Jumalan ainokainen poika (God's Only-begotten Son)

Minua on kauan askarruttanut liturgian alussa oleva julistus: ”Jumalan ainokainen kuolematon poika ja sana, joka meidän pelastuksemme tähden olet tahtonut lihaksi tulla... yksi Pyhästä Kolminaisuudesta ja Isän ja Pyhän Hengen kanssa kunnioitettava Kristus Jumala, pelasta meidät.”

Tiedämme, että tämän julistuksen on sepittänyt Bysantin keisari Justinianos 500-luvun alussa harhaoppeja vastaan. Tosin sanat Jumalan ainokainen poika (monogenes hyios) ovat peräisin jo nikealaisesta uskontunnustuksesta vuodelta 325.

Tuo sana ainokainen on ollut pohdintojeni kohde. Me olemme tottuneet puhumaan Jeesuksesta Jumalan ainoana poikana, siis että isä Jumalalla oli yksi ainoa poika, meidän Vapahtajamme. Toisaalta tiedämme, että uskontunnustus on huolellisesti mietitty ja sen ilmaisut ovat peräisin raamatusta, lukuunottamatta homo-ousios sanaa (samaa olemusta kuin Isä), jota ei sieltä löydy, ja josta käytiin perusteellinen keskustelu argumentteineen ja vasta-argumentteineen.

Mutta miksi uskontunnustus on päätynyt ilmaisuun Jumalan ainokainen poika? Miksi sanomme ainokainen eikä ainoa? Ainokainen on yritys kääntää sana monogenes, pelkkä ainoa olisi monos (esim. Ps. 72:18). Monogenes esiintyy Johanneksen evankeliumissa kolmessa kohdassa:”Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta jonka Isä ainoalle pojalle antaa”(1:14), ”...ainoa poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut” (1:18) ja ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa”(3:16). Tässä uuden käännöksen mukaan. Kreikankielinen alkuteksti on näissä kohdissa monogenes, ja tämä sana merkitsee enemmän kuin ainoa. Ehkä tarkin käännös olisi ainutsyntyinen. Mutta sana voidaan ymmärtää myös erityiseksi, ainutlaatuiseksi. Englanniksi on mahdollista löytää sille tarkka käännös: the only one of its kind, special. Uusi suomenkielinen käännös on häivyttänyt mahdollisuuden huomata ero sanojen ainoa ja ainokainen välillä! 

Vanhassa testamentissa on yksi sana, joka näyttäisi olevan tuon ainokaisen taustalla, ja se on jachid. Tämä sana esiintyy Iisakin yhteydessä, ja se on vain hepreankielisessä alkutekstissä. Septuagintassa puhutaan vain rakastetusta pojasta. Jumala sanoo Abrahamille: ”Ota mukaasi ainoa (jachid) poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi...” (Gen. 22:2) Tarinan lopussa kuulemme Jumalan sanovan: ”Koska sinä tämän teit etkä kieltänyt minulta ainoaa (jachid) poikaasi, minä vannon itseni kautta, että siunaan sinua runsain määrin...”(22:16) Iisakin uhraaminen tuo selvästi mieleen Jeesuksen uhrina, jota Jumala ei kieltänyt antamasta, jotta kaikki kansat tulisivat siunatuiksi. Lisäksi Jeesus oli jachid, ainoa laatuaan, special, erityinen, jonka hänen syntymänsä neitseestä vahvistaa. Iisakiin nämä määreet sopivat hyvin, sillä hän syntyi hedelmättömästä äidistä ilman isän siementä. (Tämän voimme lukea Gen. 18:11-14; 21:1-7) Siksi Iisak oli Jeesuksen lailla ainutlaatuinen, erityinen. Abrahamilla oli ennestään toinenkin poika, Ismael, joten Iisak ei ollut hänen ainoansa, mutta ainutlaatuinen kuitenkin syntymänsä perusteella. Voimmehan tosin spekuloida, että 100-vuotias Abraham olisi vielä kyennyt siittämään lapsen, onhan sitä ihmeitä näissä asioissa ennenkin nähty. Mutta Vanhan testamentin tieto Abrahamin iästä on annettu nimenomaan osoittamaan inhimillinen toiminta mahdottomaksi. Vain Jumala voi toimia tässä tapauksessa.

Vanhassa testamentissa on siis ennustettu Jeesuksen tuleminen useissa selvissä kohdissa, joista tämä on yksi, ja toinen kaikille selvä ennustus on Jes. 53. Ei siis ihme, että rabbit ovat määränneet, ettei tätä lukua saa lukea juutalaisten jumalanpalveluksissa. Se on niin ilmeinen viittaus Jeesukseen, etteivät rabbit pysty sitä muuten selittämään. Tästä meillä on mainio todistus youtube videossa: http://youtube.com/watch?v=cGz9BVJ_k6s Onko tämä video näytelty vai aito, sillä ei ole merkitystä. Se osoittaa selvästi, miksi ilman Jes. 53:a juutalaiset eivät ole voineet ymmärtää Jeesusta luvatuksi Messiaaksi.

Ukko Nooa oli kunnon mies... (Old man Noah was a respectable man...)

Näinhän on Suomessa kauan rallatettu, eikä syyttä, sillä ukko Noa oli todella kunnon mies, sellainen jonka kaltaiseksi raamattu toivoo kaikkien tulevan. ”Noa oli nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä” (Gen.6:9). Ihminen ei voi olla nuhteeton, kunnon mies, ellei hän kulje Jumalan käskyjen tietä. Myös Abrahamia kehotetaan samaan: ”Vaella nuhteettomasti edessäni” (17:1), sillä vain näin hän sopii Jumalan suunnitelmiin. Jumala käskee Sanansa kautta. Jumala vain lausuu Sanan ja Noa tekee mitä on käsketty tehdä. Pelastus tulee Jumalan Sanasta, ei Nooan tekemisistä. Sanat ovat kuin siemen, jonka istutamme, ja siemen kasvaa ja saa aikaan pelastuksen. Sitä eivät tuota meidän tekomme, vaan se että ”vaellamme Jumalan (siemenen) yhteydessä”. Jumala antaa Sanan, hän itse ei tee mitään. Hänen sanansa tekevät sen, mitä varten ne on lähetetty (Jes. 55:10-11; 1.Kor.3).

Jumala käskee Noan rakentaa arkin (teba'), jotta arkissa pelastuisivat vedenpaisumukselta Noan jälkeläiset samoin kuin maailman eläimet. Vanhassa testamentissa kuulemme myös toisesta arkista, - joka nyt tosin on käännetty arkuksi – nimittäin liitonarkista. Alkutekstissä käytetään liitonarkusta sanaa 'aron, joka tuo mieleen Mooseksen veljen Aaronin, eikä syyttä, sillä kyseessä on sama sana. Mutta tästä ei tällä kertaa enempää.

Sen sijaan on syytä huomata, että Noan arkki, teba', on sama sana, jota käytetään siitä kaislakorista, johon Mooses pantiin lapsena ja jätettiin Niilin virran huomaan. Samoin kuin Noan arkki pelasti hänen poikansa vaimoineen - eli ne jotka veivät kertomusta eteenpäin - samoin myös Mooseksen kaisla-arkku pelasti sen, joka tuli keskeiseksi henkilöksi Jumalan pelastussuunnitelmassa.

Arkkiin otettiin siis Noan pojat ja heidän vaimonsa. Näin on ihmissuvun jatkuminen varmistettu. Jos suojan olisivat saaneet vain Noa ja hänen vaimonsa, se olisi jäänyt siihen, sillä molemmat olivat jo hyvin iäkkäitä. Vedenpaisumuksen jälkeen ei luotu uutta maailmaa, vaan sama Adamista lähtenyt ihmiskunta jatkoi elämäänsä. Sitten sanotaan eläimistä, että niitä tulee ottaa pareittan: kaksi kutakin lajia, uros ja naaras, samat sanat jotka olivat mukana jo luomiskertomuksessa. Tulva kesti 40 päivää ja 40 yötä. Lukusymboliikka kertoo, että neljä on ilmansuuntien määrä eli siis maan kokonaisuuden mitta. Kun neljä kerrotaan 10:llä eli täydellisellä luvulla, saadaan vähillä sanoilla ilmaistua, että tulva peitti koko maan.

”Ja ne (eläimet) menivät Nooan luo arkkiin kaksittain, kaikki liha, kaikki, jossa oli elämän henki”(Gen. 7:15). Käytän tässä vanhaa käännöstä, jossa on säilynyt oleellinen eli Jumalan Henki. Uudessa käännöksessa henki tosin on mukana jakeessa 22: ”Kaikki liha, kaikki jossa oli elämän henki”. Jumala on siis se, joka antaa elämän hengen kaikelle lihalle, sekä eläimille että ihmisille. Liha ei ole itsessään elävää, vaan vasta kun siihen tulee henki, se alkaa elää. Olemme paljon kuulleet sanottavan, että ihminen on lihaa, henkeä ja sielua. Näin ei ole raamatun mukaan. Olemme vain kuollutta lihaa, maahan palaavaa ainesta, jolle Jumala on antanut hengen: ”Jumala puhalsi Adamin sieraimiin elämän hengen.”(Gen.2:7) Kun Jumala ottaa hengityksen pois, me kuolemme. 

Teologia on lisännyt kreikkalaisen filosofian perusteella ihmiseen myös sielun, jotta olisi helpompi ymmärtää kuolemanjälkeistä elämää. Me nimittäin ajattelemme, että kuollessamme sielu kuitenkin jää elämään. Hepreankielinen alkuteksti ei kuitenkaan tunne erillistä sielua: on vain liha ja siihen puhallettu Jumalan henki. ”Tomu palaa maahan, josta se on tullut, ja henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut”(Saarn 12:7). Heprean sana nefesh käännetään usein sieluksi, mutta se tarkoittaa vain elämän henkäystä, ei muuta. 

Mitä sitten meistä jää elämään kuoleman jälkeen? Jeesus on paras esimerkki. Herra Jumala herätti hänet kuolleista, eli sekä Jeesuksen ruumis että hänen henkensä palasivat takaisin Tuonelasta. Siksi meilläkin on lupa odottaa ylösnousemusta sekä ruumiin että hengen osalta. Näinhän omassa uskontunnustuksessamme sanomme: ”Odotan kuolleitten ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää”. Myöhemmin tehdyssä Apostolisessa uskontunnustuksissa on tämä vielä tarkennettu: ”Uskon ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän.”