Mistä puhumme, kun puhumme Jumalasta? Ehkä tavallinen ihminen ajattelee pilven päällä istuvaa vanhaa ja vihaista ukkoa. Näin monet toimittajat tuntuvat Jumalan käsittävän, ja sen mukaisia ovat sitten toimittajien uskontoa käsittelevät jutut. Pilven päällä istuvan ukon tapaamme Danielin kirjassa 7:13-14, mutta tämä näky on vain yksi monien joukossa. Jumala pukee päälleen monet naamiot osoittaen siten ominaisuuksiaan, ei olemustaan, joka on salattu.
Vanhassa testamentissa Jumalasta käytetään kolmea nimeä: 'el, 'elohim, 'adon ja jhvh. Koska nämä ensi näkemältä tuntuvat esiintyvän sattumanvaraisesti, on jo 1800-luvulla kehitetty teoria, jonka mukaan raamatussa olisi useita kerrostumia, ja jokaisen tällaisen kirjoittaja käyttää omaa Jumala -nimeään. Puhutaan elohistista, jahvistista ja pappiskirjasta, jotka myöhemmin olisi nivottu yhteeen. Tämä Julius Wellhausenin luoma teoria on ollut pitkään suosittu, ja sitä näkyy opetettavan vielä lukion oppikirjoissa 1990-luvulla. Nyt se on jo enimmäkseen mennyttä aikaa.
Voimme löytää ratkaisun nimiongelmaan vain ymmärtämällä mitä teksti kokonaisuudessaan sanoo. Ensin on katsottava millaiseen yhteiskuntaan jumalaa tarvittiin. Muinaisessa Lähi-idässä jokaisella kaupungilla tai kansakunnalla oli oma jumalansa, jonka patsas seisoi temppelissä. Kuninkaan palatsi sijaitsi temppelin vieressä ja kuningas oli "jumalan poika", joka välitti kansalle jumalan tahdon. Hän myös uhrasi jumalalle asukkaiden puolesta vaikka usein nämä tehtävät oli sijaistettu temppelin papistolle, mutta yhtä kaikki kuningas valvoi kaikkea jumalansa nimissä.
Myös israelilaisilla oli oma jumalansa, jonka nimi jhvh, neljä kirjainta, joiden lausumisesta ei ole täytää varmuutta, koska nimeä ei koskaan lausuttu. Useimmiten sen arvellaan olevan Jahve. Tämän sanan korvasi shem, 'nimi', sillä nimellä on aina katsottu olevan voimaa itsessään. Suomalaisessa raamatussa 'el ja 'elohim sanat on käännetty Jumalaksi, kun taas jhvh on Herra. jhvh 'elohim on suomeksi Herra Jumala.
Tämä jhvh asui siirrettävässä telttamajassa - myöhemmin Jerusalemin temppelissä -, mutta hänellä ei ollut patsasta, kuten muilla kansoilla oli, ja hänestä oli jyrkästi kielletty tekemästä mitään kuvaa. Hän 'asui' liitonarkun kannen päällä, tyhjässä tilassa, jota vartioivat molemmin puolin enkelit (2.Moos. 25:17-22). Liitonarkku toimi ikäänkuin patsaan jalustana, mutta sillä oli oleellisen tärkeä tehtävä. Liitonarkussa olivat lain taulut, jotka Mooses oli saanut suoraan Jumalalta. Nämä taulut sisälsivät 'Jumalan sanat' eli käskyt, jotka hän oli tarkoittanut kansan tarkasti noudatettavaksi. Tämä tarkoittaa, että Jumala ei ollut vain tyhjyyttä, poissaoloa, vaan hän on läsnä sanoissaan ja käskyissään, joita tulee noudattaa yhtä tarkasti kuin kuninkaan kansalle välittämää jumalan tahtoa.
Myös Uudessa testamentissa näkyy tämä sama ajatus. Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan: "Alussa oli sana ja sana oli Jumalan luona ja sana oli jumala(llinen)". Sanalla tarkoitetaan Jumalan käskyjä, sillä meillä ei ole Jumalasta muuta konkreettista kuin hänen 'sanansa' eli raamattu. Myöhempi teologia on Platonin filosofian pohjalta luonut käsityksen, että Sana tässä tarkoittaisi Jumalan Poikaa, joka asui taivaassa ennen maailmaan tuloaan. Tämä käsitys on kirkossa säilynyt vuosisatoja, sillä kreikkalaisen filosofian ote teologiasta on pitänyt, vaikka raamattu onkin seemiläisen ajattelun tuote. Jumalan Sana on kaikkein tärkein, sillä Jumala itse on näkymätön, kuten Paavali kirjoittaa:"Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä" (1Tim. 6:16). Hän on tarkoituksella poissa, ja lähettää meille edustajiaan, joiden tehtävänä on muistuttaa meitä hänen tahdostaan. Jumalan poissaolo on oikeastaan hänen armonsa osoitus, koska jos hän tulisi itse, hän tulisi tuomarina, ja silloin ei olisi monellakaan mahdollisuuksia päästä hänen tuomionsa alta. Tämä näkyy selvästi Uuden testamentin vertauksessa palvelijoista, jotka isäntä poissa ollessaan asetti hoitamaan viinitarhaansa (esim. Matt. 21:33-44).
Raamatun kirjoittajat käyttivät seemiläisen ja kreikkalaisen jumaltaruston jumalia hyväkseen osoittaakseen oman Jumalansa ylivertaisuutta. 'el oli Ugaritin jumalperheessä "kaikkien jumalten ja ihmisten isä". Kun raamatussa tämä sana asetetaan monikkoon, saadaan 'elohim ja näin osoitetaan, miten Israelin Jumala on 'el-jumalan yläpuolella. Psalmissa 82 kerrotaan, miten 'elohim astuu esille jumalten kokouksessa ja julistaa tuomionsa muille jumalille. Lopuksi kehotetaan: "Nouse Jumala ('elohim), tuomitse maa, sillä kaikki kansat ovat sinun omasi." Jotta raamatussa aina olisi selvää, mistä jumalasta on puhe, lisätään 'elohim sanaan joskus määrätty artikkeli ha. Näin esim. Gen. 6:11: "Mutta maa turmeltui Jumalan (ha'elohim) edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa."
Baal-jumala vastasi kreikkalaista ylijumala Zeusta. Baal, josta käytetään myös nimitystä 'adon, herra, oli ukkosen ja sateen jumala, siis hyvin tärkeä maan kasvulle. 'adon esiintyy myös israelilaisten jumalan nimenä (esim. Joos.3:11-13) tähdentämässä, että Israelin Jumala on myös sateen antaja (Jer.13:22; Job 5:8-10; Psalmit 135 ja 147). 'Adon nimestä muodostetaan raamatussa joskus sana 'adonai, joka tarkoittaa "minun Herrani". Se esiintyy yleensä sanojen jhvh ja 'elohim yhteydessä kun se tarkoittaa Jumalaa, erotuksena maallisesta herrasta, jollainen lähes jokaisella ihmisellä tuohon aikaan oli.
Kreikkalaiset pitivät itseään ylivertaisina ja muut kansat olivat barbaareja. Siksi he halusivat, että barbaarien piti alistua kreikkalaisten jumalien alaisuuteen. Raamatussa on kuitenkin jyrkästi kielletty israelilaisia palvelemasta muita jumalia (5.Moos.7) ja tämän kysymyksen kanssa he joutuivat jatkuvasti tekemisiin, koska painostus oli kovaa. Israelilaiset ratkaisivat asian niin, että he omaksuivat Baalilta ja Zeukselta piirteitä jhvh:lle. Kuten Baal asui pyhällä vuorellaan Hermonilla ja Zeus Olympoksella, myös 'adon jhvh asui "pyhällä vuorellaan" Jerusalemissa. Mutta jhvh ei ollut vain oman kansansa paikallisjumala. Jo alusta asti oli selvää, että jhvh 'elohim on erilaisista nimistään huolimatta yksi ja ainoa Luoja-Jumala, joka pitää huolta myös vieraista kansoista ja barbaareista siinä missä omasta kansastaan Israelista. Tässä mielessä jhvh toimii samalla tavalla kuin universaali 'el, eikä niinkään kuin Baal tai Zeus, jotka olivat vain kansakuntien jumalia.
Raamattu ei kiellä muiden jumalien olemassaoloa, mutta pilkkaa hyvin karkeasti niiden mykkyyttä ja voimattomuutta (esim. 1.Kun. 18:25-29; Jes. 46). Ensisijaisesti Israel on vastuussa lain noudattamisesta, sillä laki on annettu juuri sille. Mutta tuo laki vaatii samaa kohtelua kaikille: "Herran (jhvh) edessä nämä muukalaiset ovat samassa asemassa kuin te. Sama laki ja samat säädökset koskevat sekä teitä että teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia" (4.Moos. 15:16). "Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra (kyrios), ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen" (Room. 10:11-13).
Merja Merras
Kirjoitan uusia näkökulmia vanhan raamatun tutkimiseen ja ymmärtämiseen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti