Sukuluettelot (Genealogies)

Vanhan testamentin alussa on monenlaisia sukuluetteloita, joista emme tiedä, miksi ne "julkaistiin", ja mitä ne tarkoittavat. Oliko muinaisina aikoina niin tärkeää tietää kuka oli kenenkin isä? Ja miksi Matteuksen evankeliumi alkaa Jeesuksen sukuluettelolla?  Sukuluetteloiden hepreankielinen nimi on toledot, joka tarkoittaa sitä linjaa, mikä syntyy jostain tietystä ihmisestä. Yleensä me sivuutamme ne epäoleellisina tietoina emmekä löydä niille mitään käyttöä. Ei löytänyt muuten Johannes Krysostomoskaan, joka toteaa, että kun ne siellä ovat, niillä on jokin merkitys, eikä niitä voi jättää huomioimatta.

Joko meidän aikamme osaisi löytää perusteet sukuluetteloille?  Lähi-idässä on ollut ja on vieläkin selvää, että henkilön nimi merkitsee jotain. Sukuluettelon nimillä on aina joku sanoma, joka liittyy kertomukseen. Raamatunkäännöksessämme on pyritty "suomentamaan" useita nimiä, esim. Mooses (nostaa ylös vedestä tai lapsi), Abraham (paljouden isä), Saara (ruhtinatar), Iisak (hän nauraa). Iisakin nimessä - kuten muissakin - näkyy tarina: Saara nauroi kun kuuli, että tulee yhdeksänkymppisenä synnyttämään lapsen. Hän piti sitä vitsinä, ja pojan nimi Iisak merkitsee juuri tätä.

Kaikilla toledoteilla on merkityksensä kertomuksen etenemisessä, mutta erityisenn merkittäviä ovat ne toledotit, jotka on annettu Nooan pojille Seem, Haam ja Jafet. Koska vedenpaisumuksessa kuolivat kaikki maailman ihmiset Nooaa ja hänen perhekuntaansa lukuunottamatta, lähtee ihmissuku uudelleen käyntiin näistä kolmesta pojasta. Me olemme käyttäneet Seemin nimeä nimetessämme seemiläiset kansat, joihin kuuluvat mm. juutalaiset ja arabit. Seem (shem) on kuitenkin enemmän. Se merkitsee nimeä, ja tätä sanaa käytetään Jumalasta, jonka "oikeaa nimeä" ei saa lausua. Seemin jälkeläiset ovat siis Jumalan tietä kulkevia. Haam (cham) taas merkitsee kuumaa ja kapinallista. Haamin jälkeläiset ovat siis "kuumakalleja", jotka kulkevat omia teitään välittämättä Jumalan laista. Jafet merkitsee tehdä laajaksi, ja sillä tarkoitetaan kaikkia kansakuntia, jotka leviävät Lähi-idän ulkopuolella. Niinpä Jafetin pojat (Gen.10:2-5) ovatkin selvästi eri kansakuntien nimiä.

Nooan pojat ovat kuitenkin Adamin jälkeläisiä, ja siksi ei ole syytä puhua vedenpaisumuksen jälkeisestä uudesta luomakunnasta. Olemme edelleen ensimmäisen ja ainoan luomisen piirissä. Se mikä koskee Adamia, koskee myös Nooan jälkeläisiä. Siksi Seemin jälkeläiset on muotoiltu Adamin toledotin mukaisiksi, jonka voimme lukea Gen. 5:stä: Adam, Set, Enosh, Kenan...Henok, Metuselah,Lemek, Nooa, Seem. Seemin suku päättyy tässä kohdin Terahiin ja Abramiin. Tarkoituksena on osoittaa, miten Abram kulki esi-isänsä Seemin jalanjäljissä Jumalan osoittamaa tietä.

Mutta takaisin Seemin toledotiin. Seemille syntyi Arpaksad, joka on selvästi indoeurooppalainen nimi. Kun tämä nimi on keskellä Jumalaa kunnioittavia seemiläisiä kansoja, se osoittaa, miten jo varhaisessa vaiheessa ns. vieraat kansakunnat otetaan mukaan Jumalan siunauksen piiriin. Seemin jälkeläisten nimissä (10:22-30) kuulemme Lähi-idän eri seutujen nimiä: Elam, Assur, Lud, Aram. "Ulkopuolinen" Jafet Nooan poikana kuuluu Seemin teltan suojaan siinä missä vierasperäisen nimen omaava Seemin poika Arpaksad. Hänelle syntyi poika Selah. Nimi tarkoittaa lähettää eli levittää ympäriinsä. Selahille syntyy Eber, joka nimi tarkoittaa samaa kuin meille tuttu sana ibri eli heprealainen. Sana tarkoittaa paimentolaisena erämaan läpi kulkemista.

Näin meille osoitetaan, että Seemin paimentolaiselämä on Jumalan mielen mukaista. Kaupungit taas olivat mielivaltaisten kuninkaitten ja heitä liikuttavien epäjumalien paikkoja, joissa ei voi pysyä yhdelle Jumalalle uskollisena. Sen osoittaa Kain (4:17). Vain ne, jotka kulkevat paimentolaisina ristiin rastiin maata, kulkevat Jumalan suojeluksessa. Maa ei ole heidän, mutta he saavat käyttää sitä karjansa laidunmaana. Tämä on raamatun johtava ajatus aina Syyrian erämaasta Egyptin rajalle asti.

Merja Merras

Raamattublogieni taustaksi (The background of my blogs)

Kukaan ortodoksi ei voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että kirkon opetus perustuu raamattuun. Luther lisäsi siihen: Sola Scriptura, mutta ortodoksinen kirkko painottaa: Raamattu ja traditio.

Traditiolla ymmärretään useimmiten Kirkon Pyhien Isien raamatuntulkintaa sekä siitä nousevaa ekumeenisten kirkolliskokousten dogmaattisia päätöksiä. Näiden tulkintojen pohjana on raamatun Vanhan testamentin kreikankielinen käännös Septuaginta sekä Uuden testamentin kreikan osalta ns. Textus Recptus, eli auktorisoitu teksti. Hyvä niin. Tällä tiellä emme ainakaan kovin pitkälle pysty eksymään ja sanotaanhan, että Kirkko aina korjaa tiensä, jos se on väärään mennyt.

Raamattua voidaan kuitenkin lukea myös sen alkukielellä: Vanhaa testamenttia hepreaksi ja Uutta testamenttia ottaen huomioon sen monet lievästi erilaiset kreikankieliset käsikirjoitukset. Voisiko näistä tulla jotain valaistusta raamatun tulkintaan nykyaikana?  Isien ja konsiilien tuotokset ovat sentään yli tuhat vuotta vanhoja, ja heidän aikanaan ei ollut sitä tietämystä, jota meillä nykyään on.

Mielestäni on varsin mielenkiintoista yrittää tunkeutua niiden ihmisten ajatusmaailmaan, jotka raamatun alunperin kirjoittivat. Miksi he sen tekivät, milloin ja keitä varten? Kun näihin kysymyksiin päästään vastaamaan nykytiedon valossa, avautuu myös raamatun tarkoitus uudella ja tuoreella tavalla. Näitä uusia tuulia pyrin blogeissani selvittämään.