Mooseksen laissa annetaan sapatin
pyhittämisen käsky (2.Moos.20:8-10) ja se toistetaan Uudessa
testamentissa vielä tarkemmin Matt. 12. luvun alussa. Joskus kuulee
sanottavan, että tekeehän pappikin sunnuntaina työtä, miksi siis
me muut emme saisi.
On olemassa kahdenlaista työn tekoa.
On sellaista työtä, jota tehdään kaupallisuuden ja kulutuksen
hyväksi, ja sitä on monen ihmisen palkkatyö. Jaakob palveli
Laabania seitsemän vuotta Raakelin tähden (Gen.29), ja se oli
orjatyötä naisen vuoksi. Mekin orjuutamme itsemme, jotta voisimme
saada maallista hyvää mahdollisimman paljon. Työnteko
elannon tähden on kuitenkin jo raamatun alkulehdillä ihmisille
annettu velvollisuus: ”Vaivaa nähden sinun pitää elättämän
itsesi siitä (maasta) koko elinaikasi” (Gen.3:17b).
On myös työtä, jonka päämääränä
on ihmisen tai eläinten auttaminen ja suojeleminen, ja siihen Jeesus
viittaa sanoessaan ”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.”
Uhrimenoilla tarkoitetaan Mooseksen lain mukaisia eläinuhreja, jotka
aikanaan olivat jokapäiväisiä, mutta nykyisin mennyttä aikaa.
Eläimistä kuitenkin puhutaan myös evankeliumissa: Ne tulee
pelastaa pinteestä myös sapattina. Lähimmäisten ja eläintenkin
hyväksi tehty työ tehdään taivaallisen hyvän saamiseksi.
Fariseukset, jotka moittivat Jeesusta tähkäpäiden katkomisesta
sapattina, eivät ymmärtäneet tätä. Mooseksen laki, jonka Jeesus
vahvistaa, on auttamisen laki, ja se pyhittää sapatin eikä
päinvastoin. Sunnuntaina pappi palvelee kirkossa, mutta tämä työ
ei ole Jaakobin työtä, vaan Jumalan työtä.
Sapatti – tai sunnuntai – on sitä
varten, että kokoonnumme kuulemaan Jumalan lain käskyjä ja sen
jälkeen teemme niiden mukaan. Jumalanpalveluksessa tämä tarkoittaa
paitsi eukaristiaa myös kirkkokahveja tai muuta kirkkokansan
yhteistä aktiviteettia. Tämä on työtä lähimmäistemme hyväksi:
kuuntelemme heitä, iloitsemme heidän kanssaan, suremme yhdessä
heidän menetyksiään, ja saamme tietoa siitä, missä meidän
palvelustamme tarvitaan. Kirkkokahvit ovat oleellinen osa kirkon
ihmisten toinen toisilleen tekemää hyvää. Kukaan ei saa lähteä
kirkosta yksinäisenä, omien huoltensa uuvuttamana. Yhteisö on
olemassa sitä varten, että se jakaa jäsentensä huolet. Sapatin
lepo ei ole vain sitä, että keskitymme omaan hyvinvointiimme tai
emme tee mitään. Perheen kanssa läsnä oleminen on myös Jumalan
työtä, jolla panostamme tulevaisuuteen.
Kristitty ei voi pitää hyvänä
kauppojen sunnuntai-aukioloaikoja. Ne estävät perheen yhdessäoloa,
ja lapset jäävät omilleen, sillä koulut ovat sunnuntaisin kiinni
– ainakin toistaiseksi.Viikolla on kyllä tarpeeksi aikaa ostosten
tekemiseen, joten on turhaa puhetta vedota tarpeeseen.
Matt. 12. luvussa kerrotaan miehestä,
jonka käsi oli surkastunut. Jeesus sanoi: ”Ojenna kätesi”, ja
käsi tuli ennalleen, yhtä terveeksi kuin toinenkin käsi. Kertomus
muistuttaa toista kertomusta: Jumala käski Mooseksen ojentaa kätensä
merta kohti ja halkaista vedet, että israelilaiset voivat kulkea
meren poikki kuivaa maata pitkin. Mooseksen käsi ei itsessään
voinut mitään, mutta kun Jumala käski Moosesta ojentamaan
kätensä, alkoi tapahtua.
Surkastunut käsi kertoo muutakin.
Ihminen voi kuulla Jumalan Sanan ja sen kehotukset, mutta jos hänellä
ei ole kättä, millä tehdä Jumalan tekoja, ei Sanasta ole hyötyä.
Surkastunut käsi pitää saada terveeksi, että se voisi tehdä
Jumalan tekoja. Sillä Jumala tekee teot meidän ihmisten ja meidän
käsiemme välityksellä. ”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut
Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on
edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme” (Ef.2:10,
vanha, tarkka käännös). Siis Jumalalla on suunnitelma, jota
toteuttamaan meidät on kutsuttu. Jos me emme tee omaa osaamme,
suunnitelma ei toteudu, ja monet jäävät ilman huolenpitoa.
Merja Merras
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti