sunnuntai 13. elokuuta 2023

Miksi käärmettä piti kunnioittaa? (Why to honor a serpent?)

 Muistatko raamatun kertomuksen erämaavaelluksen ajalta, jossa kansa napisi veden ja ruuan puutteessa, ja Jumala lähetti käärmeitä puremaan heitä. Virkistä muistiasi ja lue 4.Moos. 21:4-10. Jos luet kertomuksen käännöksenä – kuten todennäköisesti teet – saat asiasta aivan toisenlaisen kuvan kuin jos lukisit sen alkukielellä.

Se mikä on käännetty myrkkykäärmeiksi, on hepreaksi nehashim serafim. Nahash on käärme yksikössä, ja sama sana esiintyy jo 1. Moos. 3:ssa, syntiinlankeemus-kertomuksessa. "Mutta käärme (nahash) oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut..." Ja käärme houkutteli ihmisen tekemään Jumalan käskyn vastaisen teon, tämänhän tiedämme. Se on selvä asia.

Mutta entä serafim? Se on serafi -sanan monikko. Siis enkelit? No, ei ihan. Saraf on verbi, joka tarkoittaa polttamista. Kun raamatussa esiintyy serafi, on kyseessä aina polttava tai huikaisevan valoisa ilmiö. Asia joka on sekä hyvä että vaarallinen. Onhan tuohus pääsiäisen jumalanpalveluksessa hieno asia, kun se loistaa monien käsissä. Mutta samalla se on myös vaarallinen, sillä se voi sytyttää edellä kulkevan hiukset palamaan ja myös polttaa koko kirkon, ei siis hyvä asia. Tästä johtuu, että saraf verbi on käärme-kertomuksessa käännetty tuhoavaksi myrkyksi. Englannissa se on kuitenkin fiery serpent, hehkuva, tulinen käärme, joten alkuperää näkyy hieman.

Palataan kertomukseen. Kun vaaralliset käärmeet olivat aiheuttaneet kuolemaa, kansa kääntyi Mooseksen puoleen, katui napinaansa ja pyysi Jumalaa poistamaan käärmeen, huom. yksikössä: nahash. Toisin sanoen: poista kiusaaja keskuudestamme! Jumala ei kuitenkaan tehnyt sitä, koska kiusaaja on aina keskuudessamme. Hän käski Moosesta tekemään saraf'in ja panemaan sen merkiksi, että jokainen purtu joka sitä katsoo, jää eloon.

Mutta tekikö Mooses saraf'in? Ei! "Ja Mooses teki pronssista käärmeen (nahash nehoshet) ja pani sen tangon päähän..." Miksi hän teki näin? Siksi, että muiden kansojen tapaan hän päätti rakentaa "epäjumalankuvan", pronssikäärmeen, jota ylöspäin katsoen purtu henkilö jäisi eloon. Kansojen jumalapatsaat olivat se tapa, jolla tällaiset asiat oli ennen järjestetty. Jumala salli tämän, koska hän oli sanonut profeetta Hesekielin kautta:

"Mutta Israelin heimo niskoitteli minua vastaan erämaassa, he eivät vaeltaneet minun käskyjeni mukaan, ylenkatsoivat minun oikeuteni, jotka ihmisen on pidettävä, että hän niistä eläisi...Niin minä ajattelin vuodattaa kiivauteni heidän ylitsensä erämaassa ja lopettaa heidät. Mutta minä tein,minkä tein, oman nimeni tähden, etttei se tulisi häväistyksi pakanain silmissä , joitten silmäin edessä minä olin vienyt heidät pois... heidän silmänsä pälyilivät heidän isiensä kivijumalien perään... "Niinpä minä annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä...ja annoin heidän saastua lahjoistaan.. jotta he tulisivat tietämään, että minä olen Herra" (Hes. 20:21-26). 

Herää ehkä kysymys, miksi pakkosiirtolaisuudessa eläneen profeetta Hesekielin lausumalla pitäisi selittää kauan ennen häntä tapahtunutta erämaavaelluksen episodia. Kun perehdytään raamatun tekstiin alkukielellä sen kokonaisuudesta käsin, havaitaan, että profeettojen kirjat olivat historiallisesti ensimmäisiä kirjoitettuja raamatun kirjoja, ja muut kirjat on tehty niiden avulla tähdentämään profeettojen opetuksia. Nyt olisi jo aika hylätä lopullisesti ns. historismi, eli raamatun kirjojen käsittäminen historialliseksi jatkumoksi, alkaen Abrahamista ja kulkien Joosefin, Mooseksen ja kunings Davidin kautta Baabelin vankeuteen. Raamattu on kirjoitettu opetukseksi, ei historiankirjaksi. Kertomuksia on käytetty opettamaan Jumalan tahdon noudattamisen tärkeyttä, ei muuta.

Pronssikäärme episodi siis opetti ja opettaa yhä kertomuksen kuulijoita siitä, että Jumala pysyy käskyissään, jotka ovat tarkoitetut noudatettaviksi. Jos jätät käskyt ja poikkeat entisiin tapoihisi, Jumala ei ehkä heti iske sinua päähän, vaan hän järjestää kiertotien, jota noudattaen voit palata takaisin hänen käskyjensä piiriin. Israelin kansa pelastui, vaikka oli pystyttänyt epäjumalanpatsaan, koska Jumala ei halunnut että hänen nimensä tulisi pakanakansojen pilkkaamaksi: "Hän vei heidät pois Egyptistä, mutta mitä sitten tapahtui? He kuolivat kaikki erämaahan käärmeitten puremina! Hah hah!" Pahasta epäjumalanpatsaasta sukeutui jotain hyvää: kansa sai jatkaa matkaansa kohti luvattua maata, ja Jumalan nimi pysyi kunniassa.