Tunnemme kaikki Vanhan testamentin kertomuksen mannasta, jota israelilaiset söivät erämaassa ja siten pysyivät hengissä erämaavaelluksen 40 vuoden aikana. Mutta he kuolivat kuitenkin ennen pitkää, kukaan ei jäänyt henkiin. (2. Moos.16; 4.Moos.14:26-35) Manna ei siis taannut heille ikuista elämää.
Johanneksen evankeliumissa ei ole ehtoollisen asettamisen sanoja, mutta Jeesus kertoo siellä mannasta ehtoollisen esikuvana: "Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet...Minä olen se elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja joka syö tätä leipää, elää ikuisesti." (Joh. 6:48-58)
Jos asia olisi niin yksinkertainen, että "tätä leipää syövä" saisi aina osakseen ikuisen elämän, ei paljon opetusta tarvittaisikaan. Mihin raamattua silloin tarvittaisiin?
Asiaan liittyy todella muutakin. Kun Jumala kutsui Mooseksen viemään Israelin kansan pois Egyptistä faaraon orjuudesta, hän ei tarkoittanut, että he olisivat sen jälkeen vapaita kuin taivaan linnut. Ei, heidät vietiin toisen kuninkaan – nimittäin Jumalan - palvelukseen. Ja heidän uuden isäntänsä talon säännöt annettiin heille Siinailla. Tätä lakia noudattaen he tulisivat perimään ihanan maan asuttavakseen.
Yhteinen ateria oli muinoin itämailla samoin kuin Rooman valtakunnassa tärkeä asia. Perhekunta kokoontui vanhinten johdolla syömään ja keskustelemaan, usein myös kuuntelemaan vanhojen opetusta elämästä, sillä nämä olivat kokeneita ja tiesivät miten elämä kulkee. Myöhemmin aterian järjestys on muuttunut ehkä niin, että lapset kertoivat koulukokemuksistaan, ja ehkä kysyivät vanhemmilta, miten asia oli heidän lapsuudessaan. Näin oli vanhemmilla tilaisuus opettaa lapsiaan sillä kokemuksella, mikä heille oli elämän myötä karttunut. Pääasia on se, että aterian suoma tilaisuus keskinäiseen kanssakäymiseen oli kaikille opetukseksi ja rakennukseksi. Tälle ajatukselle on myös ehtoollinen rakennettu.
1. korinttilaiskirjeessä on annettu ohjeita oikeanlaisen ehtoollisen viettämiseen ("Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö ja juo tästä maljasta... joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa" 11:27-29). Paavalin aikana ehtoollisen vietto ei paljoa eronnut normaalista perheateriasta, mutta meidän aikanamme on toisin. Ehtoollista ei kukaan enää voi sekoittaa normaaliin perheateriaan. Ymmärrämme kyllä, että kyseessä on pyhä ja tärkeä asia. Mutta tulemmeko ajatelleeksi, että Herran käskyjen noudattaminen kuuluu myös ehtoollisen luonteeseen? Me emme syö ja juo muuten vain, vaan julistaaksemme Herran kuolemaa ja hän kuoli, "jotta me alkaisimme elää uutta elämää", eli siis Jumalan tahdon mukaista elämää. "Ennen annoitte itsenne pahuuden palvelukseen...Antautukaa nyt palvelemaan Jumalan tahtoa, niin hän pyhittää teidät" (Room. 6:4, 20-22).
Tämä sama ajatus on säilynyt halki vuosisatojen ortodoksisen kirkon elämässä. Liturgia, jossa ehtoollinen nautitaan, koostuu kahdesta osasta: opetuksesta ja leivän murtamisesta. Molemmat kuuluvat yhteen. Meillä ei voi olla vain toista tai toista, kuten on esim. luterilaisessa kirkossa, jossa on sanajumalanpalvelus ja ehtoollisjumalanpalvelus, ja pappi voi itse päättää kumman toimittaa sinä sunnuntaina. Jos ort. pappi vie ehtoollisen sairaalle kotiin, on kyseessä aina aiemmin liturgiassa pyhitetty leipä, eikä sitä voida pyhittää sairaan vuoteen vieressä, kuten luterilaisessa kirkossa on tapana.
Roomalais-katolisessa kirkossa on erikseen ns. ehtoollisleivän palvomisen palvelus (adoratio), jossa asetutaan rukoilemaan sakramenttilippaan eteen, jonka sisällä on pala ehtoollisleipää. Ort. liturgiassa pappi tai diakoni nauttii lopuksi kaiken mitä ehtoollismaljassa on, mutta sairaita varten on ehtoollisleivän palaset valmistettu erikseen Suuren torstain liturgiassa koko vuotta varten. Niitä säilytetään alttarilla koko vuosi sakramenttilippaassa. Näin Kristuksen ruumis on siis läsnä koko ajan alttarilla, ja siksi alttariin menijä kumartaa aina ovella maahan asti. Tämä on meidän adoratiomme.
Tämä osoittaa, että opetus ja ehtoollinen kuuluvat saumattomasti yhteen. Kukaan ei voi syödä tätä leipää ja elää ikuisesti, ellei ole ensin kuunnellut ja myös noudattanut kuulemaansa raamatun opetusta. Jos siis aiot tulla kirkkoon ehtoolliselle, on sinun ensin kuunneltava se opetus, jonka liturgian alkuosa antaa, ja sen jälkeen vasta voit osallistua ehtoollisesta. Aika kummallinen on se kuulemani opetus, että kirkkoon on tultava viimeistään uskontunnustuksen aikana, jos aikoo osallistua ehtoolliseen. Liturgia on kokonaisuus, jossa on kaksi osaa, yhtä tärkeitä molemmat, jos toivomme saavamme osaksemme iankaikkisen elämän.
