Kaikki muistamme Luukkaan evankeliumin alun kertomuksen, jossa Maria ”nousi ja kulki kiiruusti vuorimaahan” ja meni tapaamaan Elisabetia, ja miten lapsi hypähti hänen kohdussaan. Jos luemme kertomuksen (Luuk.1:39-41) vain suomen kielellä ja ajattelemme sitä vain historiallisena tapahtumana, jäämme paitsi useita oleellisia seikkoja.
Ensinnäkin on muistettava, että raamatun kertomuksia ei ole kirjoitettu meille – tosin meitäkin varten- vaan aivan toisenlaisissa olosuhteissa toisenlaisille ihmisille. Kertomukset eivät olleet vain kertomuksia, vaan niillä oli kuulijoille sanoma, joka oli piilotettu tekstiin. Lisäksi naiset esiintyvät aina raamatun kertomuksissa jonkun ryhmän edustajana. Neitsyt Maria on useimmiten Paavalin perustaman pakanakirkon kuva, kun taas Elisabet pappi Sakariaan vaimona edustaa juutalaiskristillistä Jerusalemin kirkkoa.
Maria, josta käytetään tekstissä arameankielistä sanaa Mariam, oli jo aikaisemmassa kertomuksessa suostunut ottamaan vastaan Jumalan lähettilään Gabrielin sanoman Jumalan pojan syntymästä. Hän oli jo alentanut itsensä Jumalan orjaksi, kuten Paavalin seurakuntakin. Sen luemme Paavalin kirjeistä, jotka ovat ensimmäiset kristilliset kirjoitukset. Jerusalem vielä sinnitteli vanhassa juutalaisessa traditiossa, ja Elisabet edustaa sitä. Maria tulee Galileasta - ”pakanain Galileasta”(Jes. 8:23; Matt.4:15), sillä Paavali oli perustanut kirkkonsa pakanoiden keskuuteen. Nyt Maria menee Juudeaan, jossa toimii Jerusalemin papiston yhteisö. Marian tervehtiessä Elisabetia tekstiin on kätketty ajatus Paavalista tervehtimässä Jerusalemin yhteisöä ja tuomassa Messiaan heidän yhteyteensä.
Marialla oli siis tehtävä, jonka hän toteutti meta spoudes. Tämä on käännetty meillä kuten monissa muissakin käännöksissä ”kiireesti”. Mutta sanalla on muitakin merkityksiä. Se tarkoittaa myös ahkerasti, tarmokkaasti, intoa täynnä. Monet muut UT:n kohdat, joissa esiintyy sana spoudes, tarkoittavat nimenomaan ahkeruutta, ei kiirettä. Esim. Room. 12:8: ”... joka johtaa, johtakoon ahkerasti, tarmokkaasti (meta spoudes), tai 2.Kor.7:11: ”...näettehän millaista intoa (spouden) Jumalan mielen mukainen murhe on luonut teihin...” Ihmisen mielessä kiireellä ja ahkeruudella voi olla sama tarkoitus: olen saanut tämän tehtäväkseni ja koska pidän tätä tärkeänä, teen sen innolla enkä viivyttele.
Maria nousi siis intoa täynnä, ja lähti Juudeaan, sillä sanoma jonka hän oli saanut Jumalan pojan syntymästä, koski kaikkia kansoja, mutta myös Jerusalemin juutalaista yhteisöä. ”Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä”. Nytkö vasta? Eikö Pyhä Henki jo aiemmin ollut mukana tapahtumissa? Sanoihan enkeli Gabriel Sakariaalle: ”Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä.” Nyt ei ole kysymys vain sukulaisten kohtaamisesta ystävällisissä merkeissä, vaan Jumalan Pyhän Hengen toiminnasta. Kun Gabriel ilmoitti Marialle Jeesuksen syntymästä, hän sanoi: ”Korkeimman voima varjoaa sinut...” Maria tuli siis enkelin ilmoituksesta täyteen Pyhää Henkeä, ja Henki välittyi hänestä Elisabetin kohdussa hypähtäneeseen lapseen, Johannekseen, jolla myös oli Hengen antama tehtävä edessään.
Ensimmäiset Paavalin seurakunnat tunsivat Paavalin jo ennen kuin tämä oli kertonut heille Jeesuksesta tai Pyhästä Hengestä. Paavali oli siis portti tietoon Pyhästä Hengestä. Näin oli ennen evankeliumeja. Mutta kun evankeliumit kirjoitetaan, ei Paavali esiinny niissä, ja siksi hänen perustavaa laatua oleva tehtävänsä täytyy ilmaista toisin. Maria Messiaan äitinä edustaa Paavalin kirkkoa, ja hän tulee Elisabetin, Johannes Kastajan äidin luo, joka edustaa Jerusalemin kirkkoa. Naisten kohtaamisessa itse asiassa Paavali ilmoittaa Jerusalemille Jeesuksen pelastustehtävän. Paavalin kirjeissä on useita kohtia, joista tämä käy ilmi. Jerusalemin seurakunta oli käsittänyt Jeesuksen tehtävän suppeasti, pitäen häntä vain juutalaisia varten syntyneenä Messiaana. Paavali laajentaa tehtävän koskemaan koko maailmaa, ja koska hän oli aloittanut saarnan ”koko maailmalle”, oli nyt aihetta saattaa oikea tieto myös Jerusalemille.
Johannes Kastajasta muotoutuu evankeliumin kertomuksen mittaan Paavalin kuva. Sanoohan Johannes: ”Hänen (Jeesuksen) tulee kasvaa, mutta minun vähetä...” (Joh. 3:30) Johannes oli se, joka ei kelvannut edes sitomaan Jeesuksen kengännauhoja, mutta joka kuitenkin julisti parannusta ja syntien anteeksiantoa kasteen kautta. Tätä teki myös Hengellä täyttynyt Paavali saamansa tehtävän mukaisesti (Apt. 9; 13:9).
