”Tämä laki, jonka minä teille
nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen eikä salattu. Se on
aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne,
valmiina noudatettavaksi.” (5. Moos. 30:11,14)
Raamatun läpikäyvä ajatus on
paimentolaisuuden ihannointi. Se alkaa Abelista, Adamin pojasta,
josta tuli lammaspaimen. Se jatkuu paimenten Abrahamin, Jaakobin ja
Joosefin kautta Moosekseen, joka hänkin oli paimen, ”joka kaitsi
appensa Jetron lampaita” (2.Moos. 2:15-3:2). Daavid oli myös
paimen ennen kuin hänestä tuli Israelin kuningas. Paimenena hän
teki Jumalan avulla uskomattoman uroteon, kun surmasi Goljatin. Mutta
kuninkaana hän nousi Jumalan lakia vastaan ja siirtyi vallan, naisen
ja rikkauden tavoitteluun. Kaikki Israelin kuninkaat seurasivat tätä
linjaa, ja lopputuloksena oli kansan karkotus maanpakoon. Uudessa
testamentissa kohtaamme Jeesuksen, joka esitetään myös paimenena.
Hän oli ihmisten paimen, joka toteutti Hesekielin kirjan ennustuksen
hyvästä paimenesta (Hes. 34).
Paimentolaisuutta ei tietenkään ole
tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti. Ei kaikista tarvitse tulla
paimenia, mutta kaikki voivat silti noudattaa paimentolaisuuden
ihannetta. Hesekielin profetia kertoo, mitä paimen luonnostaan
tekee. Hän kaitsee laumaa, vie sen rehevien ruohomättäiden luo,
etsii eksyneet ja hoitaa loukkaantuneet. ”Mutta vahvat ja lihavat
lampaat minä pidän kurissa.” Paimen joutuu luottamaan Jumalaan,
sillä vain hän antaa sateen ja paisteen, joka kasvattaa ruohon
karjalle. Vain hänen lakinsa ilmoittaa, miten ihmisten tulee elää
keskenään ja sopusoinnussa luonnon kanssa. Hän on
ilmastonmuutoksenkin isä, sillä hänen lakiaan noudattamalla –
eli kaiken osaksemme tulleen hyvän jakamisella osattomien kesken –
ilmastonmuutoskin on mahdollista pitää kurissa. Jumalan laki määrää
myös perhesuhteista, jotta kaikki tietävät paikkansa. Jos isän
rooli perheen suojelijana ja kokoajana hämärtyy, on perhe
tuuliajolla. Me näemme joka puolella, miten Jumalan laki on
siirretty syrjään ihmisten omien mieltymysten ja yksilöllisten
pyrkimysten tieltä. Voimme kyllä hymistellä: ”Herra on minun
paimeneni, ei minulta mitään puutu...” mutta antautuminen tuon
paimenen johdettavaksi jää useilta kyllä puolitiehen. Haluamme
itse tehdä mikä meitä miellyttää.
Kun evankeliumissa Jeesus ruokkii
asumattomalla seudulla 5000 ihmistä viidellä leivällä ja kahdella
kalalla, meille opetetaan, että Jumalan laki eli viisi Mooseksen
kirjaa riittävät antamaan ravinnon kaikille nälkäisille. Se ei
tarkoita, että leipä laskeutuisi alas taivaasta, vaan että ne,
jotka haluavat noudattaa Jumalan lakia, jakavat omastaan toisille.
Markuksen evankeliumissa (6:7-13)
saamme kuulla, miten Jeesus lähetti opetuslapsensa viemään viestiä
”ilman leipää, laukkua ja rahaa.”(6:30-44). Kun Jeesus
ruokkii viisituhatta ihmistä, ovat opetuslapset jälleen mukana,
mutta nyt he ovat huolehtimassa leivästä: ”Tämä on
asumatonta seutua, ja päivä on jo pitkällä. Lähetä ihmiset
pois, että he menisivät kyliin ostamaan itselleen
ruokaa”. Opetuslapset olivat siis valmiita lähettämään ihmiset
takaisin sinne, mistä he olivat tulleet. Jeesus hyvänä paimenena
ajatteli toisin: ”Antakaa te heille syötävää!” Tässä kohdin
on hyvä muistaa itämainen käytäntö – myös meilläkin tunnettu
– että isäntä antaa ruokaa vierailleen. Jos siis Jeesus on
lauman paimen eli isäntä, hänen oletetaan ruokkivan vieraansa, ja
vieläpä erämaassa. Ajatus lähettää heidät ostamaan itselleen
ruokaa on tästä hyvin kaukana. Mutta kertomus haluaakin esittää
meille jälleen kerran, miten huonosti opetuslapset ymmärsivät
Jeesuksen opetusta.
Jeesus oli jo aiemmin kertomuksessa
selittänyt opetuslapsille, että heidän tulisi ruokkia
ihmisiä Jumalan Sanalla. Viesti ei ollut mennyt perille, vaikka
opetuslapset olivat saaneet nähdä Herran opetuksen tuloksen: he
paransivat monia sairaita (Mark. 6:12) He eivät ymmärtäneet, että
Jumalan Sanalla ruokkiminen tuottaa myös maallisen leivän. Nyt se
esitettiin heille konkreettisesti. Nuo viisi leipää olivat viisi
Mooseksen kirjaa eli laki, ja kaksi kalaa olivat kaksi kirkkoa:
juutalaisten ja kreikkalaisten seurakunnat, jotka eivät vielä
olleet löytäneet toisiaan yhteisessä uskossa. Tätä ongelmaa
käsittelee Paavali useasti kirjeissään ja se on esillä
vertauskuvin evankeliumeissakin. Antiikissa kala oli paitsi
Jeesuksen myös kristittyjen kokoontumispaikan symboli, sillä kala
elää parvissa. Evankeliumissa kala merkitsee opetusta kuulemaan
saapunutta seurakuntaa (kuten Joh. 21:3-11).
Opetuslapset olivat enemmän huolissaan
siitä, mitä heillä ei ollut kuin siitä mitä heillä jo oli. Tämä
on tyypillinen yksilön ja myös ryhmän synti ja se ajaa heidät
toimimattomuuden tilaan. Näin on myös kirkossa: me sanomme, voi,
meillä ei ole tiloja, ei ole rahaa, miten voisimme auttaa köyhiä!
Niinpä Jeesus sanoo: Tuokaa leivät ja kalat minulle! Kun Jeesus
siunaa ruuan, sitä riittää kyllä. Näin Jeesus ottaa tehdäkseen
sen, minkä opetuslasten oli määrä tehdä. Ensin hän jakaa leivän
opetuslapsilleen merkiksi siitä, että näiden työnä on
jakaa toisille elämän ruokaa. Evankeliumin opetus on ruokaa, joka
tuo muassaan myös maallisen ruuan, sillä se joka antaa itsensä
Jumalan valtakunnan työhön, saa myös häneltä palkkansa,
nimittäin jokapäiväisen leivän, rikkauksia ei ole luvattu.
