Jerusalem ja Siion - mitä eroa? (What is the difference between Jerusalem and Zion?)

 Raamatussa puhutaan usein Jerusalemista ja Siionista tavalla, jolla voisi helposti nähdä niiden olevan yksi ja sama asia. Näin minullekin opetettiin - jopa yliopistossa. Aihe tähän löytyy useista kohdista, esim. Jesajan kirjasta:..."sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe." (2:3) Mutta olisiko näin? Miksi olisi tarvis käyttää samasta asiasta kahta aivan erilaista sanaa? Ja vieläpä raamatussa?

Totuus on toisenlainen. Aloitetaan kauempaa. Israelin Jumala esitetään Vanhassa testamentissa toisenlaisena kuin muiden kansakuntien jumalat, joilla oli temppeli ja patsas. Israelin Jumala voitiin "nähdä" vain hänen käskyissään, ja käskyt oli kirjoitettu kivitauluihin, jotka oli pantu liiton arkkiin. Jumala oli läsnä siis vain käskyissään, ei patsaana eikä pelkkänä henkenä. Kun hän julistaa käskynsä, ei häntä voi nähdä. Hänellä ei ole suuta, ei korvia, ei käsiä, mutta siitä huolimatta hän puhuu, kuuntelee ja tekee ihmeitä. Jos taällaisella hahmolla olisi kaupunki, tuo kaupunki voisi olla Siion. Tällaista kaupunkia ei kuitenkaan löydy kartalta.

Raamatussa Siion on muotoiltu erämaan keskellä olevan keitaan sanoin. Siion on hepreaksi tsijjon, joka juontuu sanajuuresta tsij, joka merkitsee erämaata. Tsij/tsiw on pohjana myös sanoille tsiwweh, käskeä, ja mitswah, käsky. Siion voisi siis olla lain ja käskyjen keitaalle perustettu kaupunki, kun taas Jerusalem tarkoittaa rauhan kaupunkia, 'ir-shalom.  Shalom tarkoittaa paitsi rauhaa myös täydellisyyttä, harmoniaa, hyvinvointia, jotka saavutetaan vain oikeudenmukaisuuden kautta, eli että kansa johtajineen noudattaa lain käskyjä. Siinä mielessä Jerusalem ja Siion ovat yhtä.

Raamatussa luemme, että Daavid valloitti Jerusalemissa Siionin vuorilinnan omaksi omaisuudekseen rakentaen sinne itselleen kuninkaan palatsin, ja hän korvasi Herran lain omilla säännöillään. Daavidin lain mukaan "sokea ja rampa älköön tulko taloon" (2.Sam. 5:5-12). Se joka lukee profeettojen kirjan loppuun saakka, huomaa, että Jumala tulee toivottamaan tervetulleeksi sekä ramman että sokean uudelleen luotuun Siioniin (Jes. 35:4-6; Jer. 31:8; Miika 4:6-7; Sef. 3:19).

Psalmi 51 on Daavidin katumuspsalmi ja sellaisena se tulee tulkita. Kun sanotaan: "Osoita armossasi hyvyyttä Siionille, rakenna Jerusalemin muurit" tarkoitetaan hänen katumustaan siitä, että hän omasi itselleen Siionin vuoren ja laati sille omat lait. Nyt Daavid pyytää Jumalaa palauttamaan Siion jälleen Jumalan kaupungiksi. Konkreettista rakentamista ei tässä eikä muuallakaan tarkoiteta. Miksi rakentaa jotain, joka kuitenkin tuhoutuu ennemmin tai myöhemmin?

Maallinen Jerusalem, jossa liiton arkki käskyineen oli, tuhoutui suurvallan hyökkäyksessä, mutta profeettojen teksteissä menetetty Jerusalem uudistui taivaalliseksi Siioniksi (Jes.1,2). "Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut... jäljellä on tytär Siion yksinänsä niin kuin maja viinitarhassa..."(Jes.1:7-8) Mikä on tytär Siion? Vaikka hän on jäänyt yksinään jäljelle, on hänessä kuitenkin lupaus tulevasta. Raamatun maailmassa tytär asuu ensin isänsä talossa, kunnes hän muuttaa aviomiehensä taloon ja saa lapsia. Fokus on tulevissa polvissa, jotka tulevat aikanaan hänen kauttaan. "Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee" (Jes.62:11) Kerran vielä Siionilla on lapsia ja tulevaisuutta, kuten on sanottu: Kaikki minun lähteeni ovat sinussa (Jumalassa).

Profetioissa Siion tarkoittaa sitä Jumalan kaupunkia, joka aikojen lopulla perustetaan Jumalan omia varten:"Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne..." (Jes.2:2) Jumalan laki tulee siis kerran voittamaan kaikki ihmisten laatimat säännöt, ja tämä käy selväksi kaikille kansoille. Siion on voittajan kaupunki.

Siion esitetään Jumalan taivaallisena asuinsijana ja Jerusalem hänen maallisena temppelinään, jonka ihmiset ovat rakentaneet vaikkei Jumala sitä tarvitse. Tämä käy ilmi erityisesti Psalmien kirjassa. Psalmi 87 osoittaa selvästi, miten Siion on se päämäärä, jonne kaikki päättyy:"Herra rakastaa Siionin portteja enemmän kuin mitään muuta Jaakobin asuinsijaa... Siionista sanotaan: Joka ainoa on syntynyt siellä. Sitä Korkein itse vahvana pitää. Herra luettelee, kirjoittaessaan kirjaan kansat: Tämäkin on syntynyt siellä... kaikki minun lähteeni ovat sinussa." (Vanha, tarkka käännös)  Jerusalemista tulee Siionin kaltainen, täydellinen, harmoninen kaupunki vasta sen jälkeen kun se on lunastettu ja armahdettu, ja se ei tapahdu tässä maailmassa (Ilm. 21:10, 22-26)

Joulukanonin ihmeitä (The wonders of the Kanon of Christmas)

 Olen nuoruudesta lähtien ihaillut ortodoksisen kirkon raamatunkäyttöä jumalanpalveluksissa. Mitä muuta vigilia on kuin täynnä sitaatteja raamatusta ja mielekkäästi esitettynä! Kun niitä paljon kuuntelee, alkaa tehdä mieli ottaa selvää, miksi juuri nämä raamatunkohdat on tässä lausuttu. Nyt joulupaaston aikana on joulukanoni se, joka aiheuttaa askarrusta. Miksi nämä osin oudotkin vertaukset?

Joulukanonin ovat sepittäneet 700-luvulla pyhittäjä Kosmas, Majuman piispa, sekä Johannes Damaskolainen, mutta se pohjautuu niihin raamatunlukukappaleisiin, joita joulun aikaan kirkossa luettiin. Näitä kuunneltuaan runoilijat sitten kehittivät kontakit, stikirat, irmossit ja kanonit. En puutu nyt joulukanonin rakenteeseen ja historiaan, vaan ainoastaan sen muutamiin jakeisiin, jotka ovat ehkä vieraampia lukijalle.

4. veisun irmossi: "Kristus, sinä olet Iisain kannosta versonut vesa ja siitä puhjennut kukka. Oi suuresti ylistetty ruumiiton Jumala! Sinä tulit ihmiseksi puhtaasta Neitseestä ikään kuin olisit laskeutunut alas metsäiseltä vuorelta. Kunnia olkoon voimallesi, oi Herra!"

Tiedämme kyllä, mistä on peräisin Iisain kannosta versonut vesa. Se löytyy sellaisenan Jesajan kirjan 11. ja 53. luvuista. Iisai oli Daavidin isä, kuten käy ilmi 1.Sam. 16. luvusta. Mutta mitä tarkoittaa laskeutua alas metsäiseltä vuorelta? Tässä ovat kääntäjät käyttäneet melkoisia vapauksia. Alkuteksti löytyy profeetta Habakukin kirjan 3. luvusta: "Jumala tulee Temanista, Pyhä Paranin vuorelta. Hänen valtasuuruutensa peittää taivaat, hänen ylistystänsä on maa täynnä."  Septuaginta on kuitenkin lisännyt Paranin vuoreen selitystä: kataskiu daseos. Tämä voidaan kääntää: Pyhä tulee pimeältä varjoiselta Paranin vuorelta. Tarkoituksena on painottaa Jumalan asuinpaikan pimeyttä, luoksepääsemättömyyttä. Suomalaiseen käännökseen sopii varsin hyvin metsäinen vuori, vaikka se ei täysin vastaakaan vuoren pimeyttä. Irmossin ajatus sen sijaan on selvä: Kun Kristus syntyy ihmiseksi, hän tulee maailmaan samoin kuin Jumala Paranin vuorelta, siis täytenä Jumalana.

Saman sanoo toisen kanonin 4. veisun irmossi toisella tavalla: "Profeetta Habakuk muinoin veisussaan ennalta julisti ihmiskunnan uudelleen luomista... sillä puhtaasta neitseestä, pyhästä vuoresta, on syntynyt lapsukainen, Sana, joka uudistaa kaikki kansat."

4. veisun troparissa sanotaan: "Oi Kristus, Jakob nimitti sinua muinoin kansain odottamaksi..."  Missä sanotaan, että kansat odottivat pelastajaa?  Jo raamatun alkulehdiltä asti osoitetaan, miten vieraat kansat ovat Israelin ohella Jumalan pelastussuunnitelman osana. Jakob osoitti tämän siunatessaan poikiaan ja antaessaan Juudalle erityisaseman: "Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen suvultaan, kunnes tulee hän, jota kansat tottelevat" (1.Moos. 49:10).

4. veisun troparissa sanotaan: "Oi Kristus, sinä sijoituit neitseen kohtuun niin kuin kaste laskeutuu villaan..." Tässä viitataan Tuomarien kirjan 6. lukuun, jossa Gideon pyytää Jumalalta merkkiä: "Jos huomisaamuna villassa on kastetta, mutta maan pinta on kuiva, minä tiedän, että sinä teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut...Ja niin tapahtui."  Kaste villassa oli luonnonvastaista, jos maa oli täysin kuiva. Samoin neitseellinen synnytys on luonnonvastaista.

5. veisun irmossi: "Sinä lähetit meille suuren neuvosi enkelin, joka antaa meille rauhan..." Jesaja ennustaa: "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas" (9:5).  Septuaginta on kääntänyt lauseen hieman eri tavalla: "Häntä kutsutaan nimellä Suuren neuvon enkeli (megales boules aggelos)". Heprean alkutekstissä pele' jo'ets ei tarkoita enkeliä, vaan ihmeellistä neuvonantajaa, joten Septuaginta on tässä tulkinnut lausetta alkutekstiä enemmän.

6. veisun troparissa puhutaan tähdestä: "Kristus meidän Jumalamme, joka ennen aamutähteä syntyy, tuli tykömme lihassa..." Samoin eksapostilariossa esiintyy kirkas kointähti: "Tänään on korkeudesta luoksemme tullut Vapahtaja, kirkas kointähti..."

Betlehemin tähden taustalla viitataan aina Bileamin ennustukseen: "Tähti nousee Jakobista ja valtikka kohoaa Israelista... Jakobista polveutuu hallitsija, joka tuhoaa vihollisensa...(4. Moos.  24:17,19). Evankeliumin kirjoittajat eivät olleet tähtitieteilijöitä, mutta Jeesuksen ja Paavalin opettamina he tunsivat hyvin Vanhan testamentin ja sen ennustukset. Meidänkin pitäisi jo luopua tuijottamasta itse luomaamme raamatunhistoriaa, ja sen sijaan perehtyä Vanhan testamentin sanomaan, sillä Uusi testamentti on kudottu Vanhan testamentin langoista.

9. veisun irmossissa esiintyy merkillinen sana kerubi-istuin: "Minä näen oudon ja ihmeellisen salaisuuden: Näen luolan taivaana, Neitseen kerubi-istuimena..." Myös kiitosstikiroissa esiintyy sama kuva: "Neitsyt istuu kerubien tavoin helmassaan lihaksi tullut Jumalan Sana..."

Vanhassa testamentissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten Jumala antoi ohjeet oman palvontapaikkansa rakentamisesta. Ilmestysmajaan (uusi käännös pyhäkköteltta) tuli rakentaa liitonarkki (uusi käännös puhuu arkusta, mutta koska liitonarkki ei ole mikä tahansa arkku, olisi parempi käyttää entistä sanaa arkki). Sen kannen päälle molempiin päihin tuli tehdä kullasta kerubien kuvat (mm. 2. Moos. 37:7; 1. Sam. 4:4), sillä nämä olennot vartioivat sitä paikkaa, josta Jumala puhui kansalle (4. Moos.7:89). Joulukanonissa on Neitsyt Maria siis asetettu liitonarkin kannen päälle tuomaan Jumalan sanoma ihmiskunnalle: teille on syntynyt Vapahtaja.

Olen kuullut myös toisenlaisen selityksen kerubi-istuimelle. Silloin viitataan Hesekielin kirjan alussa olevaan näkyyn merkillisistä olennoista, jotka ovat antaneet aiheen mm. Pantokrator ikonille: "...tulen keskusta säihkyi kuin sula kulta, ja keskellä hehkua näkyi neljän olennon hahmot...niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, mutta oikealla puolen oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän kasvot, ja vielä niillä oli kotkan kasvot, kaikilla neljällä yhtä lailla... Ne kaikki kulkivat kasvojensa suuntaan, sinne, minne henki niitä johti... Jokaisen vieressä oli pyörä, joka kosketti maata... Kun olennot liikkuivat. liikkuivat pyörätkin niiden vierellä... Ja ylhäällä, niiden päällä olevan levyn yläpuolella, oli jotakin, mikä hohti kuin safiiri. Se oli valtaistuimen muotoinen, ja tällä valtaistuinta muistuttavalla istui joku ihmisen kaltainen... Loiste ympäröi istuimen, se oli kuin sadepäivänä pilvessä näkyvä kaari. Sellainen on näöltään Herran kirkkaus."

Hesekielin tekstissä ei kuitenkaan puhuta kerubeista. Koska alkutekstissä olennoilla mainitaan olleen siivet, siitä seuraa ilmeinen tulkinta: kyseessä ovat enkelit, kerubit. Enkeleillä ajatellaan olevan siivet, jotta he voisivat nopeasti, kuin tuulen siivin, viedä sanomia sinne missä kulloinkin tarvitaan. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys sanansaattajan tehtävästä, vaan jostain muusta. Siipiä tarvitaan liikuttamaan vaunua, jolla on pyörät. Tarkoituksena on osoittaa, että Jumala voi liikkua missä tahansa ja minne tahansa näiden vaunujen avulla, eikä kukaan pääse häneltä pakoon. Hän on tullut vaunun siivin pakolaisten mukana Baabeliin ja on aikanaan johdattava heidät myös pois sieltä. Saman näyn kaikuja on myös Ilmestyskirjan 4-5. luvuissa. Enkelijoukot ovat siinä ylistämässä Jumalaa, jonka valtaistuin on aikojen lopun tunnelmissa siirretty taivaaseen.

Kirkon jumalanpalvelustekstit ovat siis täynnä raamattua; sekä Vanhaa että Uutta testamenttia. Selvää on, että kirkossa käytössä olevat tekstit pohjautuvat kreikankieliseen raamattuun, jota Kirkon isät käyttivät. Itse asia ei kuitenkaan siitä paljoa muutu, vaan sanoma nousee esiin kirkkaana ja toivontäyteisenä.

Kristus syntyy - kiittäkää!

Avioliitto ja porneia (Marriage and Porneia)

 Raamatussa puhutaan usein avioliitosta sekä myös avioliiton ulkopuolisista suhteista, joita nimitetään sanalla porneia. Avioliitto asetetaan esikuvaksi ja kaikki muut suhteet ovat porneiaa. Mistä tässä on kysymys? Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa vertaukset portosta ja porneiasta tarkoittavat Jumalan kansaa, joka ryhtyy seuraamaan muita jumalia. Sekä aviorikos että epäjumalanpalvelus ovat samaa juurta. Molemmissa on kyse uskottomuudesta sille, joka on ottanut huolehtiakseen toisesta. Avioliittoa solmittaessa luvataan, että minulla on vapaa tahto ja vakava mieli astua tähän liittoon. "Kovasydämisyyden tähden" (Matt.19) avioliitto voi myös purkautua. Vaikka kasteessa ihminen on luvannut seurata Kristusta, hänestä voi myös erkaantua "kovasydämisyyden tähden". Silloin on päämäärään eli iankaikkiseen elämään pääseminen vaakalaudalla.

Avioliittolla on kolme tarkoitusta: lasten synnyttäminen ja kasvattaminen, puolisoiden keskinäinen tukeminen sekä perheen mahdollisuus olla henkiseksi tai aineelliseksi avuksi niille, jotka tarvitsevat tukea. Ortodoksisessa avioliittoon vihkimistoimituksessa on määrätty luettavaksi ote Paavalin kirjeestä efesolaisille (5:20-33), jossa hän vertaa avioliittoa Kristuksen ja Kirkon väliseen liittoon. Aviomiestä verrataan Kristukseen ja vaimoa kirkkoon, joten mies on vaimon pää eikä seurakunta voi olla olemassa ilman Kristusta ja hänen lakiaan. Tämä sama kielikuva on esillä 2.Kor.11:2 ja myös Ilm. 21:1-3, joten se on aika yleinen ja ansaitsee siksi huomiota.

Uudessa raamatunkääännöksessä on yritetty sievistellä alkuperäinen lause "Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset niin kuin Herralle" muotoon "Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon..." Joskus papit ovat omavaltaisesti vaihtaneet annetun epistolan ja lukevat sen sijaan 1. korinttilaiskirjeen 13. luvun rakkauden ylistyksen, koska eivät halua julistaa vanhanaikaista alistumista. No, onhan rakkaus hyvä asia, mutta Jumalan laille alistuminen vaatii jokapäiväistä työtä. Mielikuva, joka meille tulee sanasta olla miehelle alamainen, alistettu, on aikojen saatossa saanut negatiivisen merkityksen, koska miehet ovat käyttäneet ylivaltaansa usein väärin. Mutta kyllä tuossa samassa efesolaiskirjeen kohdassa kerrotaan myös, miten sitä käytetään oikein: "Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta... Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään."

Avioliitto on kadottanut nykyaikana paljon arvostuksestaan. On tapana asua yhdessä vuosikaudet ja tehdä muutama lapsikin ennen kuin teennäisen polvistumiskosimisen jälkeen voidaan ajatella avioliittoa. Voisi jopa sanoa, että avioliitto instituutiona on menettänyt merkityksensä. Tasa-arvon vaatimus on ajanut sen kumoon, ja puolisot näyttävät taistelevan siitä, kumman tahto on tärkeämpi. Ja naiset tietysti voittavat... Myös Jumalan ja Kirkon välisessä liitossa Kirkko näyttää haluavan sanoa viimeisen sanan eikä Jumala - eli siis hänen Sanansa.  Jumalan lakia on kirkossa alettu selittää itselle parhaiten soveltuvalla tavalla. Näin on tehty mm. samaa sukupuolta olevien avioliittovaatimuksessa. Ei tässä tilanteessa parane julistaa Paavalin efesolaiskirjettä! Mutta jos avioliitto on kriisissä, myös ne kolme avioliiton tarkoitusta joutuvat kriisiin: lapset eivät saa perheessä tarvitsemaansa elämisen esikuvaa, puolisot eivät etsi toistensa hyvää, ja perheen ulkopuolinen maailmakaan ei saa sitä tukea, minkä tasapainoinen perhe voi muille antaa.

Meitä kehotetaan tarkkailemaan itseämme, eikä naapureita ja muita ihmisiä, miten he noudattavat lakia. Autuas on se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa tämän käskyjä noudattaneena (Luuk.12:42-44). Usko ei siis raamatussa ole sitä, mitä ajattelemme, mielessämme pidämme totena tai tunnustamme suullamme. Ei, usko on sitä, että myös teemme niin kuin meitä on Herran laissa käsketty tekemään.

 

Merja Merras

Onko ihminen alunperin ollut hyvä vai paha? (Has a man originally been good or bad?)

 Satuin lukemaan kirjan Hyvän historia, tekijänä Rutger Bregman. Kirjassa pyritään lukuisin tutkimuksin osoittamaan, miten ihminen on historiansa aamuhämärissä ollut kanssaihmisiinsä myönteisesti suhtautuva, avulias ja kunnollinen. Jos nykyisin esitetään kysymys, olemmeko me ihmiset todella tällaisia, on vastauksena useimmiten, no ei todellakaan. Me olemme itsekkäitä, aina tappeluun valmiita, toisiamme syöviä varsinaisia paskiaisia. Jos joku yrittää tehdä jotain hyvää, niin ajatellaan, että se vain tekee noin antaakseen itsestään hyvän vaikutelman, tai sillä on varmasti tässä joku itsekäs taka-ajatus.

Miksi me ajattelemme nyt näin, jos alunperin olimme toisillemme ystävällisiä? Bregman esittää syyksi erityisesti uutiset, joita herkeämättä seuraamme ja jotka ruokkivat meissä ajatusta siitä, että ihmiset tekevät pahaa kaiken aikaa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Uutiset ahdistavat ja myrkyttävät mieliämme. Koska uutiset ovat aina epäkohtien esille tuomista, ne vääristävät ajattelumme ihmisten todellisuudesta. Emme sentään joka hetki ole pahaa tekemässä, vaan varsin paljon ihmiset tekevät myös hyvää.

Alussa ihmiset olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka tarvitsivat toistensa tukea elantonsa hankkimiseen. Työt oli jaettu, jotta saataisiin maksimaalinen tulos. Ei kannattanut ryhtyä pullikoimaan vastaan, koska jos yksi ryhtyi hankalaksi, siitä seurasi, että koko järjestelmä horjui.

Samaa kertoo raamattu. Alussa oli vain paimentolaisia, jotka etsivät laumalle hyviä laitumia ja kaivoivat tarpeellisia kaivoja. Kaikki osallistuivat elannon saamiseen. Ryhmää johti sen vanhin, patriarkka, jonka auktoriteetti oli horjumaton. Hän hoiti tehtäväänsä kaikkien parhaaksi, jakoi, määräsi, huolsi ja ratkaisi kiistakysymykset. Ilman häntä kaikki olisi ollut epävarmaa. Uusin nykyajan harha on se, että työyhteisöjä voitaisiin hoitaa ilman esimiestä. Mitähän siitäkin tulee? Jokainen pelaisi omaan pussiinsa.Varsinkin kun työikäisiltä puuttuu se elämän kokemus, jota patriarkalla – tai meidän aikamme eläkeläisillä - oli yllin kyllin. 

Kun paimentolaiselämän kilpailijaksi tuli maanviljelys ja kaupunkilaiselämä ja sitä hallitseva kuningas, alettiin mennä alaspäin kovaa kyytiä. 1.Sam. 8:11-18 kertoo selkeästi, mihin kuningasvalta johtaa, mutta Israelin kansa halusi kuitenkin kuninkaan ”koska kaikilla muillakin on”. Hyvinhän tämä seikkailu ei päättynyt, sillä kaikki kuninkaat olivat toistensa kaltaisia ja lopulta suurvalta tuli ja valloitti koko maan. Israelin ja Juudan profeetat yrittivät saada kansan taas jaloilleen jatkamaan elämää paimentolaisuuden ihanteiden mukaisesti. Hesekielin kirjan 34 luku kertoo hyvän paimenen ominaisuuksista. Tämä ajattelu kantaa Uuteen testamenttiin asti, missä Jeesus toteuttaa hyvän paimenen kuvan täydellisesti. 

Kristinusko siis vei eteenpäin hyvän ihmisen ideaa – kunnes sen pysäytti kirkkoisä Augustinus perisyntiopillaan. Hän julisti ihmisen synnynnäistä pahuutta, syntisyyttä ja kieroutta. Kirkko meni tähän mukaan, myös ortodoksinen kirkko, joka munkkilaisuuden kautta julisti ihmisen jatkuvaa ja päättymätöntä syntisyyttä. Syntien katuminen asetettiin ihmisen elämän perusvireeksi. Eihän siinä oikein ehdi tehdä hyvää lähimmäisilleen, jos joka hetki pitää rypeä oman syntisyytensä alhossa. Minua on aina puhutellut ehtoollisrukouksissa olevat lauseet: ”Ole minulle armollinen, ei vain siksi, että minä olen heikko, vaan myös senkin tähden että minä olen sinun luotusi... Pelasta minut hyvyytesi tähden.”

Miten voisimme vahvistaa meissä olevaa alkuperäistä hyvää ja suitsia pahaa? Siihen vastaa seuraava tarinanpoikanen:

Isoisä: ”Minussa taistelee kaiken aikaa kaksi sutta: toinen on paha, ahne, kateellinen ja ylimielinen. Toinen on hyvä, rakastava, antelias, rehellinen ja luotettava. Nämä sudet taistelevat myös kaikkien muiden ihmisten sieluissa.

Pojanpoika: Kumpi susi voittaa?

Isoisä: Se jota sinä ruokit.”

 

Merja Merras

 

 

 

 

 

Keskustelu (A discussion concerning same-sex marriages)

Joudun joskus keskusteluihin ihmisten kanssa, joilla on varmat mielipiteet raamatusta. Kun keskustelemme lähemmin käsiteltävästä asiasta, voivat mielipiteet muuttua – tai ainakin tarkentua. Esitän tässä viimeisimmän keskusteluni raamatun arvovallasta. Keskustelu sai alkunsa – kuten niin usein tapahtuu - homoliittojen sallimisesta.

Se toinen: Jos sinulta kysytään mielipidettä homoliitoista, niin mitä vastaat?

Minä: Sanon, että jokainen saa tehdä niin kuin itse haluaa, mutta omia raamatun tekstin vastaisia päätöksiä ei pidä perustella toisilla raamatun sanoilla eikä myöskään niillä selityksillä, joilla pyritään raamatun alkuperäinen teksti mitätöimään.

Se toinen: Mutta onhan meillä yliopistoissa ihan tieteellinen raamatuntutkimus, joka viime aikoina on antanut ymmärtää, että homokielteiset kohdat eivät enää nyky-yhteiskunnassa ole voimassa, koska ne ovat oman aikansa tuotteita ja vastaavat oman aikansa ongelmiin.

Minä: Raamatussa sanotaan useissa kohdin, että Jumalan käskyt ovat voimassa aina ja kaikkialla, sillä ihminen on sama asuipa hän missä päin maailmaa tahansa ja millä aikakaudella tahansa. Hyvä esimerkki tästä on Abrahamille annettu käsky uhrata poikansa Iisak (1.Moos. 22). Käskyllä tietenkin koeteltiin Abrahamin uskollisuutta, mutta kertomuksessa se toimii opetuksena Jumalan käskyjen ehdottomuudesta.

Se toinen: Mitä sanot siihen, että tieteen mukaan raamatun eri osat on kirjoitettu eri aikakausina ja koottu yhteen vasta meidän aikanamme? Eikö siis raamattu edusta ihmiskunnan eri vaiheita? Lisäksi raamatun ulkopuolelle on jätetty monia kirjoituksia, joista näkee, että mielipiteitä on ollut erilaisia eri aikoina.

Minä: Yleisen tieteellisen käsityksen mukaan Vanha testamentti on kirjoitettu sellaiseksi kuin me sen nyt tunnemme 300-luvulla eKr. tai vaihtoehtoisesti 500-luvulla eKr. Itse kannatan 300-lukua, sillä se selittää sen mihin raamattua tarvittiin ja miksi se sai syntynsä. Tuolloin hellenistisen kulttuurin perustana olivat kreikankieliset eepokset Ilias ja Odysseia, jotka kuuluivat jokaisen kouluja käyneen henkilön sivistykseen. Nuo eepokset ihannoivat sankaruutta ja esittivät jumalat mielivaltaisina hallitsijoina jäljitellen tuon ajan kuninkaita. Raamattu on syntynyt seemiläisen kulttuurin piirissä, ja sen tarkoituksena oli tuoda vaihtoehto vallitseville macho näkemyksille, ja osoittaa, että vain yksi Jumala hallitsee maailmaa ja kaikkia sen kansoja. Sankaritkin ovat vain ihmisiä heikkouksineen. Tuo yksi Jumala on antanut lakinsa ihmiskunnan noudatettavaksi, alkaen Israelista. Lain noudattamisen kielteiset ja myönteiset puolet esitetään kertomuksin, niin kuin opetus on kaikkina aikoina annettu.

Se toinen: Mutta onhan Vanhassa testamentissa useita macho miehiä, kuten kuningas Daavid, joka surmasi surutta vihollisiaan?

Minä: Raamatun kertomukset on luettava kokonaisuuksina eikä episodeina. Daavid aloitti ”uransa” paimenpoikana ja Jumalan lakia noudatten eteni aina kuninkaaksi asti. Mutta sitten hän erehtyi kuvittelemaan suuria itsestään ja alkoi käyttäytyä itsevaltaisesti. Muista vaikka Batseban juttua. Lopulta hän nöyrtyi Jumalan edessä (Ps. 51) ja sai armosta säilyttää kuninkuutensa, vieläpä hänelle luvataan omasta dynastiastaan suurkuningas. Mutta tämä tuleva ei ole antiikin tarujen mukainen kuningas, vaan aivan toisenlainen ja toisenlaiseen maailmaan viittaava.

Se toinen: Mihin oikeastaan Vanhaa testamenttia tarvitaan, jos Jumalan ihmisille antamat lait on esitetty Uudessa testamentissa, esim. vuorisaarnassa, kattavasti?

Minä: Vanhaa testamenttia tarvitaan, jotta ihminen muinaisen historian avulla ymmärtäisi, miten heikko ja kyvytön hän on ratkaisemaan omia tai maailman ongelmia. Suurvallat seuraavat toisiaan ja ihminen musertuu niiden sotilassaappaiden alle. Ihminen esitetään hukkuvana olentona, jolla ei ole pelastusta näköpiirissä. Mutta Vanhan testamentin ihmisille on kuitenkin luvattu helpotus ja parannus tähän olotilaan, kunhan aika on kypsä. Näin ihmiskuntaa valmistetaan Vanhan testamentin avulla uuteen liittoon.

Se toinen: Ahaa, siis ihmiskuntaa piti valmistaa Jeesuksen tuloon, niinkö ajattelet?

Minä: Juuri niin. Mitä merkitystä jollain lain opettajalla, jonka roomalaiset ristiinnaulitsivat, olisi ihmiskunnalle, jos kukaan ei ymmärtäisi, mitä hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa merkitsevät? Vanhassa testamentissa oli opittu uhrin merkitys syntien sovittajana, ja se että ihmisen alistuminen Jumalan tahtoon on kaiken hyvän alkulähteenä. Jeesus oli kuuliainen Isän Jumalan tahdolle aina karmeaan loppuunsa saakka, ja samalla hän osoitti olevansa syntiuhri maailman elämän edestä. Hän kuoli, jotta me saisimme elää. Eikä elää vain tässä maailmassa, vaan siinä tulevassa, jossa Daavidin dynastian kuningas Jeesus Kristus on hallitseva ikuisesti.

Se toinen: No nyt ymmärrän vähän paremmin. Vielä on kuitenkin vaikeaa ymmärtää, miksi Jumala olisi kiinnostunut joidenkin homojen yhteiselämästä.

Minä: Ei hän olekaan. Jos kaksi miestä asuu yhdessä ja heillä on hyvä suhde keskenään, asia on OK. Venäjällä oli käytössä aika pitkään Bysantista saatu idea ns. ystävyysliitosta. Siinä kaksi miestä solmii ihan kirkossa ystävyysliiton luvaten tukea ja auttaa ja rakastaa toisiaan tuli mitä tuli. Mutta kun huomattiin, että ystävyysliittoa käytettiin homoseksin siunaamiseen, silloin tämä liitto poistettiin kirkon toimituksista. Ystävyys ja rakkaus on siis kaikkialla ja kaikkina aikoina hyväksytty ja siunattu asia, mutta seksisuhteisiin pätee edelleen se mitä sekä Vanha että Uusi testamentti asiasta sanovat (3.Moos.18:22; 20:13; Room. 1:21-32; 1Kor. 6:9-11).

Se toinen: Tässä asiassa siis näkemyksemme eroavat, enkä voi ymmärtää miksi homoseksi olisi pahasta.

Minä: Raamattu sanoo, että Jumalan lakia on noudatettava, vaikkei ymmärräkään sääntöjen tarkoitusta. Säännöt ovat niin kuin Jumala on ne meille kirjoittanut ja sillä siisti. Joko noudatat niitä tai et, ja olet itse vastuussa valinnoistasi.

 

 

 

 

 

Tarvitaanko saarnaa? (Does one need a sermon?)

Nyt korona-aikana olen seuraillut jumalanpalveluksia eri seurakunnista ja kuunnellut erilaisia saarnoja. Samalla olen tullut miettineeksi, mihin saarnaa oikeastaan tarvitaan. Raamattu on ihan selvää puhetta, ja vertauksetkin voidaan käsittää: ”Mene ja tee sinäkin samoin”. Paavalin aikana tavallinen tallaaja ymmärsi tekstin heti eikä tarvinnut seminaarin käynyttä oppinutta sitä selittämään. Miksi Rooman virkamiehet muuten olisivat pelänneet Paavalin saarnoja?

Ennen Kristusta monet juutalaiset olivat menettäneet heprean kielen taitonsa, eivätkä he enää ymmärtäneet pyhiä kirjoituksiaan. Heille piti kääntää Vanhan testamentin teksti. Näin syntyivät arameankieliset ns. targumit.Teksti käännettiin ja samalla sen vaikeasti tulkittavat kohdat selitettiin. Meille on säilynyt näitä targumeja muistiinmerkittynä, vaikka ne syntyivät kyllä sillä hetkellä kun niitä jumalanpalveluksessa tarvittiin. Kun diakoni meidän jumalanpalveluksessamme pyytää pappia siunaamaan hänen lukemansa evankeliumiteksti ja pappi sanoo: ”...antakoon sanat sinulle evankeliumin sanoman julistamiseen” silloin on kyseessä juuri tämä targum idea. Diakonin tuli kääntää teksti kuulijoille ymmärrettävälle kielelle ja samalla selvittää sen vaikeat kohdat. Meillä ei tätä ongelmaa enää ole, vaan diakoni lukee sen raamatunkäännöksen mukaan minkä piispainkokous on nähnyt Suomen kirkolle hyväksi. Venäjällä usein luetaan evankeliumi ensin kirkkoslaavin kielellä, jota nykyihminen ei enää pysty täysin ymmärtämään, ja sen jälkeen se luetaan venäjäksi, jotta kaikki voisivat saada tarkoitetun opetuksen.

Ensimmäisten vuosisatojen kristitty ei tarvinnut saarnaa evankeliumin selittämiseen. Hän ymmärsi sen ihan sellaisenaan. Me jotka elämme kaukana hänen ajastaan, joudumme kyselemään, mitä tämä ja tämä tekstissä esiintyvä asia oikein tarkoittaa. Siihen tarvitaan selitystä. Mutta nimenomaan tekstin selitystä eikä puhujan omia kokemuksia tai filosofointeja. Usein saarnan pitäjä kertoo saarnansa aluksi omin sanoin sen minkä teksti on ilmoittanut, ja sen jälkeen hän saattaa – jos on hyvä – selvittää tekstissä esiintyvät ”vaikeat” kohdat. Siihen voisikin lopettaa, sillä teksti puhuu itse puolestaan.

Raamatunselitys on oma tieteenhaaransa, johon on kietoutunut paljon ylimääräistä ainesta, jota ei aina tarvita tekstin ymmärtämiseen. Esim. erilaiset luokittelut ja ryhmittelyt: muotohistoria, lajikritiikki, traditiokritiikki, synoptinen ongelma. Raamatun teksti on Jumalan puhetta ihmisille eikä sitä ole tarkoitettu saksilla ja pinseteillä eriteltäväksi. Teksti tulisi saattaa tuoreena ja ymmärrettävänä kuulijalle.

Jos olet ajatellut ryhtyä lukemaan raamattua kannesta kanteen, voit sen hyvin tehdä, mutta käytä apunasi jotain raamatun sanakirjaa, jossa hankalat sanat ja ilmaisut selitetään ymmärrettävästi. Uuden testamentin osalta auttaa, jos voit lukea suomen ohella jotain muunkielistä käännöstä, esim. englantia (Revised Standard Version). Silloin huomaat, että suomenkielinen käännös on tulkintaa, ja englanninkielinen on lähempänä alkutekstiä.Voit myös lukea kirkon isien kommentaareja, kunhan muistat että hekin olivat oman aikansa lapsia, joihin oli vaikuttanut se yhteiskunta, jonka keskellä he elivät. He kuitenkin halusivat koko sydämestään ymmärtää Jumalan puhetta ihmisille eikä heitä ajanut maailmallinen halu hallita tekstiä ja osoitttaa sen epäkohtia.

Merja Merras

 

 

 

 

 

Pietari ja heikoin lenkki (Peter and the weakest link)

”Sinä olet Pietari ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16:18-19)

Tämä kohta selitetään usein niin, että Pietarilla olisi jumalallinen auktoriteetti toimia Kristuksen sijaisena maan päällä, ja hän voisi lausua tuomion tai vapautuksen sanan asiasta kuin asiasta. Mutta avainten yläpuolelle on kuitenkin asetettu evankeliumin sanat. Ne eivät ole Pietarista lähtöisin, vaan ne on uskottu hänelle ja muille apostoleille evankeliumin sanoman eteenpäin viemiseksi. Kellään ei ole taivasten valtakunnan avaimia, ainoastaan opetuksen mahdollisuus, ja vain evankeliumin opetuksella on jumalallinen auktoriteetti (Matt. 15:7-9; 16:24-27; 18:18). Evankeliumin tulkinnasta taas Paavali sanoo selvästi: ””Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti...Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut”(1.Tim. 1:8; 2.Tim.3:14).

Meidän asiamme ei ole tuomita toista. Se mikä hänet tuomitsee, on Jumalan sana. Onko joku tuomittava tai onko hänet vapautettava, ei ole meidän murheemme. Kunhan pidämme huolen siitä, että sana jota opetamme, on Kirkon elävää Jumalan sanaa, eikä omia mielipiteitämme tai uskomuksiamme. Siksi raamatun käskyt on tunnettava tosi tarkkaan. Silloin on se, minkä sidot maan päällä, sidottu myös taivaassa. Jos taas opetat jotain, joka on raamatun sanan vastaista, voi sinulle käydä niin kuin kävi Pietarille: ”Mene pois minun edestäni Saatana, sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä mikä on Jumalan, vaan sitä mikä on ihmisten” (Matt. 16:23).

Matteuksen evankeliumissa puhutaan paljon laumasta ja sen heikoimmasta jäsenestä, eli sellaisesta joka horjuu Jumalan lain ja oman tahtonsa noudattamisen välillä. Jumala on tehnyt raamatussa selväksi, miten tulee menetellä tuon heikomman jäsenen kanssa. Raamatun ohjeet – jos niitä noudatamme - varjelevat meitä tulemasta ylpeiksi, sillä kukaan ei ole synnitön. Samalla ne auttavat, ettei tuo heikoin jäsen tuhoutuisi. ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin (laumaan). Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta...Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin”(Matt.18:15-18). Toisin sanoen hän on vapaa menemään takaisin siihen laumaan, josta oli lähtenyt tullakseen kristityksi. Me emme häntä siitä estä. 

Mutta sitä ennen hänelle on tehtävä selväksi mikä on hänen syntinsä, jonka kanssa hän ei kristittynä voi elää. Paavali sanoo 1.Kor. 5. luvun alussa synnintekijästä Kristuksen laumassa: ”Hänet on Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä Saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.” Seurakunta eli kirkko ei vapauta ketään eikä tuomitse ketään. Se vain sanelee lain säädökset. Kirkon antama rangaistus ei tähtää henkilön tuhoon, vaan se on opetukseksi. Jos synnintekijää ei oikaista, hän voi ajatella, että hänen käytöksensä on sallittua Jumalan edessä. Mutta jos näin ei ole, silloin Jumala voi tuomita hänet kadotukseen viimeisenä päivänä. Siksi kirkon opetuksella ja sen esiintuojilla on aina oltava mielessään parannuksenteko. Lihan teot tuomitaan, jotta henkilöllä olisi mahdollisuus tulla hengelliseksi eli toimia Jumalan lain mukaisesti.

Usein vanhemmat puuttuvat lastensa riitoihin tuomitsemalla kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siinä on oma ongelmansa. Lapsen ei ole hyvä tottua siihen, että joku ylempi taho aina ratkaisee riidan jonkun hyväksi, sen sijaan että hän itse nöyrtyisi ja huomaisi virheensä ja neuvottelisi vastapuolen kanssa siitä, miten tästä jatketaan. Aikuisenakin olemme valmiit käyttämään samaa konstia ajatellen: Jos vain saan lain puolelleni, voin pakottaa toiset omalle kannalleni. Ne jotka haluavat viedä asiansa maallisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, toimivat vastoin Paavalin sanaa: ”Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien (ts. kristittyjen) ratkaistavaksi?”(1. Kor.6) Eli siis kristittyjen tulee neuvotella riita-asiansa omassa keskuudessaan ja Kristuksen lain perusteella. Molempien on nöyrryttävä huomaamaan omat virheensä ja sovittava, miten asiassa jatketaan. Maallisessa oikeudessakin voidaan nykyisin toimia ns. sovittelumenetelmällä. Jos siis he ovat sen hyväksi nähneet, niin miksemme mekin? 

Merja Merras                     (Fr. Marc Boulos)