Usein ihmiseltä kysytään: Uskotko Jumalaan? Tähän on kuitenkin vaikea vastata, sillä ensin pitäisi määritellä, minkälaisesta jumalasta on kyse. Raamatussakin asia on moniselitteinen, mutta ei kuitenkaan ylivoimaisen vaikea. Yritän tässä vähän avata asiaa.
Raamatun alkulehdeltä luemme ”Alussa loi Jumala (Elohim) taivaan ja maan...” Miksi Jumala on alkutekstissä monikollinen? Sitä on selitetty aikojen kuluessa monella tavalla, mutta vain yksi selitys on looginen. Sanan yksikko on el tai eloah, joka on merkinnyt muinaisessa Lähi-Idässä jumalaa yleensä, sillä kaikilla kansakunnilla oli omat jumalansa. Tämän el-sanan monikko ”elohim” on nimitys yhdelle, kaikkien yläpuolella olevalle jumaluudelle, jolla ei ollut nimeä eikä ihmisillä hänestä käsitystä, koska ihmisten mielissä häilyi jumalten moninaisuus. Hänessä oli kaikki se, mitä jumalissa on yhteensä. Tämä Jumala, Elohim, ilmoittaa itsensä vähitellen kertomuksen edetessä, antaen myöhemmin tiedon oikeasta nimestään: Jhvh, ”minä olen”. Sillä tarkoitetaan, että vain yksi on olemassa aina, kun taas ihmiset tai muut jumalat ovat katoavaisia. Ihmisistä ei raamatussa voikaan käyttää ilmaisua ”minä olen”, sillä heprean kieli ei sellaista tunne. Jos tarkoitetaan esim. ”minä olen rohkea” tai ”minä olen kotona”, asia ilmaistaan sanoilla ”minä rohkea” tai ”minä kotona” ilman verbiä.
Raamattu haastaa myös monijumalaisuuden ja opettaa, että on olemassa vain yksi todellinen Jumala. Ylimmälle jumaluudelle annettiin hänen itsensä ilmoittama nimi jhvh, lausuttuna muodossa Jahve: ”Kuule Israel, Jhvh on meidän Jumalamme, Jhvh yksin.” (5.Moos. 6:4) Siksi tätä nimeä ei koskaan panna monikkoon.
Varmaankin Israelin heimoilla oli muinoin omat jumalansa – miksei heillä kun kaikilla muillakin oli? Puhutaanhan patriarkkakertomuksissa esim. kotijumalista (terafim, esim. 1.Moos. 31:19. Uudessa käännöksessä on käännetty ”jumalankuvat” tarkoittaen pieniä jumalapatsaita, joiden uskottiin tuovan onnea talolle). Mutta kun raamattu kirjoitettiin hellenistisellä ajalla, oli tilanne jo toinen, ja Israel oli omaksunut yksijumalaisuuden. Kreikalla ja Roomalla oli omat jumalansa ja jumaltarustonsa, joissa sankaruus oli tärkein tavoiteltava hyve. Raamattu haluaa haastaa tämän näkemyksen. Paras esimerkki tästä on Daavidin tarina. Jos hän olikin sankari alussa, kertomus paljastaa, että hänen sankaruutensa osoittautui huteraksi ja sai lopulta aikaan vain pahaa. Mikään sankaruus ei ole ikuista, vaan katoavaa. Vain hyvyys ja toisten ihmisten kunnioittaminen saa aikaan pysyvää rauhan tilaa. Tähän raamattu pyrkii lukuisilla kertomuksillaan. Se ottaa kuitenkin huomioon, että ihminen ei aina pysty hyvyyteen, ja tarjoaa lääkkeeksi katumuksen ja anteeksiannon. Niin myös Davidin tarinassa.
Vähitellen raamatun kertomuksen edetessä Jumalan olemus alkaa saada uusia piirteitä. Kun tullaan Siinain vuorelle, Jumala antaa kansalle lakinsa, joka ilmentää hänen olemustaan rauhan, hyvän tahdon ja rakkauden Jumalana. Patsasta tai kuvaa ei hänestä saa tehdä, vaan hänen olemuksensa on läsnä vain hänen käskyissään, jotka sijoitettiin arkkuun. ”Liiton arkku” toimi ikäänkuin patsaan jalustana. Sen yläpuolella oli kuitenkin tyhjä tila, ei mitään patsasta, vain kerubit vartioimassa tuota tyhjää tilaa. Jumala, jota kuvataan sanoilla shekina tai kreikaksi doksa, ilmestyy ”liitonarkun kannen yläpuolella” (2. Moos.37:6-9; 3.Moos. 16:2b). Nämä em. sanat tarkoittavat loistoa, kirkkautta ja kunniaa, eivät siis mitään maallista, silmin nähtävää henkilöä. Israelin kansalle annetaan se tieto, että Jumalaa ei voi kukaan nähdä, mutta se joka noudattaa hänen antamiaan käskyjä, tulee näkemään hänet kunniassa hänen taivaallisessa valtakunnassaan, joka ilmestyy aikojen lopulla.
Septuaginta kääntää Jumalan nimen Jhvh kreikaksi: ho Kyrios, herra, tarkoittaen tällä kuninkaalle annettua titteliä, kaiken hallitsijaa, ja sitähän raamatun Jumala on. Muista kuin Israelin Jumalasta raamattu käyttää sanaa el, Septuagintassa ho theos, monikossa hepr. elim, kr. theoi. Kun puhutaan Israelin Jumalasta saatetaan käyttää tämän el-sanan määrättyä muotoa ha-el. Näin tehdään ero Israelin Jumalan ja muiden jumalten välillä. Raamatussa Jumala esiintyy usein nimellä Jahve Elohim. Septuagintassa tämä on käännetty ho Kyrios Theos, meillä suomennettuna Herra Jumala.
Tästä
pienestä selvityksestä käy ilmi, että raamattua ei voi ymmärtää
eikä selittää käännösten avulla. Vain alkutekstissä ovat ne
ilmaisut, jotka selittävät tekstin niin kuin sen tekijä on
tarkoittanut. Siksi papeiksi aikoville – joiden oletetaan
selittävän raamattua - on aina yritetty opettaa hepreaa, vaikkakin
usein heikolla menestyksellä. Septuaginta eli raamatun ensimmäinen
käännös kreikaksi, ei ole alkutekstin veroinen. Siitä kyllä
käyvät ilmi suuret linjat, mutta ei koskaan pienet yksityiskohdat.
Jos vastauksesi tuohon otsikon kysymykseen on: Kyllä uskon, mutta omalla tavallani, niin se merkitsee sitä, että uskot epäjumalaan, itse luomaasi jumalhahmoon. Vain raamatun Jumala on ”minä olen”, muut jumalat katoavat kuin savu tai aamukaste.
Usein kysytään myös, onko Islamin jumala Allah sama kuin kristittyjen Jumala? Arabiankieliset kristityt käyttävät Jumalastaan samaa sanaa kuin Islam: Allah. Koska Koraani sanoo painokkaasti, että on vain yksi Jumala, Allah, ei ole mitään syytä ajatella etteikö tämä olisi sama kuin kristittyjen Jumala. Toinen asia sitten on, onko Allahin sanoma Koraanissa sama kuin kristittyjen Jumalan sanoma raamatussa.Tätä sietää miettiä...
