Raamatussa puhutaan usein avioliitosta sekä myös avioliiton ulkopuolisista suhteista, joita nimitetään sanalla porneia. Avioliitto asetetaan esikuvaksi ja kaikki muut suhteet ovat porneiaa. Mistä tässä on kysymys? Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa vertaukset portosta ja porneiasta tarkoittavat Jumalan kansaa, joka ryhtyy seuraamaan muita jumalia. Sekä aviorikos että epäjumalanpalvelus ovat samaa juurta. Molemmissa on kyse uskottomuudesta sille, joka on ottanut huolehtiakseen toisesta. Avioliittoa solmittaessa luvataan, että minulla on vapaa tahto ja vakava mieli astua tähän liittoon. "Kovasydämisyyden tähden" (Matt.19) avioliitto voi myös purkautua. Vaikka kasteessa ihminen on luvannut seurata Kristusta, hänestä voi myös erkaantua "kovasydämisyyden tähden". Silloin on päämäärään eli iankaikkiseen elämään pääseminen vaakalaudalla.
Avioliittolla on kolme tarkoitusta: lasten synnyttäminen ja kasvattaminen, puolisoiden keskinäinen tukeminen sekä perheen mahdollisuus olla henkiseksi tai aineelliseksi avuksi niille, jotka tarvitsevat tukea. Ortodoksisessa avioliittoon vihkimistoimituksessa on määrätty luettavaksi ote Paavalin kirjeestä efesolaisille (5:20-33), jossa hän vertaa avioliittoa Kristuksen ja Kirkon väliseen liittoon. Aviomiestä verrataan Kristukseen ja vaimoa kirkkoon, joten mies on vaimon pää eikä seurakunta voi olla olemassa ilman Kristusta ja hänen lakiaan. Tämä sama kielikuva on esillä 2.Kor.11:2 ja myös Ilm. 21:1-3, joten se on aika yleinen ja ansaitsee siksi huomiota.
Uudessa raamatunkääännöksessä on yritetty sievistellä alkuperäinen lause "Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset niin kuin Herralle" muotoon "Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon..." Joskus papit ovat omavaltaisesti vaihtaneet annetun epistolan ja lukevat sen sijaan 1. korinttilaiskirjeen 13. luvun rakkauden ylistyksen, koska eivät halua julistaa vanhanaikaista alistumista. No, onhan rakkaus hyvä asia, mutta Jumalan laille alistuminen vaatii jokapäiväistä työtä. Mielikuva, joka meille tulee sanasta olla miehelle alamainen, alistettu, on aikojen saatossa saanut negatiivisen merkityksen, koska miehet ovat käyttäneet ylivaltaansa usein väärin. Mutta kyllä tuossa samassa efesolaiskirjeen kohdassa kerrotaan myös, miten sitä käytetään oikein: "Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta... Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään."
Avioliitto on kadottanut nykyaikana paljon arvostuksestaan. On tapana asua yhdessä vuosikaudet ja tehdä muutama lapsikin ennen kuin teennäisen polvistumiskosimisen jälkeen voidaan ajatella avioliittoa. Voisi jopa sanoa, että avioliitto instituutiona on menettänyt merkityksensä. Tasa-arvon vaatimus on ajanut sen kumoon, ja puolisot näyttävät taistelevan siitä, kumman tahto on tärkeämpi. Ja naiset tietysti voittavat... Myös Jumalan ja Kirkon välisessä liitossa Kirkko näyttää haluavan sanoa viimeisen sanan eikä Jumala - eli siis hänen Sanansa. Jumalan lakia on kirkossa alettu selittää itselle parhaiten soveltuvalla tavalla. Näin on tehty mm. samaa sukupuolta olevien avioliittovaatimuksessa. Ei tässä tilanteessa parane julistaa Paavalin efesolaiskirjettä! Mutta jos avioliitto on kriisissä, myös ne kolme avioliiton tarkoitusta joutuvat kriisiin: lapset eivät saa perheessä tarvitsemaansa elämisen esikuvaa, puolisot eivät etsi toistensa hyvää, ja perheen ulkopuolinen maailmakaan ei saa sitä tukea, minkä tasapainoinen perhe voi muille antaa.
Meitä kehotetaan tarkkailemaan itseämme, eikä naapureita ja muita ihmisiä, miten he noudattavat lakia. Autuas on se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa tämän käskyjä noudattaneena (Luuk.12:42-44). Usko ei siis raamatussa ole sitä, mitä ajattelemme, mielessämme pidämme totena tai tunnustamme suullamme. Ei, usko on sitä, että myös teemme niin kuin meitä on Herran laissa käsketty tekemään.
Merja Merras
