sanansa tekevät sen, mitä varten ne on lähetetty (Jes. 55:10-11; 1.Kor.3).

Jumala käskee Noan rakentaa arkin (teba'), jotta arkissa pelastuisivat vedenpaisumukselta Noan jälkeläiset samoin kuin maailman eläimet. Vanhassa testamentissa kuulemme myös toisesta arkista, - joka nyt tosin on käännetty arkuksi – nimittäin liitonarkista. Alkutekstissä käytetään liitonarkusta sanaa 'aron, joka tuo mieleen Mooseksen veljen Aaronin, eikä syyttä, sillä kyseessä on sama sana. Mutta tästä ei tällä kertaa enempää.

Sen sijaan on syytä huomata, että Noan arkki, teba', on sama sana, jota käytetään siitä kaislakorista, johon Mooses pantiin lapsena ja jätettiin Niilin virran huomaan. Samoin kuin Noan arkki pelasti hänen poikansa vaimoineen - eli ne jotka veivät kertomusta eteenpäin - samoin myös Mooseksen kaisla-arkku pelasti sen, joka tuli keskeiseksi henkilöksi Jumalan pelastussuunnitelmassa.

Arkkiin otettiin siis Noan pojat ja heidän vaimonsa. Näin on ihmissuvun jatkuminen varmistettu. Jos suojan olisivat saaneet vain Noa ja hänen vaimonsa, se olisi jäänyt siihen, sillä molemmat olivat jo hyvin iäkkäitä. Vedenpaisumuksen jälkeen ei luotu uutta maailmaa, vaan sama Adamista lähtenyt ihmiskunta jatkoi elämäänsä. Sitten sanotaan eläimistä, että niitä tulee ottaa pareittan: kaksi kutakin lajia, uros ja naaras, samat sanat jotka olivat mukana jo luomiskertomuksessa. Tulva kesti 40 päivää ja 40 yötä. Lukusymboliikka kertoo, että neljä on ilmansuuntien määrä eli siis maan kokonaisuuden mitta. Kun neljä kerrotaan 10:llä eli täydellisellä luvulla, saadaan vähillä sanoilla ilmaistua, että tulva peitti koko maan.

”Ja ne (eläimet) menivät Nooan luo arkkiin kaksittain, kaikki liha, kaikki, jossa oli elämän henki”(Gen. 7:15). Käytän tässä vanhaa käännöstä, jossa on säilynyt oleellinen eli Jumalan Henki. Uudessa käännöksessa henki tosin on mukana jakeessa 22: ”Kaikki liha, kaikki jossa oli elämän henki”. Jumala on siis se, joka antaa elämän hengen kaikelle lihalle, sekä eläimille että ihmisille. Liha ei ole itsessään elävää, vaan vasta kun siihen tulee henki, se alkaa elää. Olemme paljon kuulleet sanottavan, että ihminen on lihaa, henkeä ja sielua. Näin ei ole raamatun mukaan. Olemme vain kuollutta lihaa, maahan palaavaa ainesta, jolle Jumala on antanut hengen: ”Jumala puhalsi Adamin sieraimiin elämän hengen.”(Gen.2:7) Kun Jumala ottaa hengityksen pois, me kuolemme. 

Teologia on lisännyt kreikkalaisen filosofian perusteella ihmiseen myös sielun, jotta olisi helpompi ymmärtää kuolemanjälkeistä elämää. Me nimittäin ajattelemme, että kuollessamme sielu kuitenkin jää elämään. Hepreankielinen alkuteksti ei kuitenkaan tunne erillistä sielua: on vain liha ja siihen puhallettu Jumalan henki. ”Tomu palaa maahan, josta se on tullut, ja henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut”(Saarn 12:7). Heprean sana nefesh käännetään usein sieluksi, mutta se tarkoittaa vain elämän henkäystä, ei muuta. 

Mitä sitten meistä jää elämään kuoleman jälkeen? Jeesus on paras esimerkki. Herra Jumala herätti hänet kuolleista, eli sekä Jeesuksen ruumis että hänen henkensä palasivat takaisin Tuonelasta. Siksi meilläkin on lupa odottaa ylösnousemusta sekä ruumiin että hengen osalta. Näinhän omassa uskontunnustuksessamme sanomme: ”Odotan kuolleitten ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää”. Myöhemmin tehdyssä Apostolisessa uskontunnustuksissa on tämä vielä tarkennettu: ”Uskon ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän.”

Paimen, laki ja leipä (Shepherd, the law and bread)

”Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen eikä salattu. Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi.” (5. Moos. 30:11,14)

Raamatun läpikäyvä ajatus on paimentolaisuuden ihannointi. Se alkaa Abelista, Adamin pojasta, josta tuli lammaspaimen. Se jatkuu paimenten Abrahamin, Jaakobin ja Joosefin kautta Moosekseen, joka hänkin oli paimen, ”joka kaitsi appensa Jetron lampaita” (2.Moos. 2:15-3:2). Daavid oli myös paimen ennen kuin hänestä tuli Israelin kuningas. Paimenena hän teki Jumalan avulla uskomattoman uroteon, kun surmasi Goljatin. Mutta kuninkaana hän nousi Jumalan lakia vastaan ja siirtyi vallan, naisen ja rikkauden tavoitteluun. Kaikki Israelin kuninkaat seurasivat tätä linjaa, ja lopputuloksena oli kansan karkotus maanpakoon. Uudessa testamentissa kohtaamme Jeesuksen, joka esitetään myös paimenena. Hän oli ihmisten paimen, joka toteutti Hesekielin kirjan ennustuksen hyvästä paimenesta (Hes. 34).

Paimentolaisuutta ei tietenkään ole tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti. Ei kaikista tarvitse tulla paimenia, mutta kaikki voivat silti noudattaa paimentolaisuuden ihannetta. Hesekielin profetia kertoo, mitä paimen luonnostaan tekee. Hän kaitsee laumaa, vie sen rehevien ruohomättäiden luo, etsii eksyneet ja hoitaa loukkaantuneet. ”Mutta vahvat ja lihavat lampaat minä pidän kurissa.” Paimen joutuu luottamaan Jumalaan, sillä vain hän antaa sateen ja paisteen, joka kasvattaa ruohon karjalle. Vain hänen lakinsa ilmoittaa, miten ihmisten tulee elää keskenään ja sopusoinnussa luonnon kanssa. Hän on ilmastonmuutoksenkin isä, sillä hänen lakiaan noudattamalla – eli kaiken osaksemme tulleen hyvän jakamisella osattomien kesken – ilmastonmuutoskin on mahdollista pitää kurissa. Jumalan laki määrää myös perhesuhteista, jotta kaikki tietävät paikkansa. Jos isän rooli perheen suojelijana ja kokoajana hämärtyy, on perhe tuuliajolla. Me näemme joka puolella, miten Jumalan laki on siirretty syrjään ihmisten omien mieltymysten ja yksilöllisten pyrkimysten tieltä. Voimme kyllä hymistellä: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu...” mutta antautuminen tuon paimenen johdettavaksi jää useilta kyllä puolitiehen. Haluamme itse tehdä mikä meitä miellyttää.

Kun evankeliumissa Jeesus ruokkii asumattomalla seudulla 5000 ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla, meille opetetaan, että Jumalan laki eli viisi Mooseksen kirjaa riittävät antamaan ravinnon kaikille nälkäisille. Se ei tarkoita, että leipä laskeutuisi alas taivaasta, vaan että ne, jotka haluavat noudattaa Jumalan lakia, jakavat omastaan toisille.

Markuksen evankeliumissa (6:7-13) saamme kuulla, miten Jeesus lähetti opetuslapsensa viemään viestiä ”ilman leipää, laukkua ja rahaa.”(6:30-44). Kun Jeesus ruokkii viisituhatta ihmistä, ovat opetuslapset jälleen mukana, mutta nyt he ovat huolehtimassa leivästä: ”Tämä on asumatonta seutua, ja päivä on jo pitkällä. Lähetä ihmiset pois, että he menisivät kyliin ostamaan itselleen ruokaa”. Opetuslapset olivat siis valmiita lähettämään ihmiset takaisin sinne, mistä he olivat tulleet. Jeesus hyvänä paimenena ajatteli toisin: ”Antakaa te heille syötävää!” Tässä kohdin on hyvä muistaa itämainen käytäntö – myös meilläkin tunnettu – että isäntä antaa ruokaa vierailleen. Jos siis Jeesus on lauman paimen eli isäntä, hänen oletetaan ruokkivan vieraansa, ja vieläpä erämaassa. Ajatus lähettää heidät ostamaan itselleen ruokaa on tästä hyvin kaukana. Mutta kertomus haluaakin esittää meille jälleen kerran, miten huonosti opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen opetusta.

Jeesus oli jo aiemmin kertomuksessa selittänyt opetuslapsille, että heidän tulisi ruokkia ihmisiä Jumalan Sanalla. Viesti ei ollut mennyt perille, vaikka opetuslapset olivat saaneet nähdä Herran opetuksen tuloksen: he paransivat monia sairaita (Mark. 6:12) He eivät ymmärtäneet, että Jumalan Sanalla ruokkiminen tuottaa myös maallisen leivän. Nyt se esitettiin heille konkreettisesti. Nuo viisi leipää olivat viisi Mooseksen kirjaa eli laki, ja kaksi kalaa olivat kaksi kirkkoa: juutalaisten ja kreikkalaisten seurakunnat, jotka eivät vielä olleet löytäneet toisiaan yhteisessä uskossa. Tätä ongelmaa käsittelee Paavali useasti kirjeissään ja se on esillä vertauskuvin evankeliumeissakin. Antiikissa kala oli paitsi Jeesuksen myös kristittyjen kokoontumispaikan symboli, sillä kala elää parvissa. Evankeliumissa kala merkitsee opetusta kuulemaan saapunutta seurakuntaa (kuten Joh. 21:3-11). 

Opetuslapset olivat enemmän huolissaan siitä, mitä heillä ei ollut kuin siitä mitä heillä jo oli. Tämä on tyypillinen yksilön ja myös ryhmän synti ja se ajaa heidät toimimattomuuden tilaan. Näin on myös kirkossa: me sanomme, voi, meillä ei ole tiloja, ei ole rahaa, miten voisimme auttaa köyhiä! Niinpä Jeesus sanoo: Tuokaa leivät ja kalat minulle! Kun Jeesus siunaa ruuan, sitä riittää kyllä. Näin Jeesus ottaa tehdäkseen sen, minkä opetuslasten oli määrä tehdä. Ensin hän jakaa leivän opetuslapsilleen merkiksi siitä, että näiden työnä on jakaa toisille elämän ruokaa. Evankeliumin opetus on ruokaa, joka tuo muassaan myös maallisen ruuan, sillä se joka antaa itsensä Jumalan valtakunnan työhön, saa myös häneltä palkkansa, nimittäin jokapäiväisen leivän, rikkauksia ei ole luvattu.

Sukuluettelot (Genealogies)

Vanhan testamentin alussa on monenlaisia sukuluetteloita, joista emme tiedä, miksi ne "julkaistiin", ja mitä ne tarkoittavat. Oliko muinaisina aikoina niin tärkeää tietää kuka oli kenenkin isä? Ja miksi Matteuksen evankeliumi alkaa Jeesuksen sukuluettelolla?  Sukuluetteloiden hepreankielinen nimi on toledot, joka tarkoittaa sitä linjaa, mikä syntyy jostain tietystä ihmisestä. Yleensä me sivuutamme ne epäoleellisina tietoina emmekä löydä niille mitään käyttöä. Ei löytänyt muuten Johannes Krysostomoskaan, joka toteaa, että kun ne siellä ovat, niillä on jokin merkitys, eikä niitä voi jättää huomioimatta.

Joko meidän aikamme osaisi löytää perusteet sukuluetteloille?  Lähi-idässä on ollut ja on vieläkin selvää, että henkilön nimi merkitsee jotain. Sukuluettelon nimillä on aina joku sanoma, joka liittyy kertomukseen. Raamatunkäännöksessämme on pyritty "suomentamaan" useita nimiä, esim. Mooses (nostaa ylös vedestä tai lapsi), Abraham (paljouden isä), Saara (ruhtinatar), Iisak (hän nauraa). Iisakin nimessä - kuten muissakin - näkyy tarina: Saara nauroi kun kuuli, että tulee yhdeksänkymppisenä synnyttämään lapsen. Hän piti sitä vitsinä, ja pojan nimi Iisak merkitsee juuri tätä.

Kaikilla toledoteilla on merkityksensä kertomuksen etenemisessä, mutta erityisenn merkittäviä ovat ne toledotit, jotka on annettu Nooan pojille Seem, Haam ja Jafet. Koska vedenpaisumuksessa kuolivat kaikki maailman ihmiset Nooaa ja hänen perhekuntaansa lukuunottamatta, lähtee ihmissuku uudelleen käyntiin näistä kolmesta pojasta. Me olemme käyttäneet Seemin nimeä nimetessämme seemiläiset kansat, joihin kuuluvat mm. juutalaiset ja arabit. Seem (shem) on kuitenkin enemmän. Se merkitsee nimeä, ja tätä sanaa käytetään Jumalasta, jonka "oikeaa nimeä" ei saa lausua. Seemin jälkeläiset ovat siis Jumalan tietä kulkevia. Haam (cham) taas merkitsee kuumaa ja kapinallista. Haamin jälkeläiset ovat siis "kuumakalleja", jotka kulkevat omia teitään välittämättä Jumalan laista. Jafet merkitsee tehdä laajaksi, ja sillä tarkoitetaan kaikkia kansakuntia, jotka leviävät Lähi-idän ulkopuolella. Niinpä Jafetin pojat (Gen.10:2-5) ovatkin selvästi eri kansakuntien nimiä.

Nooan pojat ovat kuitenkin Adamin jälkeläisiä, ja siksi ei ole syytä puhua vedenpaisumuksen jälkeisestä uudesta luomakunnasta. Olemme edelleen ensimmäisen ja ainoan luomisen piirissä. Se mikä koskee Adamia, koskee myös Nooan jälkeläisiä. Siksi Seemin jälkeläiset on muotoiltu Adamin toledotin mukaisiksi, jonka voimme lukea Gen. 5:stä: Adam, Set, Enosh, Kenan...Henok, Metuselah,Lemek, Nooa, Seem. Seemin suku päättyy tässä kohdin Terahiin ja Abramiin. Tarkoituksena on osoittaa, miten Abram kulki esi-isänsä Seemin jalanjäljissä Jumalan osoittamaa tietä.

Mutta takaisin Seemin toledotiin. Seemille syntyi Arpaksad, joka on selvästi indoeurooppalainen nimi. Kun tämä nimi on keskellä Jumalaa kunnioittavia seemiläisiä kansoja, se osoittaa, miten jo varhaisessa vaiheessa ns. vieraat kansakunnat otetaan mukaan Jumalan siunauksen piiriin. Seemin jälkeläisten nimissä (10:22-30) kuulemme Lähi-idän eri seutujen nimiä: Elam, Assur, Lud, Aram. "Ulkopuolinen" Jafet Nooan poikana kuuluu Seemin teltan suojaan siinä missä vierasperäisen nimen omaava Seemin poika Arpaksad. Hänelle syntyi poika Selah. Nimi tarkoittaa lähettää eli levittää ympäriinsä. Selahille syntyy Eber, joka nimi tarkoittaa samaa kuin meille tuttu sana ibri eli heprealainen. Sana tarkoittaa paimentolaisena erämaan läpi kulkemista.

Näin meille osoitetaan, että Seemin paimentolaiselämä on Jumalan mielen mukaista. Kaupungit taas olivat mielivaltaisten kuninkaitten ja heitä liikuttavien epäjumalien paikkoja, joissa ei voi pysyä yhdelle Jumalalle uskollisena. Sen osoittaa Kain (4:17). Vain ne, jotka kulkevat paimentolaisina ristiin rastiin maata, kulkevat Jumalan suojeluksessa. Maa ei ole heidän, mutta he saavat käyttää sitä karjansa laidunmaana. Tämä on raamatun johtava ajatus aina Syyrian erämaasta Egyptin rajalle asti.

Merja Merras

Raamattublogieni taustaksi (The background of my blogs)

Kukaan ortodoksi ei voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että kirkon opetus perustuu raamattuun. Luther lisäsi siihen: Sola Scriptura, mutta ortodoksinen kirkko painottaa: Raamattu ja traditio.

Traditiolla ymmärretään useimmiten Kirkon Pyhien Isien raamatuntulkintaa sekä siitä nousevaa ekumeenisten kirkolliskokousten dogmaattisia päätöksiä. Näiden tulkintojen pohjana on raamatun Vanhan testamentin kreikankielinen käännös Septuaginta sekä Uuden testamentin kreikan osalta ns. Textus Recptus, eli auktorisoitu teksti. Hyvä niin. Tällä tiellä emme ainakaan kovin pitkälle pysty eksymään ja sanotaanhan, että Kirkko aina korjaa tiensä, jos se on väärään mennyt.

Raamattua voidaan kuitenkin lukea myös sen alkukielellä: Vanhaa testamenttia hepreaksi ja Uutta testamenttia ottaen huomioon sen monet lievästi erilaiset kreikankieliset käsikirjoitukset. Voisiko näistä tulla jotain valaistusta raamatun tulkintaan nykyaikana?  Isien ja konsiilien tuotokset ovat sentään yli tuhat vuotta vanhoja, ja heidän aikanaan ei ollut sitä tietämystä, jota meillä nykyään on.

Mielestäni on varsin mielenkiintoista yrittää tunkeutua niiden ihmisten ajatusmaailmaan, jotka raamatun alunperin kirjoittivat. Miksi he sen tekivät, milloin ja keitä varten? Kun näihin kysymyksiin päästään vastaamaan nykytiedon valossa, avautuu myös raamatun tarkoitus uudella ja tuoreella tavalla. Näitä uusia tuulia pyrin blogeissani selvittämään.