Raamattu - tiedettä, saarnoja vaiko jotain siltä väliltä? (Scripture - science, sermons or something in between?)

Olen ryhtynyt kirjoittamaan blogia raamatusta. Olen askarrellut raamatun parissa koko ikäni. Yliopistossa olen opiskellut seemiläisiä kieliä ja kulttuureja ja raamatuntutkimusta. Olen seurannut raamatunkäännöskomitean ortodoksisena jäsenenä Suomen parhaitten asiantuntijoiden keskustelua raamatun tulkinnasta. Olen matkustanut raamatuntulkinnan perässä Amerikkaan, Libanoniin, Pietariin ja Saksaan. Tämän 50 vuotisen perehtymismatkani aikana olen saanut oivaltaa jotain arvokasta: raamattua tulee lähestyä kokonaisuuksina, ei erillisinä lauseina tai kertomuksina. Ja ennen muuta tulee ymmärtää sitä maailmaa, johon raamattu kirjoitettiin. Sillä sitä ei ole kirjoitettu meille - tosin kyllä meitäkin varten - vaan se kirjoitettiin aivan toisenlaisille ihmisille aivan toisenlaisessa maailmassa.

Raamattua tarkasteleva tiedeväki pyrkii usein hajottamaan tekstin osasiin, joita tarkastellaan mikroskoopilla. Olen oppinut kääntämään asian toisinpäin - raamattua tulee tarkastella kaukoputken kautta ja nähdä ne kokonaisuudet, joista se koostuu. Raamatunkäännöskomiteassa oli usein kuultu lause:"Kun me kerran tiedämme mitä tämä tarkoittaa, miksi emme sanoisi sitä?"  Näin sitten teksti käännettiin siihen asentoon, "minkä me tiedämme". Yhä edelleen löydän käännöskohtia, joista voin varmuudella sanoa, etteivät kääntäjät ole asiaa todella ymmärtäneet. No, miksen sitten puuttunut komiteassa asiaan? Joissakin kohdin siinä onnistuin, mutta eihän komitean nuorin ja vähiten titteleitä omannut jäsen voinut paljoa vaikuttaa. Käännöksen pohjaksi valittu dynaamisen ekvivalenssin periaate oli se virhe, joka nyt jo tunnustetaan, ja sen ovat jo useat yliopistotutkijatkin myöntäneet. Vanha raamatunkäännöksemme oli tarkka, joskin nykyihmiselle vähän kömpelöä suomea. Sitä 1930-luvulla tehtäessä ei lähdetty siitä, että mehän kyllä tiedämme -  ei, silloin kunnioitettiin tekstiä ja jätettiin se sellaiseksi kuin se oli, vaikkei aina ymmärrettykään mitä se tarkoittaa. Siispä jos haluat todella tietää, mitä raamattu sanoo, olisi luettava alkutekstiä tai sitten suomeksi vanhaa 1933 valmistunutta käännöstä.

Huomasin siis raamattumatkallani, että tiedeväki ei pysty selittämään raamattua. Toisaalta en myöskään ollut tyytyväinen eri kirkkojen ja yhteisöjen saarnoihin, joissa tekstiä lähestytään omasta kokemuksesta käsin. Mukaan saarnaan otetaan lasten leikit, oravat ja linnut ja se, mitä minä tänä aamuna kirkkoon kävellessäni havaitsin itsestäni tai kanssakulkijoistani. Puhumattakaan seurapuheista, joita radiosta joskus kuuntelen, ja joissa puhujan mieli vaeltelee asiasta toiseen ja vaikuttaa kovin ihastuneelta oman äänensä kuunteluun. Ei kai raamattua ole tarkoitettu tällaiseen viihdyttämiseen?

Mihin raamattu sitten on tarkoitettu? Itse ajattelen, että raamattu on Jumalan puhetta ihmiselle, jotta hän oppisi tietämään mitä Jumala häneltä odottaa, ja tämä opetus on puettu tarinoiden muotoon. Raamattua ei ole kirjoitettu sitä varten, että voisimme sen avulla tietää enemmän Jumalan olemuksesta ja hänen valtakunnastaan. Nämä asiat ovat meiltä salattuja. Kuitenkin kirkko on kaikkina aikoina pyrkinyt kreikkalaisen filosofian avulla tunkeutumaan tähän salattuun maailmaan ja selittämään sitä itse luomiensa filosofisten käsitteiden avulla. Kirkkoisät ovat kreikkalaisen filosofian opetuslapsia, koska muutakaan ei noina aikoina ollut tarjolla. Ainoa kirkkoisä, joka osasi nähdä metsän puilta, oli Johannes Krysostomos. Hänkin oli saanut kreikkalaisen sivistyksen, mutta hän todella paneutui siihen, mitä raamattu itse sanoi eikä luonut omia teorioitaan sen pohjalta. Tosin häneltä puuttuivat ne tiedot, jotka tieteellinen raamatuntutkimus on tuonut meidän ulottuvillemme, ja joista me voimme hyötyä. Isien raamatuntulkinta ei siis voi antaa meille tyydyttävää vastausta, koska me tiedämme enemmän kuin he aikanaan tiesivät.

Siellä missä on oivallettu kreikkalaisen filosofian vaikutus kaikkeen ortodoksiseen raamatunselitykseen, on ollut myös mahdollista riisua teksti tästä näkökulmasta, ja alkaa lukeaa raamattua alkukielellä hepreaksi ottaen huomioon seemiläisen ajattelutavan ja historiallisen kontekstin. Erityisen tärkeää on tajuta Vanhan ja Uuden testamentin yhteys. Amerikassa kunnioitetaan ja luetaan raamattua paljon enemmän kuin missään muualla. Meillä puhutaan halveksivasti "lännen raamattuvyöhykkeestä", mutta se harrastuneisuus raamattuun, jonka voimme havaita Amerikan keskilännessä, on myös hyvä kasvupohja uudelle kestävälle raamatuntulkinnalle, joka ylittää kirkkokuntien rajat. Sen keskushahmo on ortodoksinen pappi, Pyhän Vladimirin teologisen seminaarin emeritusprofessori Paul Nadim Tarazi. Hänen opetuksensa leviää Amerikassa vauhdilla, ja myös Suomessa on syytä kuunnella häntä, sillä hän aloittaa raamatunkohdan selityksen aina alkukielestä hepreasta sekä osoittaa Uuden testamentin osalta miten se liittyy Vanhan testamentin sanomaan. Hänen oppilaansa ovat tuottaneet podcast-sarjan ephesusschool.org, joka on kaikille avoin. Seurailen näissä blogeissani heidän sekä prof. Tarazin raamattuopetusta.

Merja Merras