Olemme lähestymässä juhannusta, ja sehän on Johannes Kastajan päivä. Mutta voisihan sitä tämän juhlan alla miettiä myös Johanneksen evankeliumia, koska sekä Kastajalla että Evankelistalla on sama nimi, joka tarkoittaa Jumala on armollinen. Johanneksen evankeliumi on erilainen kuin toiset kolme: Markus, Matteus ja Luukas, joita kutsutaan synoptisiksi evankeliumeiksi. Syn -opt merkitsee yhteen katsoa, eli näillä evankeliumeilla on sama fokus. Ne kertovat Jeesuksen maan päällisestä elämästä, hänen kuolemastaan ja ylösnousemisestaan. Mutta Johanneksen evankeliumin fokus on muualla. Se on Jeesuksen opetuksessa, ja ennen muuta siinä, että Jeesus opetti Isänsä opetusta, eli siis sitä, minkä olimme lukeneet jo Vanhasta testamentista.
Kuka oli tämä evankelista Johannes? Raamattu ei meille sitä suoraan kerro, mutta prof. Tarazin tutkimuksen mukaan hän voisi olla sama henkilö, joka kirjoitti Markuksen evankeliumin. Kertoohan Apostolien teot henkilöstä nimeltä Johannes Markus, joka oli yksi alkuseurakunnan kantavia voimia: ”Barnabas ja Saulus palasivat Jerusalemista... ja toivat sieltä mukanaan Johanneksen, jota myös Markukseksi kutsuttiin”(Apt.12:12; 12:25; 15:37). Saattoihan Markus kirjoittaa nuorena lyhyen kertomuksen Jeesuksen elämästä ja varsinkin hänen kuolemastaan, mutta vanhempana ymmärsi jo paljon uutta, ja kykeni kirjoittamaan laajemmin. Mutta tämä on vain teoria, jolla ei kuitenkaan ole merkitystä itse asialle. Itse asia on se, mitä evankeliumi kertoo, ei se henkilö joka on sen kirjoittanut.
Johanneksen evankeliumi alkaa jo viittauksella opetukseen, jota nimitetään ”sanaksi”: ”Alussa oli sana, ja sana oli Jumalan luona ja sana oli Jumala”. Viimeinen sana on kuitenkin epäselvä. Koska alkutekstissä ei theos sanalla ole tässä artikkelia, se ei voi tarkoittaa Jumalaa, vaan pikemminkin hänen ominaisuuttaan, esim. jumalallinen. Näin evankelista haluaa painottaa sitä, että Jumalan sana eli hänen opetuksensa on yhtä kuin hän. Me voimme kyllä uskoa Jumalaan, mutta jos emme usko hänen jumalalliseen sanaansa, palvelemme itse luomaamme Jumalaa.
Kirkkoisien tulkinnassa ”Sana joka oli Jumala luona” tarkoittaa Jeesusta, ja se on myöhempi tulkinta tästä paljon keskustelua herättäneestä kohdasta. Johanneksen evankeliumin fokus ei kuitenkaan ole historiallisessa Jeesuksessa, vaan Jeesuksen opetuksessa. Tämä puoltaa ensinmainittua selitystä. Tosin muissakin evankeliumeissa on paljon Jeesuksen opetusta, mutta Johanneksella opetus esiintyy eri tavalla. Se tähtää aikaan, jolloin Jeesus ei enää ole maan päällä. Jeesus sanoo: ”Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne” (Joh. 16:7). Johanneksen evankeliumin keskus on Jeesuksen opetus, joka on Jumalan ikuinen sanoma ihmiskunnalle.
Johanneksen evankeliumi on myöhäisin evankeliumeista ja hyvin todennäköisesti kuvastaa sitä aikaa, jolloin perinteiset juutalaiset ovat erkaantuneet Jeesusta seuranneista heimoveljistään. Alussa kristittyjä pidettiin yhtenä juutalaisuuden haarana, ja sellaisena he olivat Rooman lain suojassa, mutta kun kristityt selvästi erosivat juutalaisista, he joutuivat ”lainsuojattomiksi” ja silloin vainot alkoivat. Kertomus Jeesuksesta Pontius Pilatuksen edessä osoittaa meille, miten ei viranomaisia ole kumarrettava, vaan kaikki toivo tulee panna Jumalaan, joka on pitävä heistä huolen.
Sanoma Jeesuksesta on sama kaikkialla, ja se perustuu armoon. Armo on tämän evankeliumin keskeinen asia, ja se sitoo yhteen synnin, uskon ja tuomion. Tämän voimme lukea Johanneksen evankeliumin kertomuksesta aviorikoksesta syytetystä naisesta (Joh. 8: 3-11), jota ei kukaan uskaltanut kivittää. Tämän episodin aikana kerrotaan Jeesuksen kirjoittaneen hiekkaan jotain. Tässä on viittaus Mooseksen laintauluihin, ”joitten kirjoitus oli kirjoitettu Jumalan sormella” (2. Moos. 31:18). Kaikki naista tuomitsemaan tulleet huomasivat itsekin olevansa lain edessä syntisiä, ja poistuivat paikalta. Vain Jeesus jäi sekä armo, jonka hän julisti naiselle. ”Mene äläkä enää syntiä tee.”
”Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus” (Joh. 1:17) Kertomus opettaa meille, että mekin tulemme saamaan tuomion tekojemme mukaan, mutta Jumalalla on valta myös armahtaa meidät. Me emme kuitenkaan saa armahdusta, ellemme ole itse valmiit armahtamaan toisia. Tämä on kiveen hakattu tieto, jonka lausumme usein kirkossa Isä meidän -rukousta luettaessa. Me tiedämme tämän kyllä, mutta teemmekö myös sen mukaan? Siinäpä paljon mietittävää tänäkin juhannuksena.
