Minua on kauan askarruttanut liturgian
alussa oleva julistus: ”Jumalan ainokainen kuolematon poika ja
sana, joka meidän pelastuksemme tähden olet tahtonut lihaksi
tulla... yksi Pyhästä Kolminaisuudesta ja Isän ja Pyhän Hengen
kanssa kunnioitettava Kristus Jumala, pelasta meidät.”
Tiedämme, että tämän julistuksen on
sepittänyt Bysantin keisari Justinianos 500-luvun alussa harhaoppeja
vastaan. Tosin sanat Jumalan ainokainen poika (monogenes hyios)
ovat peräisin jo nikealaisesta uskontunnustuksesta vuodelta 325.
Tuo sana ainokainen on ollut
pohdintojeni kohde. Me olemme tottuneet puhumaan Jeesuksesta Jumalan
ainoana poikana, siis että isä Jumalalla oli yksi ainoa poika,
meidän Vapahtajamme. Toisaalta tiedämme, että uskontunnustus on
huolellisesti mietitty ja sen ilmaisut ovat peräisin raamatusta,
lukuunottamatta homo-ousios sanaa (samaa olemusta kuin Isä),
jota ei sieltä löydy, ja josta käytiin perusteellinen keskustelu
argumentteineen ja vasta-argumentteineen.
Mutta miksi uskontunnustus on päätynyt
ilmaisuun Jumalan ainokainen poika? Miksi sanomme ainokainen eikä
ainoa? Ainokainen on yritys kääntää sana monogenes, pelkkä
ainoa olisi monos (esim. Ps.
72:18). Monogenes esiintyy Johanneksen evankeliumissa
kolmessa kohdassa:”Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
kirkkautta jonka Isä ainoalle pojalle antaa”(1:14),
”...ainoa poika, joka on Isän helmassa, on hänet
ilmoittanut” (1:18) ja ”Jumala on rakastanut maailmaa niin
paljon, että antoi ainoan poikansa”(3:16). Tässä
uuden käännöksen mukaan. Kreikankielinen alkuteksti on näissä
kohdissa monogenes, ja tämä
sana merkitsee enemmän
kuin ainoa. Ehkä tarkin käännös olisi ainutsyntyinen. Mutta sana
voidaan ymmärtää myös erityiseksi, ainutlaatuiseksi. Englanniksi
on mahdollista löytää sille tarkka käännös: the only one of its
kind, special. Uusi suomenkielinen käännös on häivyttänyt
mahdollisuuden huomata ero sanojen ainoa ja ainokainen välillä!
Vanhassa testamentissa on yksi sana,
joka näyttäisi olevan tuon ainokaisen taustalla, ja se on jachid.
Tämä sana esiintyy Iisakin
yhteydessä, ja se on vain hepreankielisessä alkutekstissä.
Septuagintassa puhutaan vain rakastetusta pojasta. Jumala sanoo
Abrahamille: ”Ota mukaasi ainoa (jachid)
poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet
siellä polttouhriksi...” (Gen. 22:2) Tarinan lopussa kuulemme
Jumalan sanovan: ”Koska sinä tämän teit etkä kieltänyt minulta
ainoaa (jachid)
poikaasi, minä vannon itseni kautta, että siunaan sinua runsain
määrin...”(22:16) Iisakin uhraaminen tuo selvästi mieleen
Jeesuksen uhrina, jota Jumala ei kieltänyt antamasta, jotta kaikki
kansat tulisivat siunatuiksi. Lisäksi Jeesus oli jachid,
ainoa laatuaan, special, erityinen, jonka hänen syntymänsä
neitseestä vahvistaa. Iisakiin nämä määreet sopivat hyvin, sillä
hän syntyi hedelmättömästä äidistä ilman isän siementä.
(Tämän voimme lukea Gen. 18:11-14; 21:1-7) Siksi Iisak oli
Jeesuksen lailla ainutlaatuinen, erityinen. Abrahamilla oli ennestään
toinenkin poika, Ismael, joten Iisak ei ollut hänen ainoansa, mutta
ainutlaatuinen kuitenkin syntymänsä perusteella. Voimmehan tosin
spekuloida, että 100-vuotias Abraham olisi vielä kyennyt siittämään
lapsen, onhan sitä ihmeitä näissä asioissa ennenkin nähty. Mutta
Vanhan testamentin tieto Abrahamin iästä on annettu nimenomaan
osoittamaan inhimillinen toiminta mahdottomaksi. Vain Jumala voi
toimia tässä tapauksessa.
Vanhassa
testamentissa on siis ennustettu Jeesuksen tuleminen useissa selvissä
kohdissa, joista tämä on yksi, ja toinen kaikille selvä ennustus
on Jes. 53. Ei siis ihme, että rabbit ovat määränneet, ettei
tätä lukua saa lukea juutalaisten jumalanpalveluksissa. Se on niin
ilmeinen viittaus Jeesukseen, etteivät rabbit pysty sitä muuten
selittämään. Tästä meillä on mainio todistus youtube videossa:
http://youtube.com/watch?v=cGz9BVJ_k6s
Onko tämä video näytelty vai aito, sillä ei ole merkitystä. Se
osoittaa selvästi, miksi ilman Jes. 53:a juutalaiset eivät ole
voineet ymmärtää Jeesusta luvatuksi Messiaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti