Raamattua tulisi lukea ilman yhtäkään ennakko-odotusta tai selitystä, vain sellaisena kuin se on. Mutta meille on jo koulusta lähtien opetettu käsitys raamatun ”teologiasta” eli selitys siitä, mitä se todella meille kertoo. Esimerkiksi olemme kuulleet usein sanottavan, että ne jotka pääsevät taivaaseen, pääsevät sinne Jumalan armosta, mutta ne jotka joutuvat kadotukseen, joutuvat sinne omasta syystään. Lisäksi olemme kuulleet ns. predestinaatio-opista, jossa opetetaan, että Jumala on ennalta määrännyt jotkut ihmiset kadotukseen ja jotkut taivaaseen. Tämä ei kuitenkaan koskaan ole ollut ortodoksisen kirkon opetusta, vaan se on pikemminkin raamatun väärin ymmärtämistä. Se minne kukin joutuu kuoleman jälkeen, on Jumalan antaman tuomion tulosta, ja Jumalalla on siihen perusteensa: hän tuomitsee sen mukaan, mitä kuulee meidän tehneen. ”Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä... He nousevat haudoistaan -hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylönousemukseen. Omin neuvoin minä (Jeesus) en voi tehdä mitään. Minä tuomitsen sen mukaan, mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä (Jeesus) en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni (Jumala) tahdon... Älkää luulko, että minä teitä Isäni edessä syytän. Teidän syyttäjänne on Mooses (eli Mooseksen laki).” (Joh. 5:28-30; 45-46).
Tuomion perustana on siis Moosekselle annettu laki, jonka me olemme kyllä kuulleet, mutta olemmeko noudattaneet sitä? Tästä on hyvä esimerkki Siinain vuorelle kokoontunut Israelin kansa. He ovat päässeet pois Egyptin orjuudesta tullakseen lain antamisen vuorelle. Siellä tehdään diili: joko noudatatte näitä käskyjä ja minä vien teidät teidän omaan maahanne, tai ette noudata, jolloin ette pääse myöskään luvattuun maahan. Niinhän siinä kävi, että he eivät totelleet lakia eivätkä päässeet päämäärään. Heitä kohtasi 4o vuoden erämaavaellus ja kuolema erämaassa: ”Totisesti, te ette pääse siihen maahan, jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa teille asumasijaksi... Mutta teidän lapsenne... minä vien sinne, ...teidän ruumiinne kaatuvat tähän erämaahan.” (4.Moos. 14:30-32) Se luvattu maa, johon me olemme matkalla, on taivasten valtakunta.
Me tiedämme, että ihminen on maan tomua, sillä maan tomusta Jumala heidät loi, ja siihen samaan maahan me jälleen palaamme. Ihminen ei siis lakkaa milloinkaan elämänsä aikana olemasta vain maan tomua. Ja tuo tomu ('afar eli irtonainen maa-aines, jota tuuli kuljettaa) oli olemassa jo 'adamassa, maassa, jonka Jumala loi. Maan tomua ei erikseen luotu. Mutta tuolle tomulle voidaan tehdä jotain, ja Jumala teki: hän loi siitä ihmisen. Luominen on fuktionaalista, toimintaa. Astia ei tule itsestään savesta, vaan joku muovaa saven uuteen muotoon. Näin toimija ja toiminta on aina tärkeämpää kuin itse aine. Samoin me ihmiset emme ole mitään ennen kuin meidät muovataan, ja kuten saviastialla on erilaisia käyttötarkoituksia, samoin on ihmisillä. Mutta me palaamme jälleen tomuksi, ja se on kaikkien kohtalo, mutta tärkeää tässä on se kuka meidät loi ja miksi. Jumalan on viimeinen sana, ”ja viimeisenä hän on seisova multieni päällä”, kuten Job on sanonut (Job 19:25).
Entä sitten armo, josta kuulemme herkeämättä saarnattavan siellä ja täällä? Eikö Jumala sitten armahdakaan syntistä? Niin kuin maallisessa oikeudenkäynnissä tuomari tuomitsee sen mukaan kuin todisteet osoittavat, samoin tekee myös Jumala. Sen jälkeen hänellä -kuten maailmassakin– on oikeus armahtaa rikoksen tehnyt, eli syntinen ihminen. Mutta tämä ei ole automaatti. ”Minä annan anteeksi kenelle tahdon ja armahdan kenet tahdon...” (2.Moos. 33:19; Room. 9:15) Meillä on siis lupa pyytää armahdusta, mutta vasta kun olemme katuneet tekojamme. Parasta olisi, jos katuisimme jo eläessämme ja saisimme anteeksiannon kirkon piirissä, sillä ”jolle te (apostolit) annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut” (Joh. 20:22-23). Niitä syntejä, jotka olemme tunnustaneet ja katuneet jo eläessämme, ei enää tuoda eteemme viimeisellä tuomiolla. Jumalan armo on siis keskellämme jo täällä maailmassa, ja erityisesti kirkon piirissä, kuten raamatussa on sanottu.
