Olen aikoinaan pohtinut paljonkin, mistä ovat peräisin ne kirkkovuoden juhlat, joita nykyään vietetään ympäri maailmaa, ja kirjoittanut aiheesta kirjankin. Raamatusta löydämme vain muutamat niistä. Jos kerran raamattua ei pidä ottaa historiallisena kirjana, - kuten nykyään melko yksimielisesti todetaan -, miksi juhlat kuitenkin näyttävät historiaan kiinnittyviltä, kuten Jeesuksen ja Neitsyt Marian syntymäjuhlat. Asialle löytyy selitys muualta kuin historiasta.
Kristuksen juhlat ovat aika selviä: Kristuksen syntymää muistetaan kerran tapahtuneena tosiasiana, eikä sen päivämäärä ole ollut muinoin oleellinen. Me olisimme siitä nyt kyllä kiinnostuneita, mutta mihin tuota tietoa tarvitsemme? Emme ainakaan pelastukseksemme, jota varten raamattu on kirjoitettu, sillä ”Nämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte...” (Joh. 20:31) Meidän kalenterissamme päiväksi on vakiintunut 25.12. ihmisten päätösten monivaiheisena seurauksena.
Kristuksen temppeliintuomisen juhlalla, jota vietetään 2.2., on myös juurensa raamatussa (Luuk. 2:21-39) ja sillä on oma pelastushistoriallinen merkityksensä. Päivämäärä on sidoksissa Kristuksen syntymän juhlaan, koska Mooseksen lain mukaan temppeliintuominen tapahtui 40. päivänä syntymästä (3. Moos.12:1-7). Yhtä vähän kuin joulu ei tämäkään juhla ole mihinkään historialliseen päivään sidottu.
6.1. vietettävä epifania (teofania) juhla, Jumalan ilmestymisen juhla, on ollut pääsiäisen ohella kristikunnan vanhimpia juhlia. Juhlan alkuperäinen teema oli pelastuksen laaja käsite, johon kuului Jumalan voidellun (Kristuksen) tuleminen ihmiseksi, ihmisen katumus ja hänen muutoksensa kasteen kautta takaisin alkuperäiseen, ennen syntiinlankeemusta olleeseen kunniaan. Juhlassa tuotiin esille kaikki se, mikä todistaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, kuten taivaallisten sotajoukkojen ilmestyminen ja magien vierailu Jeesuksen syntymän yhteydessä, hänen kasteensa, jossa Isän ääni todisti Pojasta, veden muuttuminen viiniksi Kaanan häissä, ja Kristuksen kirkastuminen vuorella. Nämä teemat näkyvät varhaisissa kirkon raamatunlukuluetteloissa eli lektionaarioissa. Epifaniaa vietetään nyt 6.1. mutta sekään päivämäärä ei ole historiallinen, vaan syntynyt monien asiaan vaikuttaneiden seikkojen yhteenliittymänä. Nykyisin epifania juhlan pääteemana on Kristuksen kaste, joka on uskovien kasteen esikuvana.
Kristuksen kirkastumisen juhla 6.8. ei myöskään ole historiallinen, vaan opetuksellinen. Päivämääränsä se on saanut jostain tunnetusta varhaiskirkon kirkkorakennuksesta, joka oli pyhitetty Kristuksen kirkastumiselle ja jonka vihkimisjuhlaa eli enkainiaa oli vietetty juuri 6.8.
Kristuksen ristinkuolemaa ja ylösnousemista vietettiin alussa samana päivänä, jolloin puhuttiin Kärsimyspääsiäisestä. Tämän juhlan päivämäärä on vaihdellut alkukirkon aikana, kunnes se vakiintui nykyiselle kohdalleen, kevätpäivän tasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeiseksi sunnuntaiksi. Myöhemmin ristinkuolema ja ylösnousemus eriytettiin kahdeksi toisiaan lähellä olevaksi muistopäiväksi: perjantaiksi ja sunnuntaiksi, kuten raamatun kertomukset osoittavat. Jälleen kerran eivät päivämäärät nouse historian lehdiltä, vaan näiden tapahtumien muistaminen ovat pelastuksen sanomana ihmiskunnalle.
Palmusunnuntai viikkoa ennen pääsiäistä on myös yksi kahdestatoista Kirkon suurista juhlista. Herran Jerusalemiin ratsastamisen lisäksi aiheisiin kuuluu Lasaruksen kuolleista herättäminen ennakoimassa Kristuksen ylösnousemusta. Päivä on tietenkin sidottu itse pääsiäisen päivämäärään.
Helatorstai ja helluntai ovat alunperin olleet yksi ja sama juhla, jossa muisteltiin Jeesuksen taivaaseen menemistä ja Hengen lähettämistä. Juhlien päivämäärät ovat sidoksissa pääsiäiseen, joten nekään eivät ole historiaan kiinnittyviä. Jo 300-luvulla juhlat eriytyivät kahdeksi, ja niiden aika on saatu raamatusta: Kristus näyttäytyi opetuslapsilleen 40 päivän ajan ja nousi sitten taivaaseen (Apt.1:3-9). Näin helatorstaita vietetään 40. päivänä pääsiäisestä. Helluntai oli juutalaisten viljankorjuujuhla, jota vietetään 50. päivän kuluttua juutalaisten pääsiäisestä (3. Moos.23:4-5,15-16). ”Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla” ja Pyhä Henki laskeutui heidän päälleen. Tämän luemme Apostolien teoista 2:1-4.
Kun sitten ajattelemme Neitsyt Marialle omistettuja juhlia, on edessämme sama historiattomuus. Koska raamattu ei kerro meille juuri mitään Neitsyt Mariasta, on ollut tapana mennä ns. apokryfisiin evankeliumeihin etsimään tarkempaa tietoa. Tämä on turhaa. Raamatussa on kaikki se, mitä me tarvitsemme ymmärtääksemme Jumalan pelastussuunnitelmaa. Neitsyt Marian syntymästä ei raamattu kerro meille mitään, mutta koska hän on ollut olemassa, on hän myös syntynyt. Hedelmättömistä vanhemmista syntyminen, joka on apokryfisten evankeliumeiden antama tieto, on toisinto profeetta Samuelin alkuperästä (1. Sam 1), ja tarkoituksena on painottaa Iisakista alkaen, miten erityistä tehtävää varten syntyvä lapsi on myös alkuperältään erityinen. Tätä juhlaa vietetään 8.9. ja päivämäärä on saanut alkunsa jälleen varhaiskirkon jonkun merkittävän kirkon enkainia juhlan päivämäärästä.
Neitsyt Marian temppeliinkäynnin tapahtumat voidaan lukea jälleen vain apokryfisestä evankeliumista. Kertomus on kirjoitettu Herran temppeliintuomisen teemaa mukaillen ja sen tarkoituksena on osoittaa, että Maria – kuten Jeesuskin - oli valmistautunut suureen tehtäväänsä Jumalan pelastushistoriassa. Juhlaa vietetään meillä 22.11. jonkin varhaiskirkon merkittävän kirkon enkainia juhlan päivämäärän mukaan.
Neitsyt Marian ilmestymisen juhlaa, jota voidaan nimittää myös ilosanoman juhlaksi, vietetään 25.3. ja se on raamatullinen juhla. Siitä voimme lukea Luuk. 1:26-38. Päivämäärä on sidoksissa Kristuksen syntymään, sillä osoittaakseen Kristuksen olevan tosi ihminen, on Kirkko päättänyt muistaa enkelin ilmoitusta Jeesuksen syntymästä tasan yhdeksän kuukautta ennen joulua.
Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen juhla 15.8. on merkittävä juhla, sillä se opettaa mitä tapahtuu kristitylle hänen nukuttuaan kuoleman uneen. Samoin kuin Marian kohdalla, myös yksittäiselle kristitylle Jeesus itse tulee kunniassaan noutamaan häneen uskovan sielun. Kristuksen kuolema oli niin ainutkertainen, ettei siitä ole kristityn kuoleman esikuvaksi, mutta Marian kuolema sopii siihen erinomaisesti, olihan hän kirkon ja kristittyjen esikuva. Sellainen Maria on kaikkialla, missä hän raamatussa esiintyy.
Vielä on kirkossa yksi juhla, joka kuuluu kahteentoista suureen juhlaan: Pyhän ristin löytämisen ja ylentämisen juhla 14.9. Tämä on ainoa suurista juhlista, jolla on alkuperänsä historiassa. Kronikkalähteet kertovat, miten Jeesuksen risti löydettiin 300-luvulla Jerusalemissa tehtyissä kaivauksissa ja ylennettiin uskovien kunnioitettavaksi. Paikalle rakennettiin kirkko, jonka ensimmäistä enkainia juhlaa vietettiin 14.9. ja sieltä päivämäärä levisi muualle kristikuntaan. Vaikka juhlalla on alkuperänsä historiassa, on sen merkitys kuitenkin opetuksellinen: se muistuttaa ristin pelastavasta armosta.
* * * * * * *
Näin huomaamme, ettei raamattu ole historiaan sidottua, eikä se ole kiinnostunut ajanmäärityksistä tai tarkoista historiallisista päivistä. Apostoli Paavalikin varoittaa pakanallisten päivämäärien ja tapojen noudattamisesta (Gal. 4:8-11; Kol.2:16-19).
Ennen vanhaan olivat ihmiset raamatun ymmärtämisessä riippuvaisia siitä, että joku luki sitä heille. Näin syntyi kirkkovuoden juhlien sykli. Kerran vuodessa – ja aina toistuen – kuulemme kirkossa luettavan pelastushistorian alusta loppuun. Raamatun opetus on kirkossa puettu suurten juhlien teksteihin, joita kuulemme sekä luettavan raamatusta että laulettavan kliirossilta. Näin emme tarvitse raamatunselitysoppaita tai dogmatiikan oppikirjoja. Kun käymme suurina juhlina kirkossa, kuulemme kaiken oleellisen mitä tarvitsemme ymmärtääksemme, mitä Jumala meiltä odottaa ja mikä on pelastuksemme ehto. Opettaessaan Kirkko rukoilee, mutta rukoukset ovat myös opetusta.
