Filosofia on nyt kovassa huudossa. Ihmiset etsivät filosofeilta vastauksia ihmisenä olemisen ongelmiin. Ennen muuta: miten saavuttaa hyvä elämä? Vastaus on yleensä sama: älä tee vahinkoa toisille, elä sopusoinnussa luonnon kanssa, kunnioita kaikkia ihmisiä. Näinkö se siis onnistuu? Entäpä ihmiskuntaa jatkuvasti uhkaavat vaarat: ilmastonmuutos, luontokato, jatkuvat sodat, luonnonkatastrofit, rakkaiden ihmisten äkillinen kuolema, vakavat sairaudet jne. Mitä filosofia voi niille? Korkeintaan sanoa, että kestä kaikki. No, muutakaan vaihtoehtoa ei ole näille luetelluille ongelmille.
Entäpä sitten yleinen sanonta: jokainen on oman onnensa seppä? Onko niin? No, ei varmasti, sillä ihmisen onni ei riipu yksin hänen tekemisistään, vaan lukuisista ulkoisista ja sisäisistä tekijäistä. Vaikka kuinka taot onnea itsellesi, voi kulman takana odottaa katastrofi, jota et osannut ottaa lukuun, ja onnesi on mennyttä.
Mikseivät filosofiat sitten kelpaa
kristitylle? Onhan siellä paljon hyvää ja raamatulle rinnakkaista
asiaa. Siksi, että raamattu on kirjoitettu hellenistisen maailman
(300-200 eKr) aikana nimenomaan vastapainoksi tuolloin kaikkialla
opetettavalle filosofialle. Raamatun tarkoituksena on osoittaa Luoja-Jumalan suvereenisuus
maailman historiassa ja ihmisten elämässä, ja osoittaa filosofiat
vain jonkun ihmisen ajatusrakennelmaksi. Tästä puhuu Paavali vakuuttavasti 1. Korinttilaiskirjeensä alussa.
Mitä raamatulla sitten olisi sanottavana onnellisen elämän etsijöille? Sieltä käy ilmi, että ihminen ei ole mitään. Hän on vain työkalu Jumalan kädessä, pian pois heitettävä, ja katoava. Vain Jumala, joka työkalua käyttää, saa jotain aikaan. Sinä olet täällä väliaikaisesti, tullut maasta ja maahan palaava. Mitään pysyvää et itse saa täällä aikaan. Vain Jumalan sanat – se minkä hän istuttaa – on olemassa ikuisesti, eivät ihmisten pysyviksi aiotut projektit. Ainoa pysyvä on Jumalan laki ja opetus, ja sen löydät raamatusta, et filosofiasta. Tämän lain ydin on siinä, että pyrit auttamaan apua tarvitsevia, jos se sinusta riippuu. Ja kuljet tätä tietä nuoruudesta aina hamaan vanhuuteen. Kristinusko on nimittäin tie, ei vain pelkkä usko. Näin täytät sen, mitä ihmiselle on raamatussa annettu tehtäväksi. Sinun ei tarvitse yrittää tehdä opetuslapsia Kristukselle. Matt. 23:15 varottaa: ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.” Tämä oli tietysti juutalaisille sanottu, mutta nykyaikana se käy myös erilaisiin kristillisiin kuppikuntiin houkutteluun. Ortodoksiseen kirkkoon liittymistä ei myöskään tule propagoida. Sinun tehtäväsi on ainoastaan synnyttää omat lapsesi ja varjella heidät raamatun opetuksessa. Jumala tekee itse omat opetuslapsensa niin kuin itse haluaa. Muista miten varhaiskirkko sai uudet jäsenensä: he näkivät miten kristityt elivät ja huomasivat tämän elämän seuraamisen arvoiseksi. Näkevätkö kirkon ulkopuolella olevat ihmiset nyt ortodoksien elämän sellaiseksi, että sitä kannattaa seurata?
Mitä sitten pitäisi ajatella ortodoksisen kirkon pyhistä isistä, jotka käyttivät kreikkalaista filosofiaa selittäessään Jumalan olemusta ja ihmisten ja Jumalan suhdetta? Silloin kun kristinusko syntyi, oli ainoana korkeimman opetuksen ahjona kreikkalaiset akatemiat ja niiden filosofi-opettajat. Koska isät eivät osanneet hepreaa eivätkä tunteneet juutalaista kulttuuria, oli luonnollista, että filosofia oli ensisijainen tiedon lähde. Tiedämme kuitenkin, että isät viettäessään aikaa luostareissa ammensivat tietoa myös raamatun opetuksesta. He pyrkivät yhdistämään oppimaansa filosofiaa raamatun totuuksiin. Näin syntyivät ortodoksisen kirkon dogmit, joihin olemme nyt sidotut. Tosin myös muut kirkot – myös luterilainen – ovat samalla tiellä, sillä varhaiskirkko oli kaikille yhteinen, ja filosofiasta ei haluttukaan päästä eroon. Se nähtiin teologian palvelijana; philosophia ancilla theologiae toisteltiin kaikkialla missä kristinuskoa opetettiin.
Mitä sitten on teologia? Huomionarvoista on, että ortodoksisessa maailmassa vältetään teologia sanan käyttöä kun puhutaan kirkon työntekijöistä ja oppilaitoksista. Venäjällä oli ja on hengellisiä seminaareja ja akatemioita. New Yorkissa Pyhän Vladimirin ortodoksisessa seminaarissa valmistuu jumaluusopin maistereita: Master of Divinity. Tämä siksi, että sana teologia oli kirkossa varattu toiseen tarkoitukseen. Evankelista Johannes on saanut lisänimen teologi, koska hän välittää Jumalan Sanat (theou logoi) eli raamatun opetuksen. Tästä puhuin edellisessä blogissani. Vasta keskiaika ja skolastiikka alkoivat laajentaa teologia-käsitteen kaikkeen kristinuskon tutkimiseen. Itse yritin välttää saamasta oppiarvoa teologiassa, sillä mielestäni on Jumalan pilkkaa nimittää ihmistä teologiksi. Koska yliopistolliset arvosanani olivat myös historiassa ja vanhoissa kielissä, oli mahdollista saavuttaa filosofian tohtorin arvo. Ja korjaan jokaisen, joka yrittää antaa minulle teologian tohtorin arvon! Annan sen vain ja ainoastaan Johannes Teologille!
