Olemme vastikään saaneet lukea maailman vanhimmasta ihmisestä, 116 vuotiaasta japanilaisesta naisesta, joka ratkaisee yhtälöitä ja muutenkin näyttää kuvassa varsin pirteältä. Samoihin aikoihin saimme kuulla tiedemiehen arvion, että ihminen voisi periaatteessa elää hyvinkin 120 vuotiaaksi. Näin toteaa myös raamattu: "Olkoon siis hänen elinikänsä enintään 120 vuotta" (Gen 6:3).
Mutta ennen tätä 6. luvussa tapahtunutta ihmisiän rajoittamista raamattu levittää eteemme monia henklöitä, joiden iäksi mainitaan kaksisataa, viisisataa tai jopa yhdeksänsataa vuotta. Miten tähän tietoon tulisi suhtautua? Tiedämme hyvin, että raamattu on kirjallisuutta, ei tarkkaa historiaa, joten nämä luvut tulee nähdä osana tarinaa; ne kertovat meille jotain.
Adamin jälkeläisten ylipitkät elinajat (Gen. 5) ovat todennäköisesti vastine Sumerin, Akkadin ja Babylonian kuningaslistoille, jotka hyvin tunnettiin raamatun kirjoittamisen aikoina, ja joissa esiintyy kuninkaitten ylipitkiä hallituskausia. Kuninkaat olivat aina jumalan poikia, paikallisen jumalan valtaan asettamia. Mitä mahtavampi ja pitkäikäisempi joku kuningasdynastia on ollut, sitä mahtavammalta näyttää sen jumala. Kun joku kansakunta alkoi levittäytyä ja tulla vahvaksi, se ei halunnut esiintyä nousukkaana historian näyttämöllä, vaan se halusi perustella olemassaolonsa aikaisempien vanhojen legendojen avulla. Sumerin pitkät kuningaslistat ulottuivat kauas myyttiisin aikoihin, jolloin hallitsijoiden sanottiin eläneen satoja vuosia. Raamattu ikäänkuin parodioi näitä mahtailuja.
Raamatussa halutaan sivuuttaa jumalat, kuninkaat ja heidän itsekkäät toimensa. Heidän tilalleen asetetaan ihminen. Halutaan osoittaa, etteivät maan päälliset tapahtumat ole kuninkaitten ja heidän takanaan operoivien jumalien ansiota, vaan ne ovat ihmisen ja hänen sukunsa aikaansaamia. Jumala siunaa ihmisen suvun jatkumisen heti raamatun alussa. Kun kuninkaat esitetään muinaisuudessa ikivanhoina, raamattu puolestaan esittää useat ihmiset ikivanhoina. Ihmisdynastialla on lisäksi yksi etu verrattuna kuningasdynastiaan: kuninkailla oli aina uhkana perimyssodat, jotka joskus ovat hyvin verisiä. Tällaisesta voimme lukea esim. Daavidin valtaannousun yhteydessä (2.Sam. 2-4). Mutta ihmisen suvun jatkumisen varmistaa esikoinen ja siitä suku jatkuu rauhanomaisesti. "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi heidät..."(Gen. 1:27). Eli siis: Jumala on ainoa kuningas ja kaikki ihmiset ovat hänen kuvinaan vastuussa hänen luomakunnastaan. Siihen ei tarvita kuningasta. Kun Adam kuolee, hänen esikoisensa Set asetetaan samanlaiseen asemaan kuin Adam oli ollut: "Kun Adam oli 130 vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Set" (Gen. 5:3). Vaikka Adam kuolee, hänen jälkeläisensä perivät automaattisesti hänen asemansa eikä perimyssotia ole.
Näin Adamin suku jatkuu, ja tarinassa jokainen sen jäsen elää satoja vuosia kuten kuninkaat muinoin. Viimein tullaan Henokiin, josta kerrotaan: "Kun Henok oli elänyt 65 vuotta, hänelle syntyi Metuselah. Metuselahin syntymän jälkeen Henok eli kaikkiaan 365 vuotta. Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen" (Gen.5:21-24). Henokin nimi tarkoittaa omistautunut (Jumalalle). Henokin ikä on sama kuin vuodessa on päiviä, ja se merkitsee, että hän eli täyden elämänajan omistautuen nimensä mukaisesti Jumalalle. Kahdesti sanotaan, että hän vaelsi - toisin sanoen eli - Jumalan tahdon mukaisesti, ja siitä johtuen hän ei kuollut, vaan hän meni asumaan Jumalan luo. Näinhän oli tarkoitus asioiden mennä ennen syntiinlankeemusta, sillä vasta syntiinlankeemus toi kuoleman ihmissuvulle. Henokin ainutlaatuisuus käy ilmi siitäkin, että hän on sukuluettelon seitsemäs jäsen, ja luku seitsemän tarkoittaa jumalallista täydellisyyttä. Luku kymmenen taas on inhimillisen elämän täysi luku, ja sen saa sukuluettelossa Nooa.
Henok on Adamin korjaava vastapari. Siinä missä Adam syntiinlankeemisellaan toi maailmaan kuoleman, siinä Henokin elämäntapa tuli osoittamaan, että kaiken elämän jatkumisen takeena on vain Jumalan tahdon noudattaminen. Henok ei kuollut kuten Adam ja hänen muut jälkeläisensä, vaan hän siirtyi suoraan Jumalan luo. Henokin tavalla eli myös Nooa, joka selvisi vedenpaisumuksesta, sillä hänenkin sanotaan vaeltaneen Jumalan tahdon mukaisesti (6:9). Nooa ei kuitenkaan lopulta saanut Henokin palkkaa, vaan juopumus koitui hänelle synniksi. Kaikki synti saa alkunsa siitä, käytämmekö Jumalan meille antamia lahjoja oikein vai väärin. Näin Adamin kohdalla, ja näin myös Nooan kohdalla. Jos hän ei olisi maannut juopuneena ja alastomana teltassaan, ei hänen poikansa Haam olisi joutunut lain rikkojaksi. Mutta tämä onkin jo toinen stoori.
Merja Merras
Lisää aiheesta: Paul Nadim Tarazi, Genesis: A Commentary. The Chrysostomos Bible. Ocabspress 2009.
Kirjoitan uusia näkökulmia vanhan raamatun tutkimiseen ja ymmärtämiseen
sunnuntai 31. maaliskuuta 2019
maanantai 25. maaliskuuta 2019
Kuka kirjoitti kirjan valmiiksi? (Who wrote the book such as we now know it?)
Emme kai koskaan saa tietää, kuka tai ketkä kirjoittivat Vanhan testamentin tekstit yhtenäisen kertomuksen muotoon. Tieteessä esitetään kaksi ajankohtaa mahdollisina: toinen on Persian vallan aika 400-luvulla eKr ja toinen on hellenistinen aika 200-luvulla eKr. Itse kallistun jälkimmäiseen seuraavista syistä: Aleksanteri Suuren jälkeisessä hellenistisessä maailmassa 300-luvun lopusta alkaen kansakunnat joutuivat tekemisiin toistensa kanssa entistä enemmän ja yleiskielet aramea ja kreikka olivat lähes kaikkien ulottuvilla. Mutta samalla oli uhkana kreikkalaisen monijumalaisen uskonnon ja ylemmyydentuntoisen kulttuurin leviäminen kaiken yli. Raamatun tekstistä kuultaa läpi anti-kreikkalaisuus. Daavid ja Goljat tarinassa esitetään suuri ja mahtava Goljat "kuuden kyynärän ja vaaksan" pituiseksi (3 metriä 20 senttiä!), ja hän esittää selvästi kuningas Aleksanteri Suurta, jonka myös kerrotaan olleen pitempi muuta kansaa. Hellenistinen maailma oli uhkana seemiläiselle paimentolaiselämälle ja sen tukahduttaminen sai aikaan Vanhan testamentin kirjoittamisen.
Meillä Suomessa näyttää vieläkin olevan vallalla käsitys raamatusta historiallisena kirjana, vaikka tieteessä tämä on jo hylätty. Raamattua pidetään ennen kaikkea kirjallisuutena, ja kirjallisuuden tehtävänä on kertoa tekijänsä käsitys valitun aikakauden tapahtumista. Historiaa ei noina aikoina ollut edes olemassa; oli vain kronikkoja ja kuningasluetteloita, joissa mahdollisesti kerrottiin mitä kukin kuningas oli hallituskaudellaan saanut aikaan. Siksi on turhaa lähteä etsimään esim. Siinain erämaasta valitun kansan reittiä Egyptistä Kaanaan maahan. Se on kertomus, jolla tekijä haluaa kertoa meille jotain. Sama koskee muutakin Vanhan testamentin materiaalia. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko jokin tapahtuma todella tapahtunut vai ei. Vain teksti on oleellinen ja sen sanoma, sillä Jumala itse teki siinä selväksi oman tahtonsa siitä, miten ihmisten tuli elää maan päällä. Eikä vain juutalaisen kansan, vaan maailman kaikkien kansojen, koska hän on ne kaikki luonut. Tästä ei ole epäselvyyttä Vanhan testamentin alkuluvuissa eikä myöhemminkään. Tosin israelilaiset eivät pyrkineet maailmanherruuteen, ainoastaan siihen, että heidän Jumalansa tulisi kaikille tunnetuksi.
Näin alettiin luoda tekstiä vaihtoehdoksi kreikkalaisten maailmanselitykselle. Nuo juutalaiset vanhat ja viisaat porteissa olivat nähneet, miten kuninkaanpalatsin ja jumalan temppelin välinen yhteys johti vain sotaan ja sortoon. Kuningas etsii aina omaa ja dynastiansa etua, niin kuin näemme monissa raamatun kirjoissa ja vaikkapa nykypäivän Syyriassa. Mitä siis tilalle?
Vanhat ja viisaat olivat nähneet ja kokeneet tuon saman hedelmällisen puolikuun alueen paimentolaisten elämää. Siellä heimon vanhimmalla on ainoa auktoriteetti, jota hän käyttää vain elämän säilyttämiseksi heimossaan. Jos joku rohkeni nousta tätä auktoriteettia vastaan, hänet potkaistiin teltasta pihalle ja erämaassa häntä odotti varma kuolema. Ne jotka alistuivat, näkivät toiminnan mielekkyyden, ja saivat osansa heimon hyvinvoinnista. Raamatun käskyt ja säännöt on rakennettu tällaisen elämäntavan pohjalle. Hyvä paimen on läpi raamatun kulkeva punainen lanka ja siinä on selvä viite siihen, miksi Vanha testamentti kirjoitettiin. Hyvä paimen vie laumansa virvoittavien vetten tykö, jossa ne saavat levätä. Tämä sama kuva siirtyy luontevasti Uuteen testamenttiin. Jeesus sanoi: "Minä olen se hyvä paimen ja minä tunnen omani" (Joh.10).
Mutta olisiko meillä mitään johtolankaa siihen, kuka tai ketkä kirjoittivat Vanhaa testamenttia?
Yksi valistunut arvaus voisi olla, että ainakin yksi tekstin kirjoittaja on ollut profeetta Hesekiel. Hänelle annettiin kirjakäärö, jonka hän söi, ja " se maistui suussani makealta kuin hunaja". Hänet lähetettiin puhumaan kirjakäärön sanat israelilaisille. Hesekielille näytettiin Jumalan kirkkaus ja myös se, miten tuo kirkkaus eli Jumalan läsnäolo poistui uskottomasta Jerusalemista (Hes. 10). Myös muut kansakunnat saavat tuomionsa. Israel kuitenkin armahdetaan "minun pyhän nimeni tähden" ja johdatetaan uuteen Jerusalemiin, jonka nimenä on oleva "Herra on täällä" (Hes. 48:35). Tämä on viittaus siihen, että tuo uusi loistava kaupunki ei ole enää maallinen Jerusalem, vaan taivaallinen, jossa Herra on, ja johon kaikki Jumalaa palvelevat kansakunnat - ei vain Israel - kootaan kuoleman jälkeen. Vanhan testamentin viimeiset sanat ennustavat tulevaa: "Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen." (Mal. 3:24)
Merja Merras
Meillä Suomessa näyttää vieläkin olevan vallalla käsitys raamatusta historiallisena kirjana, vaikka tieteessä tämä on jo hylätty. Raamattua pidetään ennen kaikkea kirjallisuutena, ja kirjallisuuden tehtävänä on kertoa tekijänsä käsitys valitun aikakauden tapahtumista. Historiaa ei noina aikoina ollut edes olemassa; oli vain kronikkoja ja kuningasluetteloita, joissa mahdollisesti kerrottiin mitä kukin kuningas oli hallituskaudellaan saanut aikaan. Siksi on turhaa lähteä etsimään esim. Siinain erämaasta valitun kansan reittiä Egyptistä Kaanaan maahan. Se on kertomus, jolla tekijä haluaa kertoa meille jotain. Sama koskee muutakin Vanhan testamentin materiaalia. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko jokin tapahtuma todella tapahtunut vai ei. Vain teksti on oleellinen ja sen sanoma, sillä Jumala itse teki siinä selväksi oman tahtonsa siitä, miten ihmisten tuli elää maan päällä. Eikä vain juutalaisen kansan, vaan maailman kaikkien kansojen, koska hän on ne kaikki luonut. Tästä ei ole epäselvyyttä Vanhan testamentin alkuluvuissa eikä myöhemminkään. Tosin israelilaiset eivät pyrkineet maailmanherruuteen, ainoastaan siihen, että heidän Jumalansa tulisi kaikille tunnetuksi.
Näin alettiin luoda tekstiä vaihtoehdoksi kreikkalaisten maailmanselitykselle. Nuo juutalaiset vanhat ja viisaat porteissa olivat nähneet, miten kuninkaanpalatsin ja jumalan temppelin välinen yhteys johti vain sotaan ja sortoon. Kuningas etsii aina omaa ja dynastiansa etua, niin kuin näemme monissa raamatun kirjoissa ja vaikkapa nykypäivän Syyriassa. Mitä siis tilalle?
Vanhat ja viisaat olivat nähneet ja kokeneet tuon saman hedelmällisen puolikuun alueen paimentolaisten elämää. Siellä heimon vanhimmalla on ainoa auktoriteetti, jota hän käyttää vain elämän säilyttämiseksi heimossaan. Jos joku rohkeni nousta tätä auktoriteettia vastaan, hänet potkaistiin teltasta pihalle ja erämaassa häntä odotti varma kuolema. Ne jotka alistuivat, näkivät toiminnan mielekkyyden, ja saivat osansa heimon hyvinvoinnista. Raamatun käskyt ja säännöt on rakennettu tällaisen elämäntavan pohjalle. Hyvä paimen on läpi raamatun kulkeva punainen lanka ja siinä on selvä viite siihen, miksi Vanha testamentti kirjoitettiin. Hyvä paimen vie laumansa virvoittavien vetten tykö, jossa ne saavat levätä. Tämä sama kuva siirtyy luontevasti Uuteen testamenttiin. Jeesus sanoi: "Minä olen se hyvä paimen ja minä tunnen omani" (Joh.10).
Mutta olisiko meillä mitään johtolankaa siihen, kuka tai ketkä kirjoittivat Vanhaa testamenttia?
Yksi valistunut arvaus voisi olla, että ainakin yksi tekstin kirjoittaja on ollut profeetta Hesekiel. Hänelle annettiin kirjakäärö, jonka hän söi, ja " se maistui suussani makealta kuin hunaja". Hänet lähetettiin puhumaan kirjakäärön sanat israelilaisille. Hesekielille näytettiin Jumalan kirkkaus ja myös se, miten tuo kirkkaus eli Jumalan läsnäolo poistui uskottomasta Jerusalemista (Hes. 10). Myös muut kansakunnat saavat tuomionsa. Israel kuitenkin armahdetaan "minun pyhän nimeni tähden" ja johdatetaan uuteen Jerusalemiin, jonka nimenä on oleva "Herra on täällä" (Hes. 48:35). Tämä on viittaus siihen, että tuo uusi loistava kaupunki ei ole enää maallinen Jerusalem, vaan taivaallinen, jossa Herra on, ja johon kaikki Jumalaa palvelevat kansakunnat - ei vain Israel - kootaan kuoleman jälkeen. Vanhan testamentin viimeiset sanat ennustavat tulevaa: "Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen." (Mal. 3:24)
Merja Merras
perjantai 8. maaliskuuta 2019
Viisauskirjallisuus - Suuren Paaston lukuohjelma (Wisdom literature - the readings of the Great Lent)
Suuri Paasto alkaa troparilla: "Herra, viisauteen ohjaaja, ymmärryksen antaja..." ja tähän teemaan liittyen luetaan Suuren Paaston aikana päivittäin Sananlaskujen kirjaa. Raamatun viisauskirjallisuus kösittää Jobin, psalmit, Sananlaskut, Saarnaajan, Laulujen laulun ja Septuagintassa lisäksi Salomon Viisauden ja Siirakin viisauden kirjan.
Sananlaskuista tunneetuin on ehkä "Herran pelko on viisauden alku" (San.9:10), ja tässä on kysymys siitä, miten palvelijan tulee toimia herransa edessä: hänen tulee osoittaa tottelevaisuutta ja kunnioitusta, ei peloissaan matelemista.
Viisautta ei mikään filosofia tai tiede voi korvata, sillä viisaus on sidoksissa elämään itseensä. Sanan huoleton käyttö on hämärtänyt mielistämme sen alkuperäisen merkityksen. "Onpa viisas lapsi", kuulee joskus sanottavan, mutta tämä on täysin pitämätön väite. Viisaus ei ole sama asia kuin älykkyys tai nokkeluus, sillä viisaus on olemukseltaan sidoksissa elämän kulkuun. Vain vanha voi olla viisas, sillä hän on nähnyt elämän menon ja oppinut siitä. Kaikki vanhat tosin eivät ole viisaita, koska elämänsä voi viettää myös huvitellen ja vastuuta tuntematta. Mutta yleensä ihminen on iän mukana tullut huomaamaan, että kesää seuraa talvi, ja jos ei talveksi ole kerätty ruokaa, seuraa siitä menehtyminen talven mittaan. Tätä viisautta ei nuori vielä tiedä, ja siksi se on hänelle opetettava, jotta hän pysyisi hengissä talvikauden ylitse. Meidän aikanamme tämä tuntuu liioittelulta, mutta muinaisina aikoina se oli vankkaa viisautta, jota ei sopinut ylenkatsoa. Monien muidenkin arkipäivän asioiden merkitys kirkastuu ihmiselle vasta vanhuudessa, jolloin voi olla jo myöhäistä alkaa korjata niitä. Siksi "muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat" (Saarn 12:1).
Viisauslauselmia on kerätty raamattuun, sillä viisaustradition alkuperä on heimoyhteisössä. Mutta viisaus yksin ei pidä yhteisöä pystyssä. Tarvitaan myös auktoriteetti, joka valvoo viisasta elämäntapaa. Erehdys ja väärä toiminta eivät voi tulla kysymykseen, sillä sellainen johtaa vain katastrofiin ja tuhoon. Siksi heimoyhteisön tärkeä koossa pitävä voima on ollut heimon vanhin tai vanhinten neuvosto.
Viisaus ei myöskään ole mitenkään uskontoon sidottu asia. Se ei ole kristillistä sen enempää kuin juutalaistakaan, eikä buddhalainenkaan elämäntapa voi sitä korvata. Viisaus on humaanisuutta sanan parhaimmassa merkityksessä. Viisaus on samaa kaikkialla missä on inhimillistä elämää. Jos joku lause on viisautta täällä, se ei voi olla hulluutta tuolla, vaan se pitää paikkansa myös muualla kuin se on lausuttu. Viisauslauselmia opetettiin kuninkaan pojille, jotta he pystyisivät hallitsemaan, vaikkei heillä vielä elämänkokemusta ollutkaan. Jumalan lahjat hallitsijalle voivat olla vain laki ja viisaus, ja näiden avulla olisi kuninkaan tarkoitus hallita valtakuntaansa.
Kreikkalaiset istuivat mielellään kylpylöissä pohdiskelemassa elämän menoa ja politiikkaa. Siellä käsiteltiin myös elämän kulkuun kuuluvia asioita. Kreikkalaisten filosofien lanseeraama elämänviisaus on nykyisin aika suosittua, mutta se poikkeaa raamatun viisaudesta vain siinä, että filosofiassa ihminen on kaiken mitta, kun taas raamatussa Jumala on viisauden lähde, ymmärryksen antaja. Jos ihminen oppiikin elämänsä kulussa inhimillisen elämän lainalaisuudet, hän ei voi kuitenkaan käsittää kaikkea. Jumalan yksin on viisaus ja valta luomakuntansa ylitse, ja hänen tahdostaan asiat menevät joskus siten, ettei meidän käsityskykymme siihen riitä. Yllättävät kuolemat, maanjäristykset, tulvat ja muut ovat hänen hallinnassaan, ei ihmisten. Olisin valmis myös sanomaan, että hän hallitsee myös ilmastonmuutosta, eivät ihmiset pienine tekoineen.
Merja Merras
Sananlaskuista tunneetuin on ehkä "Herran pelko on viisauden alku" (San.9:10), ja tässä on kysymys siitä, miten palvelijan tulee toimia herransa edessä: hänen tulee osoittaa tottelevaisuutta ja kunnioitusta, ei peloissaan matelemista.
Viisautta ei mikään filosofia tai tiede voi korvata, sillä viisaus on sidoksissa elämään itseensä. Sanan huoleton käyttö on hämärtänyt mielistämme sen alkuperäisen merkityksen. "Onpa viisas lapsi", kuulee joskus sanottavan, mutta tämä on täysin pitämätön väite. Viisaus ei ole sama asia kuin älykkyys tai nokkeluus, sillä viisaus on olemukseltaan sidoksissa elämän kulkuun. Vain vanha voi olla viisas, sillä hän on nähnyt elämän menon ja oppinut siitä. Kaikki vanhat tosin eivät ole viisaita, koska elämänsä voi viettää myös huvitellen ja vastuuta tuntematta. Mutta yleensä ihminen on iän mukana tullut huomaamaan, että kesää seuraa talvi, ja jos ei talveksi ole kerätty ruokaa, seuraa siitä menehtyminen talven mittaan. Tätä viisautta ei nuori vielä tiedä, ja siksi se on hänelle opetettava, jotta hän pysyisi hengissä talvikauden ylitse. Meidän aikanamme tämä tuntuu liioittelulta, mutta muinaisina aikoina se oli vankkaa viisautta, jota ei sopinut ylenkatsoa. Monien muidenkin arkipäivän asioiden merkitys kirkastuu ihmiselle vasta vanhuudessa, jolloin voi olla jo myöhäistä alkaa korjata niitä. Siksi "muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat" (Saarn 12:1).
Viisauslauselmia on kerätty raamattuun, sillä viisaustradition alkuperä on heimoyhteisössä. Mutta viisaus yksin ei pidä yhteisöä pystyssä. Tarvitaan myös auktoriteetti, joka valvoo viisasta elämäntapaa. Erehdys ja väärä toiminta eivät voi tulla kysymykseen, sillä sellainen johtaa vain katastrofiin ja tuhoon. Siksi heimoyhteisön tärkeä koossa pitävä voima on ollut heimon vanhin tai vanhinten neuvosto.
Viisaus ei myöskään ole mitenkään uskontoon sidottu asia. Se ei ole kristillistä sen enempää kuin juutalaistakaan, eikä buddhalainenkaan elämäntapa voi sitä korvata. Viisaus on humaanisuutta sanan parhaimmassa merkityksessä. Viisaus on samaa kaikkialla missä on inhimillistä elämää. Jos joku lause on viisautta täällä, se ei voi olla hulluutta tuolla, vaan se pitää paikkansa myös muualla kuin se on lausuttu. Viisauslauselmia opetettiin kuninkaan pojille, jotta he pystyisivät hallitsemaan, vaikkei heillä vielä elämänkokemusta ollutkaan. Jumalan lahjat hallitsijalle voivat olla vain laki ja viisaus, ja näiden avulla olisi kuninkaan tarkoitus hallita valtakuntaansa.
Kreikkalaiset istuivat mielellään kylpylöissä pohdiskelemassa elämän menoa ja politiikkaa. Siellä käsiteltiin myös elämän kulkuun kuuluvia asioita. Kreikkalaisten filosofien lanseeraama elämänviisaus on nykyisin aika suosittua, mutta se poikkeaa raamatun viisaudesta vain siinä, että filosofiassa ihminen on kaiken mitta, kun taas raamatussa Jumala on viisauden lähde, ymmärryksen antaja. Jos ihminen oppiikin elämänsä kulussa inhimillisen elämän lainalaisuudet, hän ei voi kuitenkaan käsittää kaikkea. Jumalan yksin on viisaus ja valta luomakuntansa ylitse, ja hänen tahdostaan asiat menevät joskus siten, ettei meidän käsityskykymme siihen riitä. Yllättävät kuolemat, maanjäristykset, tulvat ja muut ovat hänen hallinnassaan, ei ihmisten. Olisin valmis myös sanomaan, että hän hallitsee myös ilmastonmuutosta, eivät ihmiset pienine tekoineen.
Merja Merras
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)