”Sinä olet Pietari ja tälle
kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit
voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä
sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä
vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt.
16:18-19)
Tämä kohta selitetään usein niin,
että Pietarilla olisi jumalallinen auktoriteetti toimia Kristuksen
sijaisena maan päällä, ja hän voisi lausua tuomion tai
vapautuksen sanan asiasta kuin asiasta. Mutta avainten yläpuolelle
on kuitenkin asetettu evankeliumin sanat. Ne eivät ole Pietarista
lähtöisin, vaan ne on uskottu hänelle ja muille apostoleille
evankeliumin sanoman eteenpäin viemiseksi. Kellään ei ole
taivasten valtakunnan avaimia, ainoastaan opetuksen mahdollisuus, ja
vain evankeliumin opetuksella on jumalallinen auktoriteetti (Matt.
15:7-9; 16:24-27; 18:18). Evankeliumin tulkinnasta taas Paavali sanoo
selvästi: ””Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä
käytetään lain tarkoituksen mukaisesti...Pidä sinä kiinni siitä,
minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät,
keiltä olet sen oppinut”(1.Tim. 1:8; 2.Tim.3:14).
Meidän asiamme ei ole tuomita toista.
Se mikä hänet tuomitsee, on Jumalan sana. Onko joku tuomittava tai
onko hänet vapautettava, ei ole meidän murheemme. Kunhan pidämme
huolen siitä, että sana jota opetamme, on Kirkon elävää Jumalan
sanaa, eikä omia mielipiteitämme tai uskomuksiamme. Siksi raamatun
käskyt on tunnettava tosi tarkkaan. Silloin on se, minkä sidot maan
päällä, sidottu myös taivaassa. Jos taas opetat jotain, joka on
raamatun sanan vastaista, voi sinulle käydä niin kuin kävi
Pietarille: ”Mene pois minun edestäni Saatana, sinä olet minulle
pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä mikä on Jumalan, vaan
sitä mikä on ihmisten” (Matt. 16:23).
Matteuksen evankeliumissa puhutaan
paljon laumasta ja sen heikoimmasta jäsenestä, eli sellaisesta joka
horjuu Jumalan lain ja oman tahtonsa noudattamisen välillä. Jumala
on tehnyt raamatussa selväksi, miten tulee menetellä tuon heikomman
jäsenen kanssa. Raamatun ohjeet – jos niitä noudatamme -
varjelevat meitä tulemasta ylpeiksi, sillä kukaan ei ole synnitön.
Samalla ne auttavat, ettei tuo heikoin jäsen tuhoutuisi. ”Jos
veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän
kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin (laumaan). Mutta ellei
hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta...Ellei hän
kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Jos hän ei tottele
seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai
publikaaniin”(Matt.18:15-18). Toisin sanoen hän on vapaa menemään
takaisin siihen laumaan, josta oli lähtenyt tullakseen kristityksi.
Me emme häntä siitä estä.
Mutta sitä ennen hänelle on tehtävä
selväksi mikä on hänen syntinsä, jonka kanssa hän ei kristittynä
voi elää. Paavali sanoo 1.Kor. 5. luvun alussa synnintekijästä
Kristuksen laumassa: ”Hänet on Herran Jeesuksen nimessä
hyljättävä Saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen
henkensä pelastuisi Herran päivänä.” Seurakunta eli
kirkko ei vapauta ketään eikä tuomitse ketään. Se vain sanelee
lain säädökset. Kirkon antama rangaistus ei tähtää henkilön
tuhoon, vaan se on opetukseksi. Jos synnintekijää ei oikaista, hän
voi ajatella, että hänen käytöksensä on sallittua Jumalan
edessä. Mutta jos näin ei ole, silloin Jumala voi tuomita hänet
kadotukseen viimeisenä päivänä. Siksi kirkon opetuksella ja sen
esiintuojilla on aina oltava mielessään parannuksenteko. Lihan
teot tuomitaan, jotta henkilöllä olisi mahdollisuus tulla
hengelliseksi eli toimia Jumalan lain mukaisesti.
Usein vanhemmat puuttuvat lastensa
riitoihin tuomitsemalla kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siinä
on oma ongelmansa. Lapsen ei ole hyvä tottua siihen, että joku
ylempi taho aina ratkaisee riidan jonkun hyväksi, sen sijaan että
hän itse nöyrtyisi ja huomaisi virheensä ja neuvottelisi
vastapuolen kanssa siitä, miten tästä jatketaan. Aikuisenakin
olemme valmiit käyttämään samaa konstia ajatellen: Jos vain saan
lain puolelleni, voin pakottaa toiset omalle kannalleni. Ne jotka
haluavat viedä asiansa maallisen tuomioistuimen ratkaistavaksi,
toimivat vastoin Paavalin sanaa: ”Kun teidän keskuudessanne
jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen
pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien (ts.
kristittyjen) ratkaistavaksi?”(1. Kor.6) Eli siis kristittyjen
tulee neuvotella riita-asiansa omassa keskuudessaan ja Kristuksen
lain perusteella. Molempien on nöyrryttävä huomaamaan omat
virheensä ja sovittava, miten asiassa jatketaan. Maallisessa
oikeudessakin voidaan nykyisin toimia ns. sovittelumenetelmällä.
Jos siis he ovat sen hyväksi nähneet, niin miksemme mekin?
Merja Merras (Fr. Marc Boulos)
