Satuin lukemaan Timo R. Stewartin kirjan Luvatun maan lumo. Israelin kristityt ystävät Suomessa. Muistan hyvin, miten vuonna 1967 osallistuin yleiseen innostukseen, kun ns. kuuden päivän sodan tuloksena Jerusalem liitettiin Israelin valtioon. Tuo kirja kuvaa hyvin sitä tunnelmaa, mikä silloin lähes kaikkialla kristikunnassa vallitsi. Myöhemmin ymmärsin kuitenkin, ettei tämä tapahtuma kenties ollutkaan ihan raamatullinen.
Onko nykyinen Israel siis jatkoa muinaiselle Israelille? Onko meidän nähtävä, että raamatun ennustukset Israelista ovat nykypäivänä toteutuneet, kun ”Israel on palannut maahansa”? Intomieliset raamatun ja Israelin ystävät sanovat, että tietysti, totta kai. Ja tämän innostuksen tarinan kertoo Timo Stewartin kirja. Tosiasiassa ne raamatun ennustukset, joissa ”Israel palaa maahansa” tarkoittavat Baabelin vankeudesta omaan maahan palaamista, sillä tämä lupaus toi kansalle toivon heidän ahdingossaan. Osa kansasta pääsikin palaamaan isiensä maahan, vaikkei toivoa ollutkaan omasta valtiosta. Nämä rivit kirjoitettiin heille, ei meille.
Kun Israelin valtiota sitten perustettiin, keskusteltiin siitä, mikä olisi tulevan valtion nimi. Vanha testamentti nimeää useita valtiota tuolle seudulle: Israel, Juuda, Samaria... Rooman valtakunta antoi provinssille nimen Judea (asukkaaat judahites) ja myöhemmin Syyria. Äänestyksen jälkeen uuden valtion nimeksi tuli Israel. Ei siis ole mitenkään selvää, että nyky-Israel olisi jatkoa muinaiselle Israelille. Yhtymäkohta on man-made, eli keinotekoinen. Nyky-Israel on valtakunta muiden joukossa, perustettu nyky-juutalaisten kansalliseksi kodiksi. Mutta eikö Herra antanut tätä maata israelilaisten tai juutalaisten asuttamaksi?
”Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan” (1.Moos. 12:7; 15:7, 18). Mutta hän antoi sen laidunmaaksi hänen karjalleen eikä omaisuudeksi, kuten käännös monessa kohtaa virheellisesti antaa ymmärtää. Israelilaiset ovat ikäänkuin Jumalan lauma ja sellaisena he laiduntavat tietyllä heille osoitetulla alueella. Abrahamista käytetään sanaa 'ibri eli heprealainen (1.Moos.14:13) ja 'ibri johtuu verbistä 'abar , joka tarkoittaa paikasta toiseen kulkemista. Niinpä heprealainen on se, joka on aina liikkeessä, kuten paimen on, ja jonka asuinsijana on siirrettävä teltta (1.Moos.13:17-18). Maata käytetään omistamatta sitä, sillä ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on”(Ps. 24).
Kun Jumala lupasi maan valitsemalleen kansalle, liittyi maahan ehto: Kansan tuli palvella ainoastaan Herraa, Israelin Jumalaa, ja hävittää kaikki muut jumalat. Herran antamaa lakia tuli noudattaa. Siinä maassa, joka oli heille annettu elettäväksi, he olivat Jumalan siunauksen tai kirouksen alaisia riippuen siitä, noudattavatko he hänen lakiaan vai ei. Heidän kohtalonsa ei riippunut sotilaallisesta voimasta tai heikkoudesta. Se riippui yksinomaan heidän tottelevaisuudestaan Jumalan lakia kohtaan (2.Moos 19:4-6; 5.Moos. 10:12-14, 18-19; 11:8-9). Myöhemmin raamatun tarinassa näemme, miten maa osoittautuu testiksi Israelille: ymmärtävätkö he, että maa on Jumalan omaisuutta eikä heidän. Jumala antaa maan käytön niille joille haluaa, ja ottaa maan pois niiltä, jotka eivät noudata hänen lakiaan. Niinpä pohjoisesta tuli suuri kuningas, joka otti maan haltuunsa ja vei sen kansan pois pakkosiirtolaisuuteen.
Minua on aina ihmetyttänyt se, ettei Israelissa näytetä keskusteltavan ollenkaan tästä. He luottavat armeijaansa ja Amerikan tukeen, mutta eivät pyri noudattamaan Jumalan käskyä elää rauhassa vierasheimoisten kanssa (3.Moos.19:33-34). Tosin Israelissa asuu paljon ns. ultraortodoksisia juutalaisia, jotka tutkivat kaiket päivät Jumalan lakia ja rabbien selitystä siihen. He ovatkin julkisesti vastustaneet Israelin valtiota ja sanovat, että vasta Messias perustaa heille valtakunnan, ja tämä nykyinen ei ole se. Uutta maallista valtakuntaa ei kuitenkaan ole enää luvattu, vaan Messiaan perustama on taivaallinen valtakunta, jonne pääsy käy vain kuoleman portin kautta (Ilm. 21).
Mutta miksi ei Israelin valtio sitten voisi olla jatkoa raamatun Israelille? Onhan merkillisempiäkin käänteitä historiassa nähty. Siihen on vain yksi selitys: Raamatun kaanon on suljettu. Vanha testamentti on tarkoin rajattu kirjoitus, ja sen näemme Hesekielin kirjan sanoista: ”Syö tämä kirjakäärö ja sitten lähde, mene puhumaan Israelin kansalle... ja minä söin ja se maistui suusssani makealta kuin hunaja” (Hes. 2-3; Jer. 36). Toisin sanoen profeettoja ei lähetetty puhumaan omiaan, vaan tarkoin rajattua heille ”syötettyä” Jumalan sanaa. Sama on Uudessa testamentissa. Se on rajattu nykyiseen muotoonsa Vanhan testamentin esikuvan mukaisesti (laki=evankeliumit, profeetat= Apostolien teot ja kirjoitukset= Paavalin ja muiden kirjeet) eikä siihen voi lisätä mitään. Israelin taru valtakuntana loppui Babylonian maanpakolaisuuteen, ja Juudan taru Rooman valtakunnan aiheuttamaan tuhoon. Näin on raamatussa kerrottu. Juutalaiset hajaantuivat ympäri asutun maan, ja ajoittaisista vainoista huolimatta omaksuivat uuden asuinmaansa elämäntavan. Toisen maailmansodan kauhut saivat heidät haluamaan omaa kansallista kotia, jossa heitä ei vainottaisi, ja jossa he voisivat elää oman kulttuurinsa keskellä. Näin syntyi Israel.
Abrahamille annettu siunauksen lupaus ei koskenut vain hänen jälkeläisiään eli kaikkia Israelin sukukuntia, vaan se annettiin myös ”kaikille maailman kansoille” (1.Moos.12:3). Jumalan lupaus toteutuu, jos kansa pystyy elämään yhdessä muiden ulkopuolisten kanssa. Onko tämä määräys edelleen voimassa nyky-Israelia ajatellen? Kyllä on, ja samalla se on voimassa myös kaikille muille kansoille, jos nämä haluavat palvella Jumalaa ja noudattaa hänen lakiaan. Onhan kaikki kansat asetettu Abrahamin perillisiksi, kuten apostoli Paavali kirjoittaa: ”Näin (Abrahamista) tuli kaikkien niiden isä, jotka uskovat ja jotka katsotaan vanhurskaiksi, vaikka he ovat ympärileikkaamattomia”, ts. ei-juutalaisia (Room. 4:9-12).
Tästä voimme päätellä, että Suomen kansan kohtalo on vain Jumalan käsissä, ei NATOn, ja me pelastumme, jos noudatamme Herran lakia. Talvisota osoitti tämän: silloin kansa yksimielisesti turvautui Herraan ja rukoili häntä auttamaan, sekä rintamalla että kodeissa. Jumala armahti kansaa, ja pelasti Suomen miehitykseltä, joka olisi muuttanut Suomen historian kulun täysin. Minäkään en olisi syntynyt, sillä isäni olisi suojeluskuntalaisena viety Siperiaan!
