Meille Suomessa on itsestään selvää, että halutessamme voimme tarttua suomenkieliseen raamattuun ja lukea sieltä, mitä itse haluamme. Tämä käytäntö on peräisin luterilaisesta kirkosta. Ortodoksisissa kulttuureissa se ei ole ollut aina itsestään selvää. Vielä 100 vuotta sitten raamattuun tutustuminen tapahtui kirkossa, missä jumalanpalveluksessa luettiin raamattua ja ihmiset ottivat sen vastaan kuunneltuna, ei itse luettuna. Näin oli alusta alkaen: raamattua kuunneltiin. Suomen kansa osasi osia raamatusta ulkoa, koska oli kuunnellut niitä paljon, ei itse lukenut.
Vasta 1800 luvun lopussa raamattu oli saatavilla itse luettavaksi Pipliaseuran käännös-, painatus- ja jakelutyön ansiosta. Myös kirkkoslaavinkielinen raamattu käännettiin tuolloin venäjäksi. Raamatun kääntäminen jokaisen omalle äidinkielelle on ollut hyvä asia, vaikka sekin on tuottanut ongelmia: käännetystä tekstistä voi joku löytää asioita, joita ei ole alkutekstissä. Monet alkukieliset sanat ja sanaleikit olivat kuultuina helposti ymmärrettäviä, mutta meillä ne ovat yliopistokoulutuksen saaneiden asiantuntijoiden hallussa, jos sielläkään. Onneksi raamattu – ainakin Uusi testamentti ja psalmit – on kirjoitettu siten, että sen pääkohdat tulevat aina oikein ymmärretyiksi, oli kieli mikä tahansa.
Kuunteleminen oli se tapa, jolla kansa sai haltuunsa uudet aatteet ja vanhat tarinat. Tämä tapahtui nuotiolla istuen, tai jossain tilassa kokoontuen. Lähi-idässä miehet istuivat kahviloissa, ja yksi korkeammalle asetettu tuoli oli tarkoitettu lukijalle, jota muut kuuntelivat. Tämä on vieläkin Lähi-idässä nähtävisssä. Kirkko omaksui alusta alkaen tämän tavan, ja vanhoissa kirkoissa näkyy vieläkin korkealla paikka, josta evankeliumia ja muita kirjoituksia luettiin. Paikka näyttää meikäläisittain saarnatuolilta, mutta se oli nimenomaan tekstien lukemista, ei saarnoja varten. Luostareissa tämä käytäntö on vielä voimassa aterioiden aikana, vaikka lukija ei yleensä kovin korkealta tekstiä kuulutakaan. Kuunneltu painui hyvin mieleen aikana, jolloin ei ollut kokoaikaista informaatiotulvaa sitä hajottamassa kuten meillä nykyisin.
Kirkkoon syntyi jo varhain lukemisen sykli, joka palveli raamatun oikeaa ymmärtämistä. Ja sama teksti kertautui joka vuosi. Jos osallistui sunnuntaisin ja juhlina yhteiseen jumalanpalvelukseen, sai vuoden mittaan täyden annoksen tietoa raamatun sisällöstä ja hymnit selittivät sitä siten kuin kirkko oli sen alunperin tulkinnut. Juhlan ja sunnuntain liturgian ensimmäinen osa oli pyhitetty raamatun luvulle. Kun ensin oli opetus kuultu, saatettiin sen antamien ohjeiden mukaisesti siirtyä toiseen osaan eli murtamaan leipää ja nauttimaan viiniä.
Ortodoksinen kirkko on parhaiten säilyttänyt alkuperäisen raamatun kuulemistavan. Alkukirkko jo rakensi lektionaarioita, joista seurakunnan lukija (lektor) sai tiedon siitä, mitä oli milloinkin luettava. Lukija otti usein kirkon ainoan evankeliumin ja epistolakirjan kotiinsa harjoitellakseen siellä tulevan sunnuntain tekstien lukua. Tästä meille on säilynyt tietoa varhaisissa marttyyrikertomuksissa. Kun keisarin edustajat sitten tulivat kirkkoon ja vaativat saaliikseen kirkon pyhiä kirjoja, saatettiin sanoa, että kirjat ovat lukijan kotona. Ja lukija oli silloin tietysti hengenvaarassa...
Kun raamatussa puhutaan mietiskelystä tai muistelemisesta, on sanan takana hepreankielen haga, joka tarkoittaa kirjaimellisesti mutista itsekseen. Tämä taas tarkoittaa, että henkilö toistaa kuulemiaan lauseita niitä hiljaa mutisten. Hän ei siis pohdiskele, mitä tämä mahtaa tarkoittaa, vaan hän toistaa sitä, minkä on kuullut ja siten painaa sen syvemmälle mieleensä. Tämä sana esiintyy esim. psalmeissa 1:2, 63:7 ja 77:13.
Pitäisikö meidän siis lukea kotona raamattua? Ortodoksiseen kalenteriin on merkitty kullekin päivälle omat lukukappaleensa, joita voi kotona lukea, jos ei kirkkoon pääse. Ja voihan raamattua lukea isoina annoksina, jotta tietäisi, mitä siellä on. Mutta jos ryhdyt miettimään, mitä tämä kohta sinulle tarkoittaa, ja alat selittää sitä peilaten itseesi, saatat mennä metsään. Raamattua ei ole kirjoitettu meitä varten – tosin meillekin – vaan aivan toisenlaisille ihmisille toisenlaisessa maailmantilanteessa. Sen opetus on tarinoissa, joilla on alku ja loppu, eikä yksittäisiä lauseita ole lupa irrottaa kokonaisuudesta.
Kuunteleminen on myös nykyisin aika yleistä, esim. podcastien ja äänikirjojen kautta. Raamattukin on saatavissa äänikirjana. Myös tarinat ovat nykyisin muotia, ja sitä ne ovat olleet aina. Kun kerrotaan tarinaa, samalla tiedotetaan siitä ilmi käyvää ideaa tai tapahtumaa. Näin on ollut aina, myös raamatussa.
