Onko ihminen alunperin ollut hyvä vai paha? (Has a man originally been good or bad?)

 Satuin lukemaan kirjan Hyvän historia, tekijänä Rutger Bregman. Kirjassa pyritään lukuisin tutkimuksin osoittamaan, miten ihminen on historiansa aamuhämärissä ollut kanssaihmisiinsä myönteisesti suhtautuva, avulias ja kunnollinen. Jos nykyisin esitetään kysymys, olemmeko me ihmiset todella tällaisia, on vastauksena useimmiten, no ei todellakaan. Me olemme itsekkäitä, aina tappeluun valmiita, toisiamme syöviä varsinaisia paskiaisia. Jos joku yrittää tehdä jotain hyvää, niin ajatellaan, että se vain tekee noin antaakseen itsestään hyvän vaikutelman, tai sillä on varmasti tässä joku itsekäs taka-ajatus.

Miksi me ajattelemme nyt näin, jos alunperin olimme toisillemme ystävällisiä? Bregman esittää syyksi erityisesti uutiset, joita herkeämättä seuraamme ja jotka ruokkivat meissä ajatusta siitä, että ihmiset tekevät pahaa kaiken aikaa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Uutiset ahdistavat ja myrkyttävät mieliämme. Koska uutiset ovat aina epäkohtien esille tuomista, ne vääristävät ajattelumme ihmisten todellisuudesta. Emme sentään joka hetki ole pahaa tekemässä, vaan varsin paljon ihmiset tekevät myös hyvää.

Alussa ihmiset olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka tarvitsivat toistensa tukea elantonsa hankkimiseen. Työt oli jaettu, jotta saataisiin maksimaalinen tulos. Ei kannattanut ryhtyä pullikoimaan vastaan, koska jos yksi ryhtyi hankalaksi, siitä seurasi, että koko järjestelmä horjui.

Samaa kertoo raamattu. Alussa oli vain paimentolaisia, jotka etsivät laumalle hyviä laitumia ja kaivoivat tarpeellisia kaivoja. Kaikki osallistuivat elannon saamiseen. Ryhmää johti sen vanhin, patriarkka, jonka auktoriteetti oli horjumaton. Hän hoiti tehtäväänsä kaikkien parhaaksi, jakoi, määräsi, huolsi ja ratkaisi kiistakysymykset. Ilman häntä kaikki olisi ollut epävarmaa. Uusin nykyajan harha on se, että työyhteisöjä voitaisiin hoitaa ilman esimiestä. Mitähän siitäkin tulee? Jokainen pelaisi omaan pussiinsa.Varsinkin kun työikäisiltä puuttuu se elämän kokemus, jota patriarkalla – tai meidän aikamme eläkeläisillä - oli yllin kyllin. 

Kun paimentolaiselämän kilpailijaksi tuli maanviljelys ja kaupunkilaiselämä ja sitä hallitseva kuningas, alettiin mennä alaspäin kovaa kyytiä. 1.Sam. 8:11-18 kertoo selkeästi, mihin kuningasvalta johtaa, mutta Israelin kansa halusi kuitenkin kuninkaan ”koska kaikilla muillakin on”. Hyvinhän tämä seikkailu ei päättynyt, sillä kaikki kuninkaat olivat toistensa kaltaisia ja lopulta suurvalta tuli ja valloitti koko maan. Israelin ja Juudan profeetat yrittivät saada kansan taas jaloilleen jatkamaan elämää paimentolaisuuden ihanteiden mukaisesti. Hesekielin kirjan 34 luku kertoo hyvän paimenen ominaisuuksista. Tämä ajattelu kantaa Uuteen testamenttiin asti, missä Jeesus toteuttaa hyvän paimenen kuvan täydellisesti. 

Kristinusko siis vei eteenpäin hyvän ihmisen ideaa – kunnes sen pysäytti kirkkoisä Augustinus perisyntiopillaan. Hän julisti ihmisen synnynnäistä pahuutta, syntisyyttä ja kieroutta. Kirkko meni tähän mukaan, myös ortodoksinen kirkko, joka munkkilaisuuden kautta julisti ihmisen jatkuvaa ja päättymätöntä syntisyyttä. Syntien katuminen asetettiin ihmisen elämän perusvireeksi. Eihän siinä oikein ehdi tehdä hyvää lähimmäisilleen, jos joka hetki pitää rypeä oman syntisyytensä alhossa. Minua on aina puhutellut ehtoollisrukouksissa olevat lauseet: ”Ole minulle armollinen, ei vain siksi, että minä olen heikko, vaan myös senkin tähden että minä olen sinun luotusi... Pelasta minut hyvyytesi tähden.”

Miten voisimme vahvistaa meissä olevaa alkuperäistä hyvää ja suitsia pahaa? Siihen vastaa seuraava tarinanpoikanen:

Isoisä: ”Minussa taistelee kaiken aikaa kaksi sutta: toinen on paha, ahne, kateellinen ja ylimielinen. Toinen on hyvä, rakastava, antelias, rehellinen ja luotettava. Nämä sudet taistelevat myös kaikkien muiden ihmisten sieluissa.

Pojanpoika: Kumpi susi voittaa?

Isoisä: Se jota sinä ruokit.”

 

Merja Merras

 

 

 

 

 

Keskustelu (A discussion concerning same-sex marriages)

Joudun joskus keskusteluihin ihmisten kanssa, joilla on varmat mielipiteet raamatusta. Kun keskustelemme lähemmin käsiteltävästä asiasta, voivat mielipiteet muuttua – tai ainakin tarkentua. Esitän tässä viimeisimmän keskusteluni raamatun arvovallasta. Keskustelu sai alkunsa – kuten niin usein tapahtuu - homoliittojen sallimisesta.

Se toinen: Jos sinulta kysytään mielipidettä homoliitoista, niin mitä vastaat?

Minä: Sanon, että jokainen saa tehdä niin kuin itse haluaa, mutta omia raamatun tekstin vastaisia päätöksiä ei pidä perustella toisilla raamatun sanoilla eikä myöskään niillä selityksillä, joilla pyritään raamatun alkuperäinen teksti mitätöimään.

Se toinen: Mutta onhan meillä yliopistoissa ihan tieteellinen raamatuntutkimus, joka viime aikoina on antanut ymmärtää, että homokielteiset kohdat eivät enää nyky-yhteiskunnassa ole voimassa, koska ne ovat oman aikansa tuotteita ja vastaavat oman aikansa ongelmiin.

Minä: Raamatussa sanotaan useissa kohdin, että Jumalan käskyt ovat voimassa aina ja kaikkialla, sillä ihminen on sama asuipa hän missä päin maailmaa tahansa ja millä aikakaudella tahansa. Hyvä esimerkki tästä on Abrahamille annettu käsky uhrata poikansa Iisak (1.Moos. 22). Käskyllä tietenkin koeteltiin Abrahamin uskollisuutta, mutta kertomuksessa se toimii opetuksena Jumalan käskyjen ehdottomuudesta.

Se toinen: Mitä sanot siihen, että tieteen mukaan raamatun eri osat on kirjoitettu eri aikakausina ja koottu yhteen vasta meidän aikanamme? Eikö siis raamattu edusta ihmiskunnan eri vaiheita? Lisäksi raamatun ulkopuolelle on jätetty monia kirjoituksia, joista näkee, että mielipiteitä on ollut erilaisia eri aikoina.

Minä: Yleisen tieteellisen käsityksen mukaan Vanha testamentti on kirjoitettu sellaiseksi kuin me sen nyt tunnemme 300-luvulla eKr. tai vaihtoehtoisesti 500-luvulla eKr. Itse kannatan 300-lukua, sillä se selittää sen mihin raamattua tarvittiin ja miksi se sai syntynsä. Tuolloin hellenistisen kulttuurin perustana olivat kreikankieliset eepokset Ilias ja Odysseia, jotka kuuluivat jokaisen kouluja käyneen henkilön sivistykseen. Nuo eepokset ihannoivat sankaruutta ja esittivät jumalat mielivaltaisina hallitsijoina jäljitellen tuon ajan kuninkaita. Raamattu on syntynyt seemiläisen kulttuurin piirissä, ja sen tarkoituksena oli tuoda vaihtoehto vallitseville macho näkemyksille, ja osoittaa, että vain yksi Jumala hallitsee maailmaa ja kaikkia sen kansoja. Sankaritkin ovat vain ihmisiä heikkouksineen. Tuo yksi Jumala on antanut lakinsa ihmiskunnan noudatettavaksi, alkaen Israelista. Lain noudattamisen kielteiset ja myönteiset puolet esitetään kertomuksin, niin kuin opetus on kaikkina aikoina annettu.

Se toinen: Mutta onhan Vanhassa testamentissa useita macho miehiä, kuten kuningas Daavid, joka surmasi surutta vihollisiaan?

Minä: Raamatun kertomukset on luettava kokonaisuuksina eikä episodeina. Daavid aloitti ”uransa” paimenpoikana ja Jumalan lakia noudatten eteni aina kuninkaaksi asti. Mutta sitten hän erehtyi kuvittelemaan suuria itsestään ja alkoi käyttäytyä itsevaltaisesti. Muista vaikka Batseban juttua. Lopulta hän nöyrtyi Jumalan edessä (Ps. 51) ja sai armosta säilyttää kuninkuutensa, vieläpä hänelle luvataan omasta dynastiastaan suurkuningas. Mutta tämä tuleva ei ole antiikin tarujen mukainen kuningas, vaan aivan toisenlainen ja toisenlaiseen maailmaan viittaava.

Se toinen: Mihin oikeastaan Vanhaa testamenttia tarvitaan, jos Jumalan ihmisille antamat lait on esitetty Uudessa testamentissa, esim. vuorisaarnassa, kattavasti?

Minä: Vanhaa testamenttia tarvitaan, jotta ihminen muinaisen historian avulla ymmärtäisi, miten heikko ja kyvytön hän on ratkaisemaan omia tai maailman ongelmia. Suurvallat seuraavat toisiaan ja ihminen musertuu niiden sotilassaappaiden alle. Ihminen esitetään hukkuvana olentona, jolla ei ole pelastusta näköpiirissä. Mutta Vanhan testamentin ihmisille on kuitenkin luvattu helpotus ja parannus tähän olotilaan, kunhan aika on kypsä. Näin ihmiskuntaa valmistetaan Vanhan testamentin avulla uuteen liittoon.

Se toinen: Ahaa, siis ihmiskuntaa piti valmistaa Jeesuksen tuloon, niinkö ajattelet?

Minä: Juuri niin. Mitä merkitystä jollain lain opettajalla, jonka roomalaiset ristiinnaulitsivat, olisi ihmiskunnalle, jos kukaan ei ymmärtäisi, mitä hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa merkitsevät? Vanhassa testamentissa oli opittu uhrin merkitys syntien sovittajana, ja se että ihmisen alistuminen Jumalan tahtoon on kaiken hyvän alkulähteenä. Jeesus oli kuuliainen Isän Jumalan tahdolle aina karmeaan loppuunsa saakka, ja samalla hän osoitti olevansa syntiuhri maailman elämän edestä. Hän kuoli, jotta me saisimme elää. Eikä elää vain tässä maailmassa, vaan siinä tulevassa, jossa Daavidin dynastian kuningas Jeesus Kristus on hallitseva ikuisesti.

Se toinen: No nyt ymmärrän vähän paremmin. Vielä on kuitenkin vaikeaa ymmärtää, miksi Jumala olisi kiinnostunut joidenkin homojen yhteiselämästä.

Minä: Ei hän olekaan. Jos kaksi miestä asuu yhdessä ja heillä on hyvä suhde keskenään, asia on OK. Venäjällä oli käytössä aika pitkään Bysantista saatu idea ns. ystävyysliitosta. Siinä kaksi miestä solmii ihan kirkossa ystävyysliiton luvaten tukea ja auttaa ja rakastaa toisiaan tuli mitä tuli. Mutta kun huomattiin, että ystävyysliittoa käytettiin homoseksin siunaamiseen, silloin tämä liitto poistettiin kirkon toimituksista. Ystävyys ja rakkaus on siis kaikkialla ja kaikkina aikoina hyväksytty ja siunattu asia, mutta seksisuhteisiin pätee edelleen se mitä sekä Vanha että Uusi testamentti asiasta sanovat (3.Moos.18:22; 20:13; Room. 1:21-32; 1Kor. 6:9-11).

Se toinen: Tässä asiassa siis näkemyksemme eroavat, enkä voi ymmärtää miksi homoseksi olisi pahasta.

Minä: Raamattu sanoo, että Jumalan lakia on noudatettava, vaikkei ymmärräkään sääntöjen tarkoitusta. Säännöt ovat niin kuin Jumala on ne meille kirjoittanut ja sillä siisti. Joko noudatat niitä tai et, ja olet itse vastuussa valinnoistasi.

 

 

 

 

 

Tarvitaanko saarnaa? (Does one need a sermon?)

Nyt korona-aikana olen seuraillut jumalanpalveluksia eri seurakunnista ja kuunnellut erilaisia saarnoja. Samalla olen tullut miettineeksi, mihin saarnaa oikeastaan tarvitaan. Raamattu on ihan selvää puhetta, ja vertauksetkin voidaan käsittää: ”Mene ja tee sinäkin samoin”. Paavalin aikana tavallinen tallaaja ymmärsi tekstin heti eikä tarvinnut seminaarin käynyttä oppinutta sitä selittämään. Miksi Rooman virkamiehet muuten olisivat pelänneet Paavalin saarnoja?

Ennen Kristusta monet juutalaiset olivat menettäneet heprean kielen taitonsa, eivätkä he enää ymmärtäneet pyhiä kirjoituksiaan. Heille piti kääntää Vanhan testamentin teksti. Näin syntyivät arameankieliset ns. targumit.Teksti käännettiin ja samalla sen vaikeasti tulkittavat kohdat selitettiin. Meille on säilynyt näitä targumeja muistiinmerkittynä, vaikka ne syntyivät kyllä sillä hetkellä kun niitä jumalanpalveluksessa tarvittiin. Kun diakoni meidän jumalanpalveluksessamme pyytää pappia siunaamaan hänen lukemansa evankeliumiteksti ja pappi sanoo: ”...antakoon sanat sinulle evankeliumin sanoman julistamiseen” silloin on kyseessä juuri tämä targum idea. Diakonin tuli kääntää teksti kuulijoille ymmärrettävälle kielelle ja samalla selvittää sen vaikeat kohdat. Meillä ei tätä ongelmaa enää ole, vaan diakoni lukee sen raamatunkäännöksen mukaan minkä piispainkokous on nähnyt Suomen kirkolle hyväksi. Venäjällä usein luetaan evankeliumi ensin kirkkoslaavin kielellä, jota nykyihminen ei enää pysty täysin ymmärtämään, ja sen jälkeen se luetaan venäjäksi, jotta kaikki voisivat saada tarkoitetun opetuksen.

Ensimmäisten vuosisatojen kristitty ei tarvinnut saarnaa evankeliumin selittämiseen. Hän ymmärsi sen ihan sellaisenaan. Me jotka elämme kaukana hänen ajastaan, joudumme kyselemään, mitä tämä ja tämä tekstissä esiintyvä asia oikein tarkoittaa. Siihen tarvitaan selitystä. Mutta nimenomaan tekstin selitystä eikä puhujan omia kokemuksia tai filosofointeja. Usein saarnan pitäjä kertoo saarnansa aluksi omin sanoin sen minkä teksti on ilmoittanut, ja sen jälkeen hän saattaa – jos on hyvä – selvittää tekstissä esiintyvät ”vaikeat” kohdat. Siihen voisikin lopettaa, sillä teksti puhuu itse puolestaan.

Raamatunselitys on oma tieteenhaaransa, johon on kietoutunut paljon ylimääräistä ainesta, jota ei aina tarvita tekstin ymmärtämiseen. Esim. erilaiset luokittelut ja ryhmittelyt: muotohistoria, lajikritiikki, traditiokritiikki, synoptinen ongelma. Raamatun teksti on Jumalan puhetta ihmisille eikä sitä ole tarkoitettu saksilla ja pinseteillä eriteltäväksi. Teksti tulisi saattaa tuoreena ja ymmärrettävänä kuulijalle.

Jos olet ajatellut ryhtyä lukemaan raamattua kannesta kanteen, voit sen hyvin tehdä, mutta käytä apunasi jotain raamatun sanakirjaa, jossa hankalat sanat ja ilmaisut selitetään ymmärrettävästi. Uuden testamentin osalta auttaa, jos voit lukea suomen ohella jotain muunkielistä käännöstä, esim. englantia (Revised Standard Version). Silloin huomaat, että suomenkielinen käännös on tulkintaa, ja englanninkielinen on lähempänä alkutekstiä.Voit myös lukea kirkon isien kommentaareja, kunhan muistat että hekin olivat oman aikansa lapsia, joihin oli vaikuttanut se yhteiskunta, jonka keskellä he elivät. He kuitenkin halusivat koko sydämestään ymmärtää Jumalan puhetta ihmisille eikä heitä ajanut maailmallinen halu hallita tekstiä ja osoitttaa sen epäkohtia.

Merja Merras

 

 

 

 

 

Pietari ja heikoin lenkki (Peter and the weakest link)

”Sinä olet Pietari ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16:18-19)

Tämä kohta selitetään usein niin, että Pietarilla olisi jumalallinen auktoriteetti toimia Kristuksen sijaisena maan päällä, ja hän voisi lausua tuomion tai vapautuksen sanan asiasta kuin asiasta. Mutta avainten yläpuolelle on kuitenkin asetettu evankeliumin sanat. Ne eivät ole Pietarista lähtöisin, vaan ne on uskottu hänelle ja muille apostoleille evankeliumin sanoman eteenpäin viemiseksi. Kellään ei ole taivasten valtakunnan avaimia, ainoastaan opetuksen mahdollisuus, ja vain evankeliumin opetuksella on jumalallinen auktoriteetti (Matt. 15:7-9; 16:24-27; 18:18). Evankeliumin tulkinnasta taas Paavali sanoo selvästi: ””Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti...Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut”(1.Tim. 1:8; 2.Tim.3:14).

Meidän asiamme ei ole tuomita toista. Se mikä hänet tuomitsee, on Jumalan sana. Onko joku tuomittava tai onko hänet vapautettava, ei ole meidän murheemme. Kunhan pidämme huolen siitä, että sana jota opetamme, on Kirkon elävää Jumalan sanaa, eikä omia mielipiteitämme tai uskomuksiamme. Siksi raamatun käskyt on tunnettava tosi tarkkaan. Silloin on se, minkä sidot maan päällä, sidottu myös taivaassa. Jos taas opetat jotain, joka on raamatun sanan vastaista, voi sinulle käydä niin kuin kävi Pietarille: ”Mene pois minun edestäni Saatana, sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä mikä on Jumalan, vaan sitä mikä on ihmisten” (Matt. 16:23).

Matteuksen evankeliumissa puhutaan paljon laumasta ja sen heikoimmasta jäsenestä, eli sellaisesta joka horjuu Jumalan lain ja oman tahtonsa noudattamisen välillä. Jumala on tehnyt raamatussa selväksi, miten tulee menetellä tuon heikomman jäsenen kanssa. Raamatun ohjeet – jos niitä noudatamme - varjelevat meitä tulemasta ylpeiksi, sillä kukaan ei ole synnitön. Samalla ne auttavat, ettei tuo heikoin jäsen tuhoutuisi. ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin (laumaan). Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta...Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin”(Matt.18:15-18). Toisin sanoen hän on vapaa menemään takaisin siihen laumaan, josta oli lähtenyt tullakseen kristityksi. Me emme häntä siitä estä. 

Mutta sitä ennen hänelle on tehtävä selväksi mikä on hänen syntinsä, jonka kanssa hän ei kristittynä voi elää. Paavali sanoo 1.Kor. 5. luvun alussa synnintekijästä Kristuksen laumassa: ”Hänet on Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä Saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.” Seurakunta eli kirkko ei vapauta ketään eikä tuomitse ketään. Se vain sanelee lain säädökset. Kirkon antama rangaistus ei tähtää henkilön tuhoon, vaan se on opetukseksi. Jos synnintekijää ei oikaista, hän voi ajatella, että hänen käytöksensä on sallittua Jumalan edessä. Mutta jos näin ei ole, silloin Jumala voi tuomita hänet kadotukseen viimeisenä päivänä. Siksi kirkon opetuksella ja sen esiintuojilla on aina oltava mielessään parannuksenteko. Lihan teot tuomitaan, jotta henkilöllä olisi mahdollisuus tulla hengelliseksi eli toimia Jumalan lain mukaisesti.

Usein vanhemmat puuttuvat lastensa riitoihin tuomitsemalla kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siinä on oma ongelmansa. Lapsen ei ole hyvä tottua siihen, että joku ylempi taho aina ratkaisee riidan jonkun hyväksi, sen sijaan että hän itse nöyrtyisi ja huomaisi virheensä ja neuvottelisi vastapuolen kanssa siitä, miten tästä jatketaan. Aikuisenakin olemme valmiit käyttämään samaa konstia ajatellen: Jos vain saan lain puolelleni, voin pakottaa toiset omalle kannalleni. Ne jotka haluavat viedä asiansa maallisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, toimivat vastoin Paavalin sanaa: ”Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien (ts. kristittyjen) ratkaistavaksi?”(1. Kor.6) Eli siis kristittyjen tulee neuvotella riita-asiansa omassa keskuudessaan ja Kristuksen lain perusteella. Molempien on nöyrryttävä huomaamaan omat virheensä ja sovittava, miten asiassa jatketaan. Maallisessa oikeudessakin voidaan nykyisin toimia ns. sovittelumenetelmällä. Jos siis he ovat sen hyväksi nähneet, niin miksemme mekin? 

Merja Merras                     (Fr. Marc Boulos)

Jumalan Poika vai ihmisen poika? (God's Son or the son of man)

Evankeliumeissa luemme Jeesuksesta milloin Jumalan Poikana ja milloin ihmisen poikana. Mutta näitä sanoja käytetään tarkasti. Jeesus saa raamatussa nimen Jumalan Poika vain Jumalan ilmoittamana. Kun Pietari tunnustaa Jeesuksen: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika”, Jeesus heti lisää tähän että sen on sinulle ilmoittanut minun Isäni, joka on taivaissa (Matt.16:16-17). Eli siis Pietari puhui tässä Jumalan suulla. Vain Jumala voi ilmoittaa Jeesuksen omana poikanaan. Ihminen voi ottaa vastaan tämän tiedon ja viedä sitä eteenpäin, kun hänelle selviää, että Jeesus tekee jumalallisia tekoja Isän Jumalan voimalla, kuten Matt. 14:33 ja 26:63. Vain Jumalan tahto ja sen täyttäminen määrittää Jeesuksen Jumalan pojaksi. 

Mutta muuten Jeesuksesta puhuttaessa ihmisille jää käyttöön vain sanat kuningas ja Messias, joiden välityksellä hänen jumalallinen voimansa ilmenee. Jeesusta kutsutaan kuninkaaksi, mutta hän ei silti ole kuningas aikakauden ymmärtämässä mielessä, eikä myöskään Messias juutalaisten odottamana poliittisena vapauttajana. Hän ei myöskään ole sellainen jumalan poika kuin esim. Julius Caesar, joka katsoi saaneensa arvon jumalilta mahtinsa ja voittojensa tähden, ja lyötätti rahoihinsa merkin divvus, jumalallinen. 

Kun teksti puhuu Jeesuksesta ihmisen poikana halutaan muistuttaa Danielin kirjan näystä, jossa ihmisen pojalle annetaan kaikki valta (Dan. 7:13-14). Jeesus halusi olla vain ihminen – ben adam, ja sellaisena hänet todella nähtiin kansan keskellä. Jeesus esitetään evankeliumin kertomuksissa usein paimenena. Vanhassa testamentissa David oli aluksi paimen, ja Jumalaan turvaten hän sellaisena voitti Goljatin (1.Sam.17:45-47). Kun Daavidista tuli kuningas, hän alkoi käyttäytyä muiden kuninkaiden tapaan, ja siitä seurasi samaa kuin muillakin kuninkailla: murhia, valtataisteluja, sotia. 

Joissakin kohdin raamattua alkuperäinen ihmisen poika on aikojen saatossa muutettu Jumalan Pojaksi, koska muuten ei ole voitu tekstiä ymmärtää. Tällainen kohta on esim. sokeana syntyneen evankeliumissa (Joh. 9:35-38). Alkuteksti sanoo: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” Useat käännökset – kuten v. 1933 suomalainen - ovat kääntäneet: ”Uskotko Jumalan Poikaan?” Tämä on esimerkki käännöksestä, josta näkyy että kääntäjät eivät ole ymmärtäneet lukemaansa, ja parannelleet sitä oman käsityksensä mukaan. Sokeana syntynyt on uusilla silmillään nähnyt vain ihmisen (pojan), ei Jumalaa, ja tähän ihmiseen hänen tuli nyt uskoa, vaikka näön saaminen olikin jumalallista toimintaa.

Kirkastusvuorella Jeesus loisti valoa kirkkaammin. Opetuslapset näkivät hänet valona. Siihen saakka Lakia oli pidetty ainoana valona, joka ohjaa ihmisiä oikeaa tietä, etteivät he kompastuisi pimeässä (Ps. 119:105). Jeesuksesta on nyt tullut tuo valo, koska hän heijastaa Isän valoa. Seuraavaksi puhutaan kirkkaasta pilvestä, josta kuului Isän ääni. Taivaalla näkyvä pilvi on yleensä tumma eikä ainakaan kirkas, mutta tässä kirkas pilvi kuvaa tulipatsasta, jossa Jumala on ja jossa hän lähestyy ihmistä (2.Moos. 24:15-18). Sekä Jeesus että Mooses (eli laki) ja Elia (eli profeetat) kaikki yhdessä välittivät Jumalan tahdon ihmisille. Jeesus on se, jonka Jumala julistaa pojakseen. 

Kun sitten Kirkastusvuoren ilotulitus oli päättynyt, jäljelle jäi vain Ihmisen Poika Jeesus ja pelästyneet opetuslapset. Jeesus oli tavallisen ihmisen – ben adamin, ihmisen pojan – näköinen. Se mikä hänessä on erilaista kuin jumalten poikina pidetyissä hallitsijoissa, on hänen opetuksensa. Ja tässä opetuksessa näkyy ja kuuluu Jumalan ääni ihmiskunnalle. 

Merja Merras

 

Jumalan eri nimet (God's different names)

Koska me luemme raamattua suomenkielellä, on meille selvää mitä tarkoitamme, kun puhumme Jumalasta ja Herrasta. Mutta jos lukisimme raamattua sen kirjoittamisaikana hepreaksi tai kreikaksi, Jumalaa tarkoittavat sanat eivät olisi yksiselitteisiä. Ne sisältävät monia kulttuurikerrostumia.

Rooman valtakunnassa niitä henkilöitä, jotka eivät uskoneet jumaltarustojen jumaliin, kutsuttiin ateisteiksi. Myös kristittyjä nimitettiin ateisteiksi tällä perusteella. Polyteismi oli tuolloin arkipäivää. Jokaisella jumalalla oli oma alueensa, josta se piti huolta. Kun oltiin pulassa kuivuuden takia, pyydettiin apua sateen jumalalta. Kun ei lasta syntynyt perheeseen, piti kääntyä taas toisen jumalan puoleen. Merihädässä oleva kääntyi meren jumalan puoleen. Raamatussa ei tätä kielletä, koska se oli tosiasia ympäröivässä yhteiskunnassa. Israelilaisille kuitenkin tähdennetään, että TEILLÄ ei saa olla muita jumalia. Teidän Jumalanne valta kattaa kaiken sen toiminnan, minkä ihminen kohtaa. Muita pantheonin jumalia ei tarvita.

Mooses sanoi israelilaisille: ”Herra on Jumala niin taivaassa kuin maan päällä eikä toista Jumalaa ole... Älkää tehkö minkäänlaista patsasta tai muuta jumalankuvaa...älkää kumartako älkääkä palvoko niitä. Ne on Herra, teidän Jumalanne, jättänyt muille kansoille...”(5. Moos.4) Siis muiden jumalien faktuaalista olemassaoloa ei kielletä, mutta ne eivät ole funktionaalisia, ne eivät saa toimia Israelin kansan parissa. 

Raamatun hepreassa on useita jumaluuksia tarkoittavia sanoja: 'el tai 'eloah sopivat kaikkiin jumaliin. Mutta raamattu antaa Israelin kansan yhdelle Jumalalle nimen 'elohim. Siinä 'eloah sanaan on lisätty -im pääte, joka tekee sanasta monikon. Joskus tämä sana esiintyy myös määrätyllä artikkelilla varustettuna: ha'elohim, mutta näiden eroa en nyt käsittele. Sen sijaan pohditaan sitä, miksi raamattu haluaa esitellä yhden ainutkertaisen Jumalan monikollisena sanana? Jo luomiskertomuksessa 'Elohim oli se, joka loi sanallaan maailman ja kaiken mitä siinä on. Ei siis ole mitään luoja-jumalaa erikseen, ja muiden erikoisalojen jumalia sen lisäksi. 'Elohim kattaa kaiken ja siksi hänet pitää esittää monikollisena. 

Ensimmäisen käskyn teksti kuuluu sananmukaisesti:”Älä pidä muita jumalia minun kasvojeni edessä, (al-panai)”. (Ex.20:3; Deut. 5:7). Vanhassa raamatunkäännöksessa on säilytetty tarkka käännös, mutta uudessa käännöksessä on loppusana jätetty kääntämättä. Onko ehkä ajateltu, ettei se lisää asiaan mitään? Mutta päinvastoin: se on hyvin oleellinen. Tässä halutaan sanoa, että kun tulet minun eteeni, pidä huoli siitä, että muut jumalat eivät ole silloin läsnä, eli et ajattele heitä ja heidän mahdollisia apujaan. Ja milloin sitten olet Jumalan edessä? Raamattu sanoo, että olet aina Jumalan edessä. Hän näkee sinut missä ikinä oletkin (Ps. 139), vaikkapa olisit vieraiden jumalten alttarin ääressä.

Kun Vanha testamentti käyttää Jumalasta nimeä Jhvh (Jahve) se painottaa, että tällä Jumalalla on omat käskynsä esitettävänä ja noudatettavana. Kun Israel vietiin pois Egyptin orjuudesta, tuo väkevä Jhvh Jumala vei heidät vuorelle, jossa hän otti heidät omakseen – ei silkasta ystävällisyydestä, vaan noudattamaan hänen käskyjään (5.Moos.5).

Septuagintassa emme voi kohdata näitä erikoisuuksia. Jumala on siellä ho theos, eli käytetään samaa sanaa kuin kaikista muistakin jumalista. Silloin kuin alkutekstissä on Jhvh 'Elohim, silloin Septuaginta kääntää kyrios ho theos. Kyrios ei tarkoita mitä tahansa herraa,vaan tuo kunnianimi oli varattu kuninkaalle, jolla oli kaikki valta hallussaan. Tällaisena Kyrios siirtyi myös kristilliseen ajatteluun, ja Jeesus sai tuon kunnianimen ylösnousemisensa jälkeen, sillä hänelle ”on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”, kuten Matt. 28:18 ilmoittaa.

Merja Merras

Sota, nälänhätä, rutto (War, famine, plague)

Elämme vaikean tautipandemian aikaa kaikkialla maailmassa. Suomessa on yritetty parhaan tiedon mukaan estää epidemiaa leviämästä ja tässä on käytetty keinoja, joita ei aikaisemmin ole täällä nähty, ei edes sodan aikana. Mutta karanteenisäännöksetkään eivät aina auta, vaan tauti kulkee omia salakavalia teitään. Se on osoitus siitä, että me emme hallitse luonnon voimia, emme maanjäristyksiä, tulvia tai tauteja, vaikka nämä vaikeudet eivät kestäkään ikuisesti. Ne aiheuttavat paljon tuskaa, mutta niillä on alkunsa ja loppunsa.

Vanhassa testamentissa Jumala uhkaa kansaa kolmella vitsauksella: miekalla (cherev), nälänhädällä (ra'av) ja rutolla eli tarttuvilla taudeilla (dever) jos hänen lakiaan ei noudateta (Jer. 24:8-10; 27:4-11; 34:10-17; 42:13-17, Hes. 14:17-23). Nämä kolme uhkaa esiintyvät myös Ilmestyskirjan ennustuksissa:”Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin” (Ilm. 6:8).

Heprean kielessä sanat muodostuvat kolmesta konsonantista. Siitä riippuen mitkä vokaalit pannaan konsonattien väliin, voidaan sanan merkityksiä laajentaa. Sanalla dever (rutto), on samat konsonantit kuin sanalla davar, joka merkitsee Sanaa, erityisesti sitä sanaa minkä Jumala antaa käskyissään. Tarttuvat taudit ovat siis yhteydessä Jumalan sanaan, eli hänen käskyjensä noudattamiseen. Myös miekka on yhteydessä Jumalan käskyjen noudattamiseen. 5.Mooseksen kirjassa 4:9-20 kerrotaan, miten Jumala puhui Horebilla israelilaisille tulen keskeltä antaessaan heille lakinsa. Horeb ei ole paikka, vaan nimi, jolla on merkitys, kuten kaikilla heprean kielen erisnimiksi ajatelluilla sanoilla on. Horeb (chorev) on sama sana kuin miekka (cherev), ja näin miekalla on myös yhteytensä Jumalan lain noudattamiseen.

”Jos noudatatte Herran, Jumalanne, käskyjä ja kuljette hänen tietään, hän tekee teistä pyhän kansansa, kuten hän on teille vannonut... Herra antaa teille runsain mitoin kaikkea hyvää...jos tottelette Herran, Jumalanne, käskyjä, jotka minä (Mooses) teille annan, ja noudatatte niitä ja elätte niiden mukaan. Ette saa poiketa oikealle ettekä vasemmalle siltä tieltä, jonka minä teille osoitan.” (5. Moos. 28:9-14)

Luulisin, että ihmiskunta on runsaasti poikennut sekä oikealle että vasemmalle Jumalan laeista. Tämä tauti on vastaus siihen, ihan raamatun kirjaimen mukaan. Kaikki nuo pelottavat uhat ovat testejä ihmisille. Karanteenin ja muiden toimenpiteitten lisäksi taudin voittamiseen on vain yksi tie: katumus. Katumus on avain: me teemme syntiä Jumalan lakia vastaan, kaikki tekevät, mutta jos ihminen katuu syntejään, hänelle on luvattu armahdus. Siksi pandemian aikana ei mikään muu ole niin tärkeää kuin tehtyjen syntien näkeminen, niiden tunnustaminen ja armon anominen. ”Jokainen käntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa. Ehkäpä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme” (Joona 3:8-9). Korinttilaiskirjeessä muistutetaan siitä, että kaikki Jumalan lakien vastainen toiminta aiheuttaa rangaistuksen. ”Nämä tapahtumat ovat varoittavia esimerkkejä, ja ne on kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja...Teitä kohdannut koettelemus (peirasmos) ei ole mitenkään epätavallinen, Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli koettelemuksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” (1.Kor.10)

Vaikka Jumalan voitto lopulta onkin selvää, se ei tarkoita, että uskovat voivat rentoutua luottaen siihen, että Jumala armahtaa. Vain marttyyrit ovat jo turvassa antamansa uhrin takia (Ilm. 7:13-17), muut tulevat kohtaamaan Jumalan tuomion (Ilm. 20:11-15). Siihen asti uskovien on parasta tehdä kaikki voitavansa välttääkseen joutumasta niiden joukkoon jotka ”kieltäytyvät katumasta” (Ilm.16:15; 1.Tess.5:1-10).

Merja Merras