Vuosikymmeniä sitten istuin Helsingin yliopistossa luennolla, jossa arvostettu professori luennoi raamatun alkukertomuksista. Nyt oli käsittelyssä Abrahamin koetus: Iisakin uhraaminen (1.Moos. 22). Ensin käytiin teksti huolellisesti läpi alkukielellä, selitettiin verbimuodot sun muut oleelliset. Sitten professori piti tauon ja sanoi hitaasti: "Minä en oikeastaan tiedä, mitä tämä tämä kertomus alkuperältään oikein tarkoittaa." Yliopisto-opetuksessa piti nimittäin siihen aikaan ensin ryhtyä etsimään tarinan juurta muinaisitämaisesta maailmasta ja löytää yhteyksiä siihen. Mutta tähän oli tarjolla vain Moolokin kita, jonne jumalat käskivät heittää lapsensa. Onneksi yliopistossa on nyttemmin alettu ymmärtää raamattua kirjallisuutena, ja se avaa uusia näkökulmia.
Mitä voi siis kertomus Iisakin uhraamisesta tarkoittaa Vanhassa testamentissa? Uudesta testamentista ei toki ole lupa etsiä sille vertauskuvaa, sillä Uusi testamentti kirjoitettiin paljon myöhemmin. Siksi professori oli neuvoton. Silloin minä tajusin, ettei yliopisto ole se instanssi, josta löydämme selitykset raamattuun, vaikka sitä varten olin yliopistoon tullut. Mutta mistä sitten? Päätin lähteä etsimään vastausta tähän. Ja etsivä löytää, kolkuttavalle avataan!
Ratkaisu ei kuitenkaan ollut helppo eikä suoraviivainen. Oli käännettävä täysin ajattelua koko raamatun suhteen, ei vain jonkun yksittäisen kertomuksen osalta. Ja "to make a long story short" tässä on vastaus.
Vanhan testamentin kirjat eivät ole historiaa. Ne liittyvät toisiinsa, mutta eivät aikajärjestyksessä, vaan sen mukaan mitä asiaa halutaan selvittää. Mooseksen kirjat ja profeettojen kirjat on kirjoitettu samaan aikaan, ja niillä on sama tarkoitus: osoittaa, ettei Israel ole täyttänyt Jumalan käskyjä, ja mitä siitä seuraa heille, ja myöhemmin myös muille. Jes. 53:7:ssä luemme tutun kertomuksen karitsasta, joka viedään teuraaksi: "Ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut". Alkutekstissä on sekä Iisakin uhraamisessa että kyseisessä Jesajan kirjan jakeessa alkutekstissä samantapainen ilmaisu: hasse le'ola = [se] lammas polttouhriksi, ja kasse lattevah = niinkuin lammas teuraaksi. Näillä kahdella kertomuksella on siis yhteys raamatun kirjoittajan mielessä.
On varsin ilmeistä, että Jesajan 53. luku viittaa joskus tulevaisuudessa tapahtuvaan uhriin. Sekä Iisak että Jeesus tulivat uhriksi Jumalan tahdosta. Jeesus ei uhrannut itse itseään, kuten joskus kuulee väärin sanottavan, vaan Jeesus hyväksyi vain Jumalan tahdon. Samoin Iisak hyväksyi Jumalan tahdon, sillä hän kuuli, miten Abraham sanoi: "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi". Iisakin jalat sidottiin (haqad) yhteen uhrialttarin päällä. Arabian kielessä verbiä sitoa käytetään myös liiton solmimisessa. 'Aqeda on myös solmu. Jeesuskin sidottiin, kun hänet annettiin Pilatuksen käsiin (Matt. 27:2). Sitominen merkitsee, että sidottu jää siihen ja hyväksyy sitojansa tahdon.
Olen jo aiemmin käsitellyt sanaa jachid, erityinen, ainoa laatuaan. Tämä sana esiintyy Iisakin uhraamisen kertomuksessa kolmasti: "Ota Iisak, ainokainen (jachid) poikasi, jota rakastat, ja uhraa hänet polttouhriksi..." (2.jae) "Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista (jachid) poikaasi" (12. jae), "sen tähden että...et kieltänyt minulta ainokaista (jachid) poikaasi, minä runsaasti siunaan sinua... (16. jae) Kolme kertaa esiintyvä sana vahvistaa Jumalan lupauksen tulevan todeksi. Kun kirkossa laulamme saman veisun kolmesti me tahdomme vahvistaa veisun sanoman raamatullisella tavalla, eikä kyseessä ole tekstin mieleen painaminen, vaikka kyllä se siihenkin auttaa.
Abraham selvisi koetuksestaan kuuliaisuutensa tähden, ja tätä Paavali painottaa roomalaiskirjeessään: "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi", ts. oikein toimivaksi. Pistis tarkoittaa kyllä uskoa, mutta usko ei ole päässä viipyilevää uskomisen tunnetta, vaan se on luottamusta Jumalan huolenpitoon, se on kuuliaisuutta Jumalan tahdolle. Näin Paavali sanoo Filippiläiskirjeessään: "(Jeesus) nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti." (Fil.2:8)
Mitä Abraham sitten uskoi, että Jumala saattoi julistaa hänet oikeamieliseksi? Että Jumala on olemassa ja on luonut kaiken? Se ei riitä. Se on vain perusta, jolle luottamus rakentuu. Muutakin tarvitaan. Luottamusta siihen, että Jumala toteuttaa lupauksensa ja hänen, Abrahamin, on vain tehtävä se, minkä Jumala on tehtäväksi antanut. Ja sitä samaa meiltäkin odotetaan. Se on uskon sisältö.
