sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Mitä ajatella raamatun 500 ja 900 vuotta vanhoista ihmisistä? (What should we think of men of 500 and 900 years in Scripture?)

Olemme vastikään saaneet lukea maailman vanhimmasta ihmisestä, 116 vuotiaasta japanilaisesta naisesta, joka ratkaisee yhtälöitä ja muutenkin näyttää kuvassa varsin pirteältä. Samoihin aikoihin saimme kuulla tiedemiehen arvion, että ihminen voisi periaatteessa elää hyvinkin 120 vuotiaaksi. Näin toteaa myös raamattu: "Olkoon siis hänen elinikänsä enintään 120 vuotta" (Gen 6:3).

Mutta ennen tätä 6. luvussa tapahtunutta ihmisiän rajoittamista raamattu levittää eteemme monia henklöitä, joiden iäksi mainitaan kaksisataa, viisisataa tai jopa yhdeksänsataa vuotta. Miten tähän tietoon tulisi suhtautua? Tiedämme hyvin, että raamattu on kirjallisuutta, ei tarkkaa historiaa, joten nämä luvut tulee nähdä osana tarinaa; ne kertovat meille jotain.

Adamin jälkeläisten ylipitkät elinajat (Gen. 5) ovat todennäköisesti vastine Sumerin, Akkadin ja Babylonian kuningaslistoille, jotka hyvin tunnettiin raamatun kirjoittamisen aikoina, ja joissa esiintyy kuninkaitten ylipitkiä hallituskausia. Kuninkaat olivat aina jumalan poikia, paikallisen jumalan valtaan asettamia. Mitä mahtavampi ja pitkäikäisempi joku kuningasdynastia on ollut, sitä mahtavammalta näyttää sen jumala. Kun joku kansakunta alkoi levittäytyä ja tulla vahvaksi, se ei halunnut esiintyä nousukkaana historian näyttämöllä, vaan se halusi perustella olemassaolonsa aikaisempien vanhojen legendojen avulla. Sumerin pitkät kuningaslistat ulottuivat kauas myyttiisin aikoihin, jolloin hallitsijoiden sanottiin eläneen satoja vuosia. Raamattu ikäänkuin parodioi näitä mahtailuja.

Raamatussa halutaan sivuuttaa jumalat, kuninkaat ja heidän itsekkäät toimensa. Heidän tilalleen asetetaan ihminen. Halutaan osoittaa, etteivät maan päälliset tapahtumat ole kuninkaitten ja heidän takanaan operoivien jumalien ansiota, vaan ne ovat ihmisen ja hänen sukunsa aikaansaamia. Jumala siunaa ihmisen suvun jatkumisen heti raamatun alussa. Kun kuninkaat esitetään muinaisuudessa ikivanhoina, raamattu puolestaan esittää useat ihmiset ikivanhoina. Ihmisdynastialla on lisäksi yksi etu verrattuna kuningasdynastiaan: kuninkailla oli aina uhkana perimyssodat, jotka joskus ovat hyvin verisiä. Tällaisesta voimme lukea esim. Daavidin valtaannousun yhteydessä (2.Sam. 2-4). Mutta ihmisen suvun jatkumisen varmistaa esikoinen ja siitä suku jatkuu rauhanomaisesti. "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi heidät..."(Gen. 1:27). Eli siis: Jumala on ainoa kuningas ja kaikki ihmiset ovat hänen kuvinaan vastuussa hänen luomakunnastaan. Siihen ei tarvita kuningasta.  Kun Adam kuolee, hänen esikoisensa Set asetetaan samanlaiseen asemaan kuin Adam oli ollut: "Kun Adam oli 130 vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Set" (Gen. 5:3). Vaikka Adam kuolee, hänen jälkeläisensä perivät automaattisesti hänen asemansa eikä perimyssotia ole.

Näin Adamin suku jatkuu, ja tarinassa jokainen sen jäsen elää satoja vuosia kuten kuninkaat muinoin. Viimein tullaan Henokiin, josta kerrotaan: "Kun Henok oli elänyt 65 vuotta, hänelle syntyi Metuselah. Metuselahin syntymän jälkeen Henok eli kaikkiaan 365 vuotta. Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen" (Gen.5:21-24). Henokin nimi tarkoittaa omistautunut (Jumalalle). Henokin ikä on sama kuin vuodessa on päiviä, ja se merkitsee, että hän eli täyden elämänajan omistautuen nimensä mukaisesti Jumalalle. Kahdesti sanotaan, että hän vaelsi - toisin sanoen eli - Jumalan tahdon mukaisesti, ja siitä johtuen hän ei kuollut, vaan hän meni asumaan Jumalan luo. Näinhän oli tarkoitus asioiden mennä ennen syntiinlankeemusta, sillä vasta syntiinlankeemus toi kuoleman ihmissuvulle. Henokin ainutlaatuisuus käy ilmi siitäkin, että hän on sukuluettelon seitsemäs jäsen, ja luku seitsemän tarkoittaa jumalallista täydellisyyttä. Luku kymmenen taas on inhimillisen elämän täysi luku, ja sen saa sukuluettelossa Nooa.

Henok on Adamin korjaava vastapari. Siinä missä Adam syntiinlankeemisellaan toi maailmaan kuoleman, siinä Henokin elämäntapa tuli osoittamaan, että kaiken elämän jatkumisen takeena on vain Jumalan tahdon noudattaminen. Henok ei kuollut kuten Adam ja hänen muut jälkeläisensä, vaan hän siirtyi suoraan Jumalan luo. Henokin tavalla eli myös Nooa, joka selvisi vedenpaisumuksesta, sillä hänenkin sanotaan vaeltaneen Jumalan tahdon mukaisesti (6:9). Nooa ei kuitenkaan lopulta saanut Henokin palkkaa, vaan juopumus koitui hänelle synniksi. Kaikki synti saa alkunsa siitä, käytämmekö Jumalan meille antamia lahjoja oikein vai väärin. Näin Adamin kohdalla, ja näin myös Nooan kohdalla. Jos hän ei olisi maannut juopuneena ja alastomana teltassaan, ei hänen poikansa Haam olisi joutunut lain rikkojaksi. Mutta tämä onkin jo toinen stoori.

Merja Merras

Lisää aiheesta: Paul Nadim Tarazi, Genesis: A Commentary. The Chrysostomos Bible. Ocabspress  2009.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti